tiistai 30. tammikuuta 2024

Luetut kirjat 12/2024: Kaarina Griffiths: Meren syliin, Otava ⭐⭐⭐

Luetut kirjat 12 /2024: Kaarina Griffiths: Meren syliin, Otava 2023. ⭐⭐⭐ Cornwall-mysteeri. Kannen suunnittelu: Anna Väänänen. Sarjan aloitus. Mm sähkökirjana Nextoryllä 11.01.-30.01.2024. (BookBeat ja Storytel tilaukset loppuivat) Nyt on jonossa, lukukeskissä ja lähipiirissä monelle puolelle Brittein saarta, Walesia, Shetlantia, Lontoota ja Skotlantia sijoittuvaa dekkaria, ja jännäriä, ja lisäsin kartalle myös tämän, Cornwalliin sijoittuvan rikosromaanin. 

Meriteema jatkuu, edellisessä lukemassani dekkarissa (Tyttö ja yö) olin henkisesti Nizzassa ja Välimerellä, nyt Cornwallissa, joka tuntuu sekä maagiselta, että rauhalliselta, rauhoittavalta paikalta. Paitsi 1700-luvun merirosvot eikun ryöstäjät ja salakuljettajat, haaksirikot. Kaarina Griffiths: Meren syliin aloitin sähkökirjana, Nextoryllä. Koska myös suomalaislähtöinen sankari tai päähenkilö kiinnostaa aina. Tai vaikkapa kaksi sellaista. 

Avainsanoissa, häshtägeissä ja synopseissa on sekä cosy crime mutta myös sarjamurhaajat. Miten nämä kohtaavat. 

Agatha Christien dekkareista osa kulkee cosy crimen alla, mutta myös hänellä on sarjamurhaajia. Toisaalta myös Christiellä kuin Arthur Conan Doylella paha saa palkkansa eilispäivän raastuvissa, eli hirsipuussa. Välillä se hätkähdyttää, vintage tarinan kuolemantuomiot. Mutta takaisin tähän kirjaan. 

Mermaid Inn pubi, ja koko kylä näyttää viehättävältä, aidolta. Mutta pubin pitäjä on ällöttävä kitupiikki äiä joka lääppii työntekijöitään, eikä siedä tai ymmärrä biseksuaaleja eikä uushippejä, joilla on yhteisö Meren lapset. Tällöiseen miljööseen lipuu kuvataiteilija Kaisla Aalto, Helsingin Kalliosta, hakeakseen avaimen vuokraamaansa mökkiin. Hänellä on kolmen kuukauden residenssiapuraha Cornwallissa työskentelyä varten.

Mutta tarjoilijatar ei ole saapunut töihin, mikä on ennenkuulumatonta, eikä häntä olla nähty useaan päivään. Mitä hänelle on tapahtunut. 

Millaista porukkaa kylässä asuu? 

" Ai niin, Brexit on muuten aihe, josta ei sitten kannata alkaa täällä haastelemaan sen enempää. Maajusseja ja kalastajia nolottaa, kun äänestivät yhtenä miehenä Brexitin puolesta, ja sen jälkeen lakkasi puolalaisten tulo tänne. Viime vuonna jäi jo osa vihannessadosta pelloille, kun ei ollut poimijoita. "

Suomalainen taiteilija otetaan lämpimästi vastaan, mutta lontoolaista toimittaja Emma Patelia karsastetaan. Uteleeko hän taas jotain. Pelkäävätkö kyläläiset naisen julkaisevan jotain ikävää heidän pikku kylästään. Tai paljastavan jotain hirveää. 

Kylässä on 1200-luvun kirkko, jossa on kuuluisa meren­neitoveistos. 

" Legendan mukaan kirkkoon tuli kauan sitten kaunis, tuntematon nainen. Hän kuunteli seurakunnan laulua ja rakastui kirkko­herran lauluääneen. Sitten kirkkoherra hävisi. Sanottiin, että nainen oli merenneito, joka vei miehen mukanaan syvyyksiin."

Ainakin pappi, kylähullun oloinen, tai vain intohimoisesti kohteeseen suhtautuva immeinen pitää merenneitoa suojeluspyhimyksenä, joka suojelee synniltä. Vaikka merenneidot yleensä veivät (meri)miehet pinnan alle, syvyyksiin, aika lailla varmasti syntiä harjoittamaan. 

On todella hienoa lukea päähenkilöstä joka ei syö lihaa! 

Hänelle tuntuu maistuvan olut kuten Maustetytöille! 

Toimittajan t-paidassa lukee ”Extinction Rebellion” eli ulkomaitten Elokapina!

Aalto ja Emma patikoivat, päätyvät salakuljettajien luolaan. Sieltä he löytävät merenneidon. 


Kirjan alku 7% saakka on helppolukuista, siihen maailmaan on helppo solahtaa ja sujahtaa. Viihtyä.  

Tässä on romaanin alku, miljöön, yhteisön ja myytin kuvaaminen. Idylli joka voi särkyä väärällä sanalla, brexitillä, rikoksella. 


Minun suosikkejani merenneito-elokuvista on aivan ihastuttava venäläinen Rusalka, (2007), Colin Farrelin tähdittämä Ondine (2009), hän löytää verkostaan selkien.. Äitini on merenneito (1990). Pedon viettelys (Mermaid Chronicles Part 1: She Creature, tv elokuva, 2001). Lurex (Córki dancingu, 2015). Pienen merenneidon näin viimeksi Helsingin kaupunginteatterilla musikaalina. 

Shakespearen aikaan merenneito oli kiertoilmaus prostituoidulle, muistelisin näin. Mikä se naisen seksuaalisuudessa pelottaa kirkkoa ja patriarkaattia. 



Tämä on chick lit, hyvänolon kirja, ja dekkari, jossa aiheena naisen asema, koskemattomuus. Oikeus omaan tilaan, omaan työhön. Kirjan parissa viihtyy eskapismina, mutta siellä käsitellään myös ilmastonmuutosta, ja kuinka järjetön määrä muovia tyytätään mereen vastuuttomasti. Ihmiset jotka rakastavat merta kirjoittavat sille oodeja. Mutta silti eivät näe, mitä merissä tapahtuu. 






Esittelyteksti :

" Karunkauniisiin Cornwallin maisemiin sijoittuva uusi kotimainen dekkarisarja alkaa!

Kuvataiteilija Kaisla Aalto saapuu pieneen englantilaiskylään residenssiin ja tutustuu oitis paikallisiin, jotka vaihtavat päivittäin kuulumisia kylän pubissa. Pian yksi puheenaihe on ylitse muiden: rannan luolastosta löytyy naisen ruumis, joka on puettu muistuttamaan merenneitoa. Jokaisella on oma käsityksensä siitä, mitä on tapahtunut. 

Poliisi saa avukseen suomalaislähtöisen kriminaalipsykologin. Tapauksesta on kiinnostunut myös Lontoosta saapunut toimittaja Emma Patel, josta Kaisla löytää hengenheimolaisen. Pian naiset alkavat kuitenkin pelätä olevansa itse vaarassa. Ovatko he saaneet selville liikaa? "

Julkaisupäivä E-kirja: 1. kesäkuuta 2023


" Merenneito makasi luolan lattialla, siinä mihin sen oli täytynyt uida nousuveden aikaan. Siihen se oli jäänyt nääntyneenä makaamaan. Se nukkui ikiunta tyynenä ja arvoituksellisena. Pienet tuikut valaisivat luolaa ja saivat simpukoin ja näkinkengin koristellun pyrstön kimaltelemaan. Lepattavat liekit tanssivat merenneidon sinertävällä iholla. Merenneito odotti, että joku löytäisi sen. " Lainaus kirjan alusta 

Avainsanoina cozy crime, cosy crime, leppoisat murhat, poliisi, tarut, legendat ja myytit, sarjamurhaajat

#lukukeskissä2024 #lukujonossa2024 #kirjavuoReni2024 #kirjavuoteni2024 #kirjavuosi2024 #books #reading #kirjat #lukeminen #kirjavuosi2023 #Dekkarit #Merensyliin #KaarinaGriffiths



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.