Minulla on kirjahyllyssä vanha kirja, Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonanmieli, wsoy-nuortenkirjat. Kävin myös Helsingin kaupunginteatterilla

Minulla on kirjahyllyssä vanha kirja, Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonanmieli, wsoy-nuortenkirjat, vuodelta 1974. Se on pelottava kirja, mutta ehkä siihen piti palata kun kävin katsomassa Helsingin kaupunginteatterin esityksen Veljeni Leijonanmieli.

Helsingin Kaupunginteatteri, suuri näyttämö: Veljeni Leijonamieli ⭐⭐⭐⭐⭐ Bravo! Rakastettu klassikkosatu: Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli. Laatua lastenteatteriin, vaikkapa tällä tavalla. Lastenkirjoissa ei saa käsitellä kuolemaa, paitsi sitten meillä on Astrid Lindgren, joka kirjoittaa, kuvittaa mieliimme näin surullisen sinisen kaunista tarinaa luopumisesta, sairastumisesta, yhteisöstä perheestä ja samalla myös tyranneista. Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä alkaa esitys Veljeni Leijonamieli sopivaan aikaan, klo 18.30, että ehtii lapsikatsojat ja -näyttelijät ajoissa kotiin. Esitys, esityksen lavastus näyttää päiväkodilta ja lasten tekemältä teatterilta, mikä ei ole tässä negatiivisesti sanottu, päin vastoin. Linnat, vallit ja ihan tavalliset kodit koostuvat ja muuntuvat pehmeistä, joustavista vaahtomuovipaloista, kolmioista ja kuutioista muodostuu kaikenlaista rakennusta, interiööriä ja pömpöösiä. Niin kuin lasten mielikuvituksella. Voi tehdä ja kuvitella kaikenlaista.  Sain lipun Helsingin kaupunginteatterilta, kiitos paljon! 

Helsingin kaupunginteatterilla oli sinisiä heppoja...

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Satu Ylävaara (@teatterinlumoa) jakama julkaisu

Pepin kirja tuunattuna 70-luvulla. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun tarina

Pepin kirja tuunattuna 70-luvulla. Joo. Mie hieman tuunasin Pepin kirjaa 70-luvulla. Revin irti sivuja, piirsin sivujen päälle. Koska sanat olivat mystisiä labyrinttejä, joista etsin ulospääsyä. 

Söin jopa sanoja. Liimasin päälle postimerkkiliuskasta ylijääneitä paloja. Laitoin syksyn lehtiä sivujen väliin prässiin. 

Ennen kaikkea, tietenkin, osasin ulkoa kaikki tarinat. Pepillä joka päivä oli sirkusta.

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun tarina on eräs lempikirjoistani, vapaa punatukkainen tyttö jolla ihana puutalo ja täplikäs hevonen ja tietysti Herra Tossavainen. 70-luvulla oli paljon apina-leluja, pieniä ja isoja. Minulla oli tietenkin Peppi-peruukki ja Peppi-nukke.

Peppi. 

Pepin kirja tuunattuna 70-luvulla, Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun tarina, ah.

En tarkoituksella tuhonnut kirjaa. Lukukelvottamaksi. Ehkä se nyt on taiteilijakirja. 

Silloin en osannut lukea, en tiennyt, mitä sanoista muodostuu. Kirjan seikkailut, ja hengen toki osasin ulkoa. 

Hevosia tietenkin piirsin, ja dadaa.