tiistai 28. tammikuuta 2020

Hokkanen, Jouni: Lävistetyt

Hokkanen, Jouni: Lävistetyt. Tämänkin kirjan ostin Malmin Suomalaisesta 19.95€ - 70%! Pitäisi kaivaa esiin kuvia joitain otin Nalle Virolaisen lävistys- yms showsta 1990-luvulla. Ehkä joskus. Kun ehtisi. Ja kun joku maksaisi. Joku porkkana se täytyy taiteilijalla olla! vrt vitsi Näkemiin maan, muru jossa Oz ja olut...



Vakavasti ottaen, olen juur lukemassa Ray Bradburyn Kuvitettu mies kokista.


Hokkanen, Jouni: Lävistetyt. lainaus Like:
" Koukuttava tarina kehon haltuun ottamisesta
Lävistetyt on ensimmäinen suomalainen tietoteos lävistyksistä ja muista kehon muokkaamisen tavoista. Se kartoittaa ilmiön historiaa lävistetystä ja tatuoidusta jäämies Ötzistä ihonalaisia ledlamppuja ja vibraattoreja kehitteleviin aikalaisiimme saakka. Keskiössä ovat alan merkittävimmät nykytekijät ja kiinnostavimmat suunnannäyttäjät Fakir Musafarista Nalle Virolaiseen.
Kartoittaessaan kehonmuokkauksen historiaa ja nykyilmentymiä Lävistetyt räväyttää auki sen kulttuuristen ja yksilöllisten merkitysten kirjon. Moni kokee vartalon muokkaamisen tavaksi ottaa oma keho haltuun. Joillekuille vartalonmuokkaus on osa henkistä ja hengellistä prosessia, suuntaviitasto retkellä itseyden ytimeen.
Alakulttuuriguru Jouni Hokkanen on kirjailija, toimittaja ja muun muassa lävistysdokumenttielokuvan Body of God ohjaaja. Alakulttuureja 80-luvulta asti seurannut Hokkanen on aiemmin julkaissut kulttiteokset Roskaelokuvat, Saatana kauhuelokuvassa ja Räjähtävä valas, kirjoittanut reilut tuhatkunta artikkelia ja ohjannut 11 dokumenttia. "
ISBN: 978-952-01-0754-3
Sidosasu:  sidottu     (luonnollisesti ;))




Tekstinäyte:
 Varhaisin sukuelinten käyttöä rajoittavista toimenpiteistä käytetty kielellinen ilmaus on ”infibulaatio” eli ”sukupuoliaukon/esinahan sulkeminen”. Varhaisimmat tämänkaltaisia lävistyksiä koskevat kirjalliset maininnat löytyvät 12. vuosisadalta eaa. Historioitsija Menciusin mukaan infibulaatiolävistyksiä käytettiin muinaisen Troijan valtakaudella varmistamaan muiden muassa henkivartijoiden siveys. Esinahkaan tai häpyhuuliin tehtiin kaksi lävistystä ja niihin asennettiin fibula eli lukko. Kun Agamemnon lähti Troijan sotaan, hän jätti vaimonsa infibuloidun laulaja Demodecuksen huostaan. Tämä on tiettävästi ainoa luotettava tapa jättää puoliso muusikon vahdittavaksi.

Venus turkiksissa kirjana, elokuvana, näytelmänä - Leopold von Sacher-Masoch

Venus turkiksissa kirjana, elokuvana, näytelmänä - Leopold von Sacher-Masoch. Polanskin Venus in fur filmatisointi tuoreessa muistissa. Mutta mikä kirja oli tuon leffan, näytelmän takana?
Olen ollut kaks päivää kirjamessuilla ja viettänyt aikaa myös herran Leopold von Sacher-Masoch kansa.

Venus in furs ( 1969 ) oli aika hölmö rakkausfilmi. Masokismin suuren isän Leopoldin kirjaan perustuva kulttifilmi on Jess Francon käsialaa. Jess on ollut suosikkini kauan - ainakin Christopher Leen kautta - kuinka aito olikaan heidän yhteinen Dracula-filmi - jossa oli myös Klasu siis tuttavallisesti Klaus Kinski mukana. 



Venus in furs filmatisointi on valitettavan sekstistisen sensuroitua - vain naisia näytetään. Mutta toisaalta - sulttaani Klasu Kinski sidottuna tyrmässä valkoisessa kaftaanissa, häikäisevän sinisin silmin kipua hikoilemassa, ja aamua odottamassa - siinä naisen mielikuvitus vallan lepää. Ja laukkaa ;) Paikoitellen Rion karnevaalien kuvaus on yhtä halpaa kuin turistilla - siis typerän zoomin käyttöä editoimatta, mutta varsinkin astuessa tuntemattomnaa, sadomasokismiin, rakkauteen, hulluuteen, johonkin uuteen ja outoon kuva muuttuu kokeilevaksi, psykedeeliseksi. Mutta miksi jazz musiikki?? Miksei Velvet Underground??? Elokuvan ekstroissa Jess selittää ( ranskaksi englanninkielisin tekstein ) jazz muusikko Chet Bakerin Pariisissa (

tietenkin Pariisissa... ) lausuntoa mitä tapahtuu soolon aikana: ( olemme minun suomeksi sanottuna kuin haltioituneessa tilassa ), saat inspiraation, innostut jostakin jota rakastat tai jonka vain näet paikassa, koet tapahtumia juttuja asioita, joita et ole ennen kokenut, unenomaisesti, olemme kuin hukkumassa, ja koko elämä vilistää silmiesi edessä, sinun halusi, kaikki... Kun soolo loppuu, katsahdat, ja tuskin kolme minuuttia on kulunut. Tämä oli Francolle hieno idea. Ongelmaksi muodostui filmatisoinnissa, koska miespäähenkilö on musta muusikko, ja naispäähenkilö valkoinen syöjätär. Koska amerikassa ei oltu vielä vapaan ja villin 1960-luvun lopulla valmiita sellaiseen, kahden rodun väliseen rakkauteen!
kerrankin nämä tyhmät mainokset osuvat kohalleen ;)






   Leopold von Sacher-Masoch Kirjasampo.fi
 Venus turkiksissa Kirjasampo.fi

Jesús Franco IMDb

Leopold von Sacher-Masoch wikissä




vitsiä kerrakseen, sketsiä virrakseen, alama valmistautua Udo Kier viikkoon ja Hallloweeniin

Unohtakaa 50 Shades of Gray, J. P. Koskinen: Paholaisen vasara on parempi kirja sadomasokismista

Unohtakaa 50 Shades of Gray, J. P. Koskinen: Paholaisen vasara on parempi kirja sadomasokismista kuten se oli aidoimmillaan 1980-190-luvulla, mutta sitten tuli mukaan AIDS ja hepatiitit. Ehkä siksi sadomason piti muuttua täksi. Elokuvana 9 ja puoli viikkoa on parempi. Ja missä on Sihteeri elokuva bluray?? Unohtakaa 50 Shades of Gray, J. P. Koskinen: Paholaisen vasara on parempi kirja sadomasokismista

Fifty Shades of Grey. Sidottu. Elävä arkisto: Kuraa!

Tämä kirja teki sm:lle saman kuin hitleri puolalle. Fifty Shades of Grey. Sidottu. Elävä arkisto: Kuraa! Huonosti kirjoitettu pehmopornokirja villitsi kotiäitejä ympäri maailman Julkaistu 01.03.2013 - 15:16. Päivitetty 31.10.2013 - 15:27


" Vuonna 2012 miljoonat naiset lukivat pehmopornokirjaa "Fifty Shades of Grey". Arvostelijat ihmettelivät Harry Pottereitakin nopeammin myyneen kirjan suosiota: se oli älyttömän huonosti kirjoitettu eikä sen kliseinen juonikuvio tuonut mitään uutta pehmopornomaailmaan. ”Tää kirja on ihan uskomatonta kuraa, tää on älyttömän huonosti kirjoitettu ja tää sisältää äärimmäisen epäuskottavia juonenkäänteitä”, juontaa Jaakko Karhu A-Studio Streamin jakson, jossa aiheena on brittiläisen E.L. Jamesin kirjoittama ”Fifty Shades of Grey”. Suomeksi kirja kantaa nimeä ”Sidottu”."

1990-luvulla Veronika esitteli lintukotolaisille sadomasokismia

1990-luvulla Veronika esitteli lintukotolaisille sadomasokismia. 30.09.1997 Seksin ammattilainen ja tutkija väittelevät seksityöstä Timo Harakan johdolla. Prostituutio on muuttunut yhä näkyvämmäksi – pitäisikö maksullisten naisten saada oma katu, jolla toimia? Ennen kadulla ja myöhemmin sadomasokistisessa dominapalvelussa töitä tekevä Veronica ymmärtää miesten tarpeen ostaa seksiä: onhan heillä tarve vaihtaa myös vanha auto uuteen sen jälkeen, kun ensimmäinen on ajettu loppuun. Veronica ehdottaakin, että naiset saisivat oman kadun Sörnäisistä. Tutkija Sari Näre ei usko, että naisten oma katu poistaisi ongelman, sillä miehiä kulkee muuallakin kaupungissa. Hän on huolissaan siitä, miten seksin ostaminen vaikuttaa ympäristöön, kun satunnaisilta naisilta kysellään hintoja.

Laiskanlinna - Borg Frankenstein. Rakas kirja Frankenstein ja tausta aikakauslehdestä...

Perehdyin syvälle suureen nojatuoliin jota kutsuttiin ns. laiskanlinnaksi - ikään kuin olisi väärin istua siinä lukea, kirjoittaa ja filosofoida eikä tehdä ns. oikeita töitä. Nostin muistivihkoni tupakkapöydältä syliini, ja katsahdin pieneen televisioruutuun, jonne sähisi virtaa muutamasta kenties kankaalla, ei ainakaan muovilla, peitetystä vanhanaikaisen näköisestä, liikehtivästä jatkojohdosta. Piuhasta piuhaan jatkuva siksak-kuvioinen vyyhti muistutti pitkää, oikullista käärmettä. Meinasin polttaa suuni kuumalla kahvilla - olihan se tehty avotulella keittiössä, jossa moderni teknologia kirkui poissaolostaan. * Laiskanlinna - Borg Frankenstein.

Avaan VALO n:o 3 / 1985 uusi suomalainen aikakausi -nimisen lehden. 

Kannessa on kuva Frankensteinin hirviöstä, absintin vihreässä meikissään, ja vieressään on otsikko Frankensteinin taru - hirviötä metsästämässä. Kannessa on lisäksi erilaisia kasaridrinkkejä mustaa taustaa vasten, sekä Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Saigonissa.

 Aivan oikein, ahdistuneen gonzo-journalismin huurteinen isäpappa safarihatussaan kuuluu tämän tamperelaisen lehdykän kirjoittajiin. Mukana on upea juttu Divinestä Ø [ = John Waters -elokuvien kiistaton 150-kiloinen transvestiittitähti joka 80-luvun puolivälissä esiintyi diskon kuningattarena kotikonnuillammekin ]. Lisäksi kerrotaan noin Oulun kokoisesta kaupungista, jossa " keskiluokka ajaa Polski Fiatilla töihin ja iltapäivällä takaisin. " Kaupungin nimi on Auschwitz.

 Sääli, ettei VALOn tyylisiä lehtiä - eikä journalismia - enää ole. Hätkähtäen katson mielisairaalan potilaitten tekemään taidetta - yksi kuvista näyttää aivan samalta kuin L. Onervan työ joka julkaistiin postikorttinakin. Mutta palaan Frankensteinin taruun. Mikko Apunen niminen toimittaja on sekä kirjoittanut että kuvannut oikeata Frankensteinin linnaa. Tuossa alkemistien kehdossa on syntynyt " keinotekoisesta ihmisestä haaveillut " Johann Konrad Dippel (1673-1734). Kuinka upeata on lukea kuinka Dippel " halusi ostaa koko linnan alkemistisia salaisuuksiaan vastaan ja tehdä linnasta jättiläiskokoisen laboratorion. -- Reilut sata vuotta Dippelin kuoleman jälkeen englantilainen kirjailijatar näkee omituisen painajaisunen tiedemiehestä, joka luo ihmisen ruumiin osista." Linna näyttää upealta, kotoisalta... ajattelen ilkikurisesti...... .... mutta pysäytän työni. Koneeni ulvahtaa kiinni kuin peto kaltereitten väärällä puolella, voitettuna, ja alistettuna, mutta kuin tietäen, että näinä hiljaisina aikoina, kun koneeni saa levätä, se kerää voimaa, se kerää voimaa, näen unissa ja sarjakuvissa ja painajaisissani, ja tunnen kuinka se uhmaa minua, ja kääntyy lopulta minua vastaani. Rakas?

Ø = > Iohann tai Johann Konrad Dippel syntyi Frankensteinin linnassa 10.8. 1673, lähellä Darmstadtia.
Ø Älä sekoita dippel- eli hirvensarviöljyyn.



Televisio näyttää iltapäivän elokuvana Yrjänän emännän synti. Siinä upea, ja arkinen, Mirjami Kuosmanen [ Valkoinen peura, Kihlaus ] on pääosassa naisena, tuona Yrjänän emäntänä, joka ei saa lasta. Tai hänen miehensä ei pysty sitä toimittamaan. Kunnes salskea nuori tukinuittaja yläosattomissaan kulkee joo joo, ja kyntää, joo joo, kotoisan pellon laitaa, joo joo, tiedämme mitä tapahtuu.
          Ø Tämä Edwin Laineen ohjaama ja näyttelemä [ ahdistunut aviomies ] leffa on vuodelta 1943. Esko Vettenranta hehkuu muukalaisena, ja koski, se vain virtaa...


Ennen kaikkea filmi kysyy, miksei saisi olla onnellinen. Miksi pitäisi välittää siitä, mitä naapurit tai muut typerykset juoruavat ja keksivät. Jos nainen haluaa lapsen eikä miehessä riitä ruutia eikä puhtia, niin mikä paha siinä on, että nainen itse löytää luovuttajan? Varsinkin kun kuvataan aikaa jolloin spermapankkeja ei ollut.

 Hirviö sulkee silmänsä Mikä Maryn nimi pitäisi olla? Godwin ja Shelley olivat kumpikin miehen, isän ja aviomiehen/rakastajan sukunimiä. Entä Wollstonecraft? Kuinka vaikeatakaan on naiselle valita esi-isiensä sukunimistä se joka hänelle on omin, itsenäisin! Toisin kuin meille vapaille naisille joilla sukunimi on aina ollut -tytär. Kuin silloin ennen. Fuseli oli Maryn äidin rakastaja? Ystävä ainakin.. Mikä vastuu. Ironista kyllä tai paremminkin siinä paha missä mainitaan, jouduin kirjoittamaan artikkelia Ennustus -elokuvista. Ja katsomaan uudelleen Rosemaryn painajaisen. Puhumattakaan Astronautin vaimosta. Kirjoitamme hiljaa huutaen marginaaliin Pianisti elokuvan ( 2002 ) ohjasi Roman Polanski, monta tragediaa jo omassakin elämässä läpikäyneenä, hän vyöryttää uuden kivun ja epätoivon kuvan. Sivukuvana Äiti joka toistuvan mesmeerisesti ja poissa järjiltään hokee lausetta, miksi teki niin. Hän tukahdutti vauvansa sulkeakseen hänen itkevän suunsa, tyrehdyttääkseen itkun, koska perhe oli piilosilla, ei siis leikkien, vaan natseja paossa. Natsit natsit kuulevat kuitenkin vauvan kuolonkorinan; perhe löydetään. / Suomessa nainen heitti kaivoon lapsensa, oikeassa elämässä, viime vuosituhannella. / Suomessa nainen sulki arkkuun lapsensa, oikeassa elämässä, viime kuussa. Lehtien sivuilla, jatkuvasti, tilastotieteenä, arkena. Onko meidän suhteemme kuten The Night Porterissa vai kuten Kaasuvalossa?

Kuinka hauskaa, ja tuskallisen osuvaa, että Ruotsin televisio näyttää näitä elokuvia juuri nyt. Alan katsoa Mel Brooksin Producersia. Suomeksi Kevät koittaa Hitlerille. Pähkähullua. Juoni on yksinkertainen: plösö teatterituottaja keksii tavan tienata rahaa. Hän aikoo tuottaa sellaisen näytelmän, joka on täysi floppi - ettei sitä esitettäisi viikkoa kauempaa. Näin hän saa itselleen kaikki rahoittajien hillot. Näitä hilloja - pötäkkää - hän kerää yksinäisiltä, vanhemmilta naisilta. Tuottaja joutuu donjuonimaan tapaamisesta toiseen lirkutelleen ja näin ollen tarjoten mummeleille viimeistä hurmosta - ennen hautausmaata. Mutta miten löytää surkeista surkein käsikirjoitus! A vot, hän löytää kässärin Kevät koittaa Hitlerille joka on mauttomista mauttomin ja poliittisesti niin epäkorrekti. Näytelmän kirjoittaja on puluja kasvattava saksalainen - vanhan sota-ajan metallikypärä vielä päässään. Ja on hauska huomata kuinka tämä natsi-intoilija on sama näyttelijä [ Kenneth Mars ] joka veti natsin, Entschuldigung! anteeksi, siis poliisimestarin roolin niin ikään Mel Brooksin mainiossa Frankenstein juniorissa. Gut gut. Oikein komea on kohtaus jossa naiset tanssivat tahdottomina robotteina kuten aina can cania natsiunivormuissa, minihameissa, koppalakeissa ja sukkanauhoissa - tämän puolestaan Marilyn Manson lainasi videoonsa mOBSCENE [ = > joka on sanaleikkiä taiteen tekemisen, ja itsensä ilmaisemisen vaikeudesta - koskaan ei tiedä, miten ns. kriitikot arvostelevat vimmatun intohimoisen luovan prosessisi valmiin hedelmän yliolkaisesti - pelkästään provosoinniksi, huonolla maulla ratsasteluksi tai naurettavaksi; mOBSCENE videossa nämä univormupukuiset naiset kääntävät toisen poskensa, josta paljastuu täydellisen kauniin ihon alta irvokkaasti pääkallo ja hampaat, ja tämä osittain lihan peittämä pääkallo on tuttu hätkähdyttävä näkymä myös liittoutuneiden painattamista postimerkeistä jotka ovat meille tuttuja joka sunnuntai natsidokumenteista. . = > Mobscene -sana: obscene = pöyristyttävä, rivo, säädytön; mob = roskajoukko, roskaväki, väkijoukko; myös pilkata, pitää naurettavana, kiusata scene = kohtaus, kulissi, näköala, tapahtumapaikka, skene, näyttämö, kohtaus. Mutta hetkinen, ajattelenko minä ruotsinkielistä sanaa mobba, ja yhdistin sen sanaan mOBSCENE, koska Mansonin bändiin on vaihtunut basistiksi ruotsalainen Tim Skold, oikeasti Sköld, mutta eiväthän amerikkalaiset öökkösiä tunne. Itse teatteriproduktio on campeista campein, niin yliampuva kuin mahdollista: Hitlerin roolissa on naisellinen, ylinäyttelevä, hajamielinen homo, ja kaiken lisäksi kukkaislapsi, joten hänen liikehdintänsä ja eleensä eivät ole tuttua Adolfia. Conan O´Brien haastattelee ihastuttavaa skottinäyttelijää Alan Cummingia joka sanoo näyttävänsä nuorelta Hitleriltä, koska hänellä on lyhyt tukka ja vino otsatukka. Jossain hippaloissa hän oli pukeutunut kokonaan ruskeisiin ja kun kysyttiin, miksi tämä linja, niin hän ajatteli sen olevan hänen fasisti-look. Ø Cumming näytteli Tituksessa tärkeää fasistista roolia. Ruuvit löysällä (Fast Show) television komediasarjassa erästä miestä luullaan führeriksi, kun hänellä lentää postimerkki aivan nenän alle, kuten viiksiksi, ja vahingossa törmää parvekkeelle, jossa führer puhuu..

Ø Musikaalin Cabaret 1970-luvun filmatisoinnissa: irstas seremoniamestari lavalla, naispuolisten mutapainijoitten tantereella, kastaa sormensa mutaan ja tekee mudasta itselleni hillerin, anteeksi hitlerin viikset ja siegheilittää kansalle. Yleisö nauraa. Jos suhde on kuten elokuvassa Kaasuvalo ( Gaslight, 1944 ) niin jotain on pielessä. Ingrid Bergmanin esittämä traaginen sankaritar asuu barokkisen täyteen ahdetussa huoneessa. Joka puolella budoaaria on kauniita tavaroita, kaikki on yltäkylläistä, koristeellista; useat poimutetut, raskaat verhot roikkuvat ikkunoiden edessä estäen auringonvalon ja raittiin ilman tulevan makuuhuoneeseen. Kankaat kahisevat ihastuttavissa puvuissa, mutta ne tuntuvat tukehduttavilta. Elokuvan nimi tulee kaasuvalosta, joka alkaa lepattaa - se kertoo, että joku vieras on muualla talossa avannut kaasulampun. Vaikkei ketään vierasta talossa pitäisi olla. Raina kertoo naisen mahdollisesta vaipumisesta mielisairauteen. Tarinan hullu nainen ullakolla -hahmo on sankarittaremme äiti, mielisairaaksi diagnosoitu. Onko veri vettä sakeampaa? Aviopuoliso on goottilaisen paha: tumma, komea ja tunteeton mies, Sir Anton. Hänen silinterinsä kiiltää kun hän pujahtaa hämärälle kadulle - Lontoossa tuntuu jatkuvan ainainen sumu. Musta viitta päällään hän yhtyy pimeyteen, katoaa varjoihin, eikä edes hänen askeliaan kuulu. Tässä hän yhdistyy sekä viiltäjä-Jackiin että tohtori Jekylliin. Poliisi on ymmällään - heiltä on turha pyytää apua. Itse talo on goottilaisen upea - ullakkoa myöten. Vahva mies kiusaa kaunista naista, joka on sopivasti ahdingossa. Paha mies, oikeastaan hirviö, sulkee kaunottaren kuin pienen kirkkaanvärisen linnun arvokkaaseen häkkiin. Onneksi paikalle karauttaa pelastava prinssi, se tylsimys. Ø Ingrid Bergman sai roolistaan Oscarin vuonna 1944. Ø Animaatiosatiirissa South Park esitettiin vieläkin kipeämpi parisuhde: Saatanan ja Saddam Husseinin sadistinen suhde. Hussein on tässä parisuhteessa se joka käyttäytyy törkeästi, pettää, loukkaa, ja nöyryyttää. Minä laitoin pöydälle punaisia linssejä, jalopeñoja, tahinia, sekahedelmäkeittoa, itämaista maustekakkua, kuskusia, sitruunoita, kikherneistä tehtyä tahnaa [ joka olisi pitänyt olla falafelia ] pippureita, hapankorpun palasia, kylmiä kastikkeita, tuoksuvia kypsiä hedelmiä, lämpimiä kastikkeita, ja milteipä halloumin tapaista juustoa ja leipää. Tuoretta leipää, lämmintä, höyryävää ihanaa ihanaa leipää joka on täynnä unikonsiemeniä, kuin pisamia. Valitsen musiikkia. Athamay nimisen orkesterin biisissä Eternal Torture [ = ikuinen kidutus ] toistetaan sanoja: tunkeutua, ekstaasi, ristiinnaulitse minut, kipu, silpominen, intohimo.... Yhtä lailla kun olin varuillani - pitihän minun analysoida mm The Monster elokuvan jossa realistisessa 1970-luvun miljöössä Joan Collinsin esittämä äiti synnyttää hirviön - yhtä aikaa camp ja kyseenalainen.

 Tämä elokuva tietysti liittyi aikalaiseen Iik! Lapseni on hirviö / demoni / kasvamassa aikuiseksi -teemaan tyyliin Manaaja jatko-osineen ja seuraajineen, kuten myös Ennustus, Maissilapset, Carrie, Halloween ja mikseipä Hohtokin, sekä To The Devil a Daughter ja [joka oli hammeristinen ts. Christopher Lee näytteli siinä] Collinsin miestä näyttelee heppu joka näytteli Hammerin Dracula-filmissä dekadenttia, pahamaineista laiskaa köyhää aatelista joka tutustutti muita viktoriaanisen ajan kaksinaismoralistisia porvarimiehiä saatananpalveluun.. Huvittavinta tässä filmissä on se, ettei tämä vauva halua syntyä. Se on riivattu! Soppaan lisätään seksialan työ ja loukatut kääpiöt niin sirkus alkaa olla valmis.. Ø Pikanttina lisänä tällä varakkaalla perheellä on taloudenhoitaja nimeltä rouva Hyde. Totta kai lapsen saaminen pelottaa, kuten elokuvissa Eraserhead, Monster, Rosemaryn painajainen, Manaaja, Ennustus ja Brood. Lisäksi meillä suomalaisessa on vankka tarusto ja pelko-varasto vaihdokkaista, joita peikko, staalo tai piru vaihtaa normaaliin pikkuvauvaan. En ajattele niitä nyt. Ajan myötä 1980- ja 1990-luvuilla mustaakin mustempaa komediaa nostettiin suurempaan mittakaavaan: Apua! Vaimoni on teurastaja kertoi jo otsikossaan kaiken kuten aitoon kopioon 50-luvun ylisanoja ainakin mainoksissa kirkuvista b-elokuvista pitkin tyyliin I Married a Monster from Outer Space. Ettore Scolan Rumat, likaiset ja ilkeät -niminen mahtava satiiri roomalaisesta modernista sirkuksenkaltaisesta mutta surkeasta Ryysyrannasta vespoineen, eläkehuijauksineen, transvestiitteineen, rotanraatoineen, kyklooppeineen, teiniraskauksineen, pyörätuoleineen, myrkytettyine pastoineen ja kolmijalkaisine koirineen - törkyineen kaikkineen aaltopelti-hökkeleineen. Se näytti ettei tässä maailmassa kenelläkään ole varaa olla hyvä t puhua totuuksia. Ainakaan kenenkään ei kannattaisi unelmoida paremmasta t tasa-arvoisemmasta huomisesta. Clive Barkerin Veren kirjat 6, => vihoviimeinen osa veren kirjoja. Eräs tarina näytti mallia miten kirjallinen goottitarina tehdään: ensin tarvitaan sanomalehti jossa on ainakin yksi kummallinen uutinen. Päähenkilön silmille hyppäävä uutinen. Kirjailija voi myös hiukan huijata ja viedä lukijaa kuin pässiä narussa salvosaksia kohti. Hiihaa. Auts. Tärkein on päämäärä. Ja kyllähän me haluammekin tulla hiukkasen huijatuiksi - kunhan se ei ole mallia rahat pois. Mutta Barker on oiva viettelijä. Hän kuvaa goottilaista elementtiä: vanhaa rapistunutta, kohta purettavaa taloa, joka ennen oli ollut kirkko. Miksi se revitään alas? Onko siellä kenties jotain outoa? Vaikka sillä on rapistunut kivipinta on silti romanttista hohtoa jäljellä. Novelli kertoo viehtymyksestä rappioon ja häviöön lausuen ilottomasti, mutta rehellisesti: " Kaikki katsovat mielellään hävitystä." Kuten Alice Cooper sanoi televisiohaastattelussa - meneekö keskivertokansalainen katsomaan lentokoneen maahan törmäystä - vai mikä se toinen vaihtoehto olikaan - sirkusta? Oliko mitään järkeä tulla tänne ultima Thuleen, Darwinin selän taakse, oikeiden asioiden äärelle, yksinkertaista ja aitoa elämää pitämään, kun siitä kaikesta Z piti huolen, piti lopun. Tyhjyyttään ammottavat ovet kutsuvat Vaikka ns. suurimmat romanttisimmat rakkaustarinat ovat tragedioita kuten Casablanca ja Tuulen viemää. Miksi tällainen loppu? Että pitää tehdä valintoja? Että voi itsenäistyä? Tai ehkä siksi, että lukija voi samaistua: noilla menee huonommin kuin minulla, hä hää. Tai noilla menee yhtä huonosti kuin minulla, yhyy, jippii! Onnellista loppua ei ole. Onneksi Scarlet [ = usein goottitarinoissa ja -vaatteissa käytetty punaisen värin sävy karmiinin punainen, veren symboli, pulppuavan elämän syke ] ei ottanut sitä epäluotettavaa öykkäriä elämää pilaamaan vaan jäihän hänelle goottitalonsa! Ja toisaalta - tuleehan aina muita lentokoneita [ Casablanca ] äänennopeudella. Seuraava. Mutta kun ajattelee Joutsenlampea, jokaista satua ja balettia - mikä tragedia: Joutsenlampi, Ruma ankanpoikanen, Pieni Merenneito. Mikä uhrautuminen! Kuinka typerä nainen on luullessaan, että mies jaksaisi odottaa!! Baletti Giselle kertoo traagisen rakkaustarinan, jossa maalaistyttö Giselle kohta herttuan, mutta Giselle kuolee. Onneksi Giselle ei anna periksi vaan nousee haudastaan kun herttua häntä haahuillen hautuumaalta etsii. Giselle on vaikuttava baletti Pietarissa keskellä paukkuvinta pakkasta katsoa Scwartskopfin kera. Sscwartskopf ei lämmittänyt minua. Samoin ooppera Norma kuvasi vaikeaa rakkautta. Romanttisen ritariromaanin lukeminen on vaarallista - katso mitä Don Quijotelle kävi. Haaveileminen on vaarallista. Tekeminen on vaarallista. [ itsensä alttiiksi / liriin ] paneminen on vaarallista. Rehellisyys on vaarallista.




Don't dream it - be it. Tulkaa pois komeroista tai pukekaa sieltä päällenne kauniit naisten vaatteet - näin tuntui Rocky horror picture show sanovan. Tai tehkää ennennäkemätön show. Sormeni koskettaa sulkakynän pintaa; kuinka kauan tuo yksi huonekalu, kirjoituspöytä, on ollut huonekalujen ruhtinatar? Virginia Woolf kirjoitti siinä, Mary Shelley kirjoitti siinä, Julius Caesar kirjoitti siinä. Tai ainakin istui miehenä.



Hunter S. Thompson: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. VALO-lehden Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Saigonissa

Ehtoolla pölhöpurkissa filmiversio. Muistakaa laitta hellekypärät! Tuubissa Gonzo journalismia! Hunter S. Thompson: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Mitä. Tässähän on uusi kansi.

Hunter S. Thompson: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Ehtoolla pölhöpurkissa filmiversio. Muistakaa laittaa hellekypärät! Tuubissa Gonzo journalismia!






Avaan VALO n:o 3 / 1985 uusi suomalainen aikakausi -nimisen lehden. Kannessa on kuva Frankensteinin hirviöstä, absintin vihreässä meikissään, ja vieressään on otsikko Frankensteinin taru - hirviötä metsästämässä.


Kannessa on lisäksi erilaisia kasaridrinkkejä mustaa taustaa vasten, sekä Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Saigonissa. Aivan oikein, ahdistuneen gonzo-journalismin huurteinen isäpappa safarihatussaan kuuluu tämän tamperelaisen lehdykän kirjoittajiin. Mukana on upea juttu Divinestä [ = John Waters -elokuvien kiistaton 150-kiloinen transvestiittitähti joka 80-luvun puolivälissä esiintyi diskon kuningattarena kotikonnuillammekin ]. Lisäksi kerrotaan noin Oulun kokoisesta kaupungista, jossa " keskiluokka ajaa Polski Fiatilla töihin ja iltapäivällä takaisin. "


Kaupungin nimi on Auschwitz.


Sääli, ettei VALOn tyylisiä lehtiä - eikä journalismia - enää ole. Hätkähtäen katson mielisairaalan potilaitten tekemään taidetta - yksi kuvista näyttää aivan samalta kuin L. Onervan työ joka julkaistiin postikorttinakin. Mutta palaan Frankensteinin taruun. Mikko Apunen niminen toimittaja on sekä kirjoittanut että kuvannut oikeata Frankensteinin linnaa. Tuossa alkemistien kehdossa on syntynyt " keinotekoisesta ihmisestä haaveillut " Johann Konrad Dippel (1673-1734).



Kuinka upeata on lukea kuinka Dippel " halusi ostaa koko linnan alkemistisia salaisuuksiaan vastaan ja tehdä linnasta jättiläiskokoisen laboratorion. -- Reilut sata vuotta Dippelin kuoleman jälkeen englantilainen kirjailijatar näkee omituisen painajaisunen tiedemiehestä, joka luo ihmisen ruumiin osista." Linna näyttää upealta, kotoisalta... ajattelen ilkikurisesti...... .... mutta pysäytän työni. Koneeni ulvahtaa kiinni kuin peto kaltereitten väärällä puolella, voitettuna, ja alistettuna, mutta kuin tietäen, että näinä hiljaisina aikoina, kun koneeni saa levätä, se kerää voimaa, se kerää voimaa, näen unissa ja sarjakuvissa ja painajaisissani, ja tunnen kuinka se uhmaa minua, ja kääntyy lopulta minua vastaani. Rakas?

Kazakstaniasta kajahtaa – muutakin kuin Borat: Sergei Lukjanenko: Yöpartio.

Kazakstaniasta kajahtaa – muutakin kuin Borat: Sergei Lukjanenko: Yöpartio. Alkuteos: Notšnoi Dozor, suomentanut Arto Konttinen, 2012.


Itse ostin tämän kovakantisen vampyyri/fantasiakirjan Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen (VTKK) perinteellisestä venäläisestä joulumyyjäiset -tapahtumasta nimeltä joulujarmarkka – olihan takakannen mainoslauseen kirjoittanut itse Tarantino!


Halusin jotain paikallista ja hyvää luettavaa, joka potkii tuolin alta. Onhan Kaukaasiassa ja Äiti Venäjällä upea fantasian, kauhun ja absurdismin viitta, upeita ajattelijoita ja kirjailijoita – ja samalla hyvin jyrkkä koneisto joka tapaa toimittajia ja myös eläinten oikeudet on niin ja näin – eli päin persettä. Mitä saa sanoa, ja mitä kirjoittaa Klonkun talutushihnassa? Mitä kaikkea fantasia sisältää, ja eri toten vampyyrit, mitä symboloivat…



” Yöpartio on poikkeuksellisen vahva eepos.” sanoi innostuneena Quentin Tarantino.



"Ainutlaatuinen! Häkellyttävä sekoitus Dostojevskia ja Dawn of the Deadia!"  New Statesman.



”Tähtien sota kohtaa Moskovan vampyyrit… sen pirulliset käänteet pursuavat sairasta, lihanhimoista riemua.” – New York Times.



” Moskovan kaduilla, tavallisten ihmisten keskuudessa, vaeltavat Muihin kuuluvat - velhot, noidat ja vampyyrit - joista osa on Valon, osa Pimeyden puolella. Normaalin ihmisten maailman lisäksi Muihin kuuluvat voivat halutessaan siirtyä Hämärään, joka on ihmisille näkymätön tietoisuuden tila. Aikoinaan osapuolet sotivat toisiaan vastaan, ja kun maailma oli tuhon partaalla, solmittiin hauras aselepo. Valon voimat muodostivat Yöpartion, joka pyrkii rajoittamaan Pimeyden voimien toimintaa, etteivät esimerkiksi vampyyrit metsästä ihmisiä luvatta. Pimeyden voimat taas muodostivat Päiväpartion, joka valvoo Yöpartion toimintaa. Antonin, Yöpartioon kuuluvan keskitasoisen velhon on karaistuttava tai hän menettää järkensä. Kaikki juonittelut, kompromissit, moraaliset dilemmat ja loputon työnteko raastavat hermoja. Eräänä iltana Anton huomaa metrossa nuoren naisen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa raunioittaa koko Moskovan. Anton joutuu mukaan peliin, joka ylittää hänen kykynsä.



Tetralogian ensimmäinen osa Yöpartio on omaperäinen sekoitus vampyyritarinaa, fantasiaa ja kauhua. Se on Venäjällä kulttikirjan maineessa – suositumpi kuin Taru sormusten herrasta ja Harry Potter. Maailmanmaine alkoi kirjaan perustuvasta venäläisestä elokuvasta v. 2004 (ohj. Timur Bekmambetov) ja elokuvan jenkkilevitys vuonna 2006 räjäytti pankin.



Nykyään päätoiminen kirjailija Sergei Lukjanenko (s. 1978 Kazakstanissa) on alun perin ammatiltaan psykiatri. Hän on saanut lähes 50 kirjallisuuspalkintoa ja hänen teoksiaan on käännetty mm. saksaksi, englanniksi ja ruotsiksi, tsekiksi, puolaksi ja ukrainaksi sekä useille Kaukoidän kielille.(Into)”


Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö. Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa ilman juonipaljastuksia… Despentes on eräs suosikkikirjailijoistani – täysin vapaa – myös äärivasemmistolaisesta yksioikoisesta fanaattisuudesta. Tai minkään tahon. Tärkeä kirja meidän ajastamme – jos 70-luvulla sankarimme oli Ulrike Meinhof, niin nykyään sankarin tai marttyrin metsästys on vaivalloisempaa. Todella vallankumoukselliset terroristit vaikuttavat olevan vain ties minkä tahon pelinappuloita ja marionetteja, kertakäyttöisiä, helposti uhrattavissa. Tytön nimi Valentinen nimi sopii oivasti englanninkielisessä kaanonissa Valentine´s Massacre tai St Valentine´s Day massacre.



Erityisen julmasti Despentes kirjoitta keksinkertaisista ( keskinkertaisista?) kirjailijoista, jotka non stop googlaavat itseään, julkaisevat naurettavan mahtipontisia Wikipedia -sivujaan ja arvioivat erinomaisiksi omia teoksiaan eri kirjallisuusblogeissa salanimillään… Mutta kukaan ei pääse helpolla Despentesin auki viiltämässä yhteiskuntakuvauksessa. Hyeena on saanut nimensä luultavasti kuten Numeromurhat elokuvan naispuolinen kova kyttä – hyeenoissa kun naaraat kasvattavat valepeniksen. Gootit ilakoivat liian riehakkaasti – täysin vakaumuksensa vastaisesti. Lesbot harrastavat turruttavaa loputonta ryhmäseksiä orgioissa. Sodoma ja Gomorra – mitä vitun välii? Perheet, uusioperheet, seksi, seksuaalisuus, sukupuolisuus. Ääliöt pomot, pelokkaat vanhemmat, juuret, väkivalta, botox, huumeet ja anarkia, iPod mutta I paid…



Vakoojatarinan seurannat, raportit ja takaa-ajokohtaukset tuovat mieleen ihanan ja hurjan Sergei Lukjanenko: Yöpartio kirjan, mutta Despentes kirjoittaa realismia.



” Maailmanlopun tyttö on verellä piirretty roadmovie ja ultra-ajankohtainen rikosromaani, joka läpäisee Länsi-Euroopan sosiaalisen makrokosmoksen kaikki luokat aina botox-snobeista äärivasemmistolaisiin ja neofasisteista slummien islamisteihin. Despentesin terävä yhteiskuntasatiiri syövyttää tiensä läpi julkisivujen ja kuvaa raadollisen tarkasti nyky-Euroopan vaiettuja julmuuksia.

Maailmanlopun tyttö voitti arvostetun Renaudot-palkinnon vuonna 2010.
(Like)”





Micael Dahlén: Ihmispedot, kirjamessut 2012 . ” Ennen Viiltäjä-Jackia tuskin oli sanomalehtiä.”

 Micael Dahlén: Ihmispedot Alkuteos: Monster, 2011. Suom. Tuija Tuomaala. Atena 2012. Kun Micael katsoo mustaan kuiluun [ Mansonin mustissa silmissä ], myös kuilu katsoo takaisin – Charles Mansonin [ tuttavallisesti vain Charlie ] mustista silmistä heijastuu Dahlénin katse.



Kiinnostuin Micael Dahlénista kun näin tämän innostuneen pforessoorin haastattalun ruotsalaisesta tv ohjelmasta jossa herra esiintyi tapansa mukaan kynnet lakattuina mustiksi… Jäin koukkuun – hän tekee itsestään kiinnostavan hullun tiedemiehen: tukka pystössä hän saa aikaan jotain mitä rivikansalainen ainakin julkisesti pitää vaarallisena…  Dahlén hakee kirjassaan fänien, faneuden merkitystä, ja jäljittää sanaa fanaattinen, joka oli herran mukaan tullut englannin kieleen 1500-luvulla kuvaamaan käytöstä , jota leimasi  ”äärimmäinen innostus ja usein voimakas, kritiikitön omistautuminen”, luultavasti latinan kielen sanasta fanaticus: ”järjettömästi mutta jumalaisesti hurmiotunut.”





Nykyään ( tätä kirjoittaessa vuosi 2012 )  sosiaalinen media kertoo ihmisyydestä – tai sen puutteesta paljon. Kuka tahansa voi tehdä profiilin. Tai yrittää profiloida. Kultti ja seuraajat. Pimeämpi puoli. Tajunnan alkemistit. Kukkaisaika on lopullisesti ohitse. Kaikki on heikun keikun, Helter Skelter.



Helsingin Kirjamessuilla 2012 Dahlén muistelee kohtauksiaan Charlien kanssa – kuin Clarise ja Hannibal..

Hurjin kohtaus Dahlénin ja Mansonin välillä on kun professori kysyy miten hän haluaisi ihmisten näkevän hänet.



”Peilistä.”



Olemme jossain Twin Peaks sarjan tuolla puolen.  Niin Dahlén kuin Despentes kumpikin huomioi kirjassaan Twilight -vampyyrivillityksen. Dahlénin mielestä ei ole ehkä sattumaa että Edward ja muut modernit vampyyrit ottavat kilometrin pituisia loikkia, lentävät, ja lukevat ajatuksia. ”Hehän ovat tappajia” joilla on ”yli-inhimilliset voimat ja jotka herättävät himomme ja ihailumme”. 2000-luvulle siirretyt vanhan ajan vampyyrit ovat ehkä oire ajastamme ” jossa murhaajat harhailevat maailmassa ja tulevat luoksemme 17 kertaa viikossa ja jossa monista heistä tulee kaikkien tuntemia nimiä ja brändejä ja he synnyttävät virtuaalista liiketoimintaa meidän heitä kohtaan tuntemamme kiinnostuksen ympärille. ”



Mitkä yli-inhimilliset piirteet liitämme murhaajiin? ”Ehkä pimeän pelkomme ei ollutkaan niin irrationaalista. ”



verkostossa Eräs Nicolas huomioi kaikkien hirviöelokuvien (Dracula, Frankestein, Tohtori Jekyll ja herra Hyde, Muumio, Kärpänen, Näkymötön mies ) olevan tragedioita, vertauskuvia rikkinäisistä ihmisitä ja pakkomielteistä.



” Ennen Viiltäjä-Jackia tuskin oli sanomalehtiä.”



Elisabeth Bathory ja muut historiamme aateliset murhaajat, ihmishirviöt ja pedot ” Murhaajia, jotka olivat riittävän varakkaita rahoittamaan murhansa ja nousemaan lain yläpuolelle.   ”

Kirjailijoita: Micael Dahlén: Ihmispedot, kirjamessut 2012.

Kirja Ihmispedot Kirjamessujen esittelyssä



Kirjan kansi on poikkeuksellisesti kangasta, kuin pellavaa, ja siinä on valtava punainen kädenjälki. Se ei ole pelkästään verinen allekirjoitus, vaan myös osa kaanonia, kalliomaalausta, johon tuon ajan maalari painoi jälkensä. Muistan lapsuudessani Odysseuksen jossa oli myös verinen / punainen kädenjälki. Kun oman kätensä painaa kannen päälle, huomaa, että jälki on samankokoinen.



Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö, Sergei Lukjanenko: Yöpartio, John Waters: Shokkiarvo, ja Micael Dahlén: Ihmispedot  ja muut yllämainitut ovat mukavaa, karmivaa matkalukemista. Matkalla minuuteen, pahuuteen, ihmiseen, ruotsin risteilylle, ihmisyyteen – tuonne jonnekin.














     

maanantai 13. tammikuuta 2020

Mary Shelley: Frankenstein - uusi Prometheus

Mary Shelley: Frankenstein - uusi Prometheus, (1818, suom. 1973, Gummerus) 


Victor on moderni työnarkomaani. Hän etsii tietoa ja viisautta, mutta hänen tutkimuksiensa keskelle luikertelee myrkyllinen käärme. Miksi Mary kirjoitti uudelleen selkeän paratiisi-myytin? Pelottiko häntä kirjan vastaanotto? Että se julistettaisiin pannaan? Että Mary poltettaisiin roviolla kerettiläisten mielipiteittensä ja boheemien elämäntapojensa vuoksi? Mary Shelleyn verissä siis virtasi radikaalien, ihmisoikeuksista pamfleteissaan ja kirjoissaan taistelevien vanhempien kuohuva, filosofinen, humaani veri. Miksi Mary kirjoitti rivien väliin maailman olevan leppoisamman ja tasapainossa ennen / ilman tietoa? Eikö tuo käärme [kloonaaminen, ikuinen elämä, nuoruuden lähteiden hakeminen, kohdun vuokraus] vaikkakin välillä epäonnistuessaan ainakin vähintään herätä seuraajia ja uusia onnistumisia? Antaa suunnan tulevaisuudelle? Jos kirjan opetus on ei saa leikkiä luojaa? Niin miksi? Miksi ei? Tiede ei ole leikkiä? Frankenstein on veikeä kertomus [ älä tee niin kuin minä teen vaan miten minä sanon / opetan ] siinä mielessä kuten Justine jossa de Sade pyytelee liiankin kömpelösti, huomiota herättävän nöyrästi mutta tuskin vilpittömästi anteeksi [ kieli poskella tai kenties joissain muualla... eh... sopukoissa.. ] kirjojen sivuilla tulevia kauheita tapahtumia, että ihmiset oppisivat pitää varansa: älä luota keneenkään, että tällainen on maailma todella, kova, kylmä ja hyväksikäyttävä, niin koulujen kuin luostarienkin sisällä "suojassa". Toisaalta se mainostaa hyvin omahyväisesti kirjan alussa mitä tuleman pitää. Mikä ironia. Mikä markkinointijippo. Sadomasokistiset kertomukset ovat gootahvia siksi, että ihminen teljetään tyrmään. Piste.


Mutta onko aika valmis uusille radikaaleille [Frankens]teinille? 


Victorin tarina etenee kuten Extreme Duudsonien, Jackassien, modernien sirkusten tai kenen tahansa tv:ssä esiintyvän nyky-fakiirin näytös, jossa jonglöörataan moottorisahoilla, lyödään nitojalla muistilappuja pyllyyn, roikotetaan nänneistä painoja, syödään lasimurskaa jne. Joka jaksossa muistetaan mainita: älä yritä tätä kotona. Mutta mistä he itse aloittivat?? Victor tietää saavansa aikaan jotain suurta, enemmän kuin ennen, hän tietää menevänsä kauemmaksi, syvemmälle kuin kukaan muu - sama koskee Mary Shelleytä, joka alleviivaten ja vakuuttaen sanoo nerojen työn kääntyvän "lopulta miltei aina ihmiskunnan hyväksi". Victor / Mary ottaa meidät mukaansa hyiselle koirarekiajelulle, kirpeätä räntää lentää kasvoille. Matka on ristiriitainen koska kertoja välillä toppuuttelee, välillä innostuu hehkuen muistelemaan kolkkoja kokemuksiaan. Victor edistyy, edistyy opinnoissaan ja lopulta keksii keinoja millä parantaa kemiall. instrumentteja. Elämän - ja kuoleman - peruskysymysten äärellä kertoja miettii ihmisruumiin ja itse asiassa koko elämän, elämisen, hengissä olon, hengittämisen periaatetta kuin paraskin eksistentialisti. Hän tietää pelkuruuden ja huolimattomuuden rajoittavan, pidättelevän tutkimuksiaan. On perehdyttävä kuolemaan, anatomiaan, ja tutkittava mätänemistä, hajoamista, hautakammioita ja ruumishuoneita. Tässä miljöössä Frankenstein ei tunne olevansa "mielipuuhissaan askaroiva taiteilija" vaan hän on paremminkin "näännyttävään raadantaan tuomittu orja."


Sitten luen lauseen:

"Eräänä synkkänä marraskuun yönä näin uurastusteni tuloksen valmiina silmieni edessä."

Mutta mikä tämä synkkä ja myrskyinen yö oli? Muistamme sen Charles Schulzin Tenavista: Ressu-koira yrittää kirjoittaa kirjan synkkä ja myrskyinen yö...

=> Mutta Kirjallisuuden sanakirja kertoo Edward Bulwer-Lyttonin romaanin Paul Clifford alkavan: "It was a dark and stormy night --" Niin mitä sitten? Alun pitää olla kiehtova.


Frankenstein kertoo kuin perusesimerkin: juuri näin pitää kertoa tarina, muistellen, lukijan tai kuulijan mukaansa menneisyyteen houkutellen, kuten nuorempikin skifi-manttelinperijänsä Garry Kilworth vuonna 1989 julkaistussa goottilaisesta goottilaisemmassa novellissaan Hopeapanta (kokoelmassa Ei vain verestä). Eroottisen piinaava Hopeapannassa on kirjoitettu minämuotoon, tietenkin, kuten tarinan pitääkin.

Tarinaa kertova kaunis mies lataa meidän odottaville silmillemme tarvittavat kauhuromanttiset, subtekstuaalisen bi-seksuaaliset väreet, ja muutkin tunnistettavat elementit:

kaukainen skotlantilaissaari, kolkkoa valoa luova kuu, kanervanummet [ kuin suoraan Humisevasta harjusta ], ulvova tuuli, ja outo erakko joka yhä tuntuu elävän aikaa, tuota kaunista epookkia, jolloin hevoset vielä vetivät vaunuja. Tuo kaunis kalvakka mies kertoo olleensa hopeaseppä, jolta ylimaallisen kaunis lumikkimainen nainen väljässä samettiviitassaan ikuisesti kaulallaan pysyvän tiukan hopeapannan - suojellakseen itseään mieheltään...




hirviön rakennusresähti [=resepti]

Aluksi on elin- ja kuolontärkeää flirttailla lukijalle ja hahmottaa henkinen ja konkreettinen miljöö ja tunnelma =

viima, laboratorio, kuolemanpelko, tuho, peruuttamaton kohtalo, ukkosmyrsky, manaaminen, turmeltuneisuus, saasta, mikroskoopit, hautausmaa, ruumishuone, kuu ja keskiyö.

matkan elementit = laiva, postivaunut, valaanpyyntialus, purjehdusväylä, löytöretket, takaa-ajo.
Pää- ja sivuhenkilöt symboleineen = paroni tutkija Victor Frankenstein
voi kuvata samoin kuin elämäntyötänsä: urhea, kiihkeä, jalo, tiedonjanoinen, lannistumaton, rohkea olento, mutta myös: hurja, kuohuva, riutunut demoni. [Victor tarkoittaa myös voittajaa.]

verbit = ilahtua, suhtautua, tutkia,
miten = kolkosti, kouristuksen omaisesti,
Adjektiivit = hyinen, kauhistuttava, mielipuolinen, metafyysinen, lopullinen, moraalinen, hanakka, galvanistinen,
Muu tuikitärkeä tilbehööri subst = suojamuuri, kerubi, Agrippa, Paracelcus, surutalo, velttous, mätäneminen, korahdus, irvistys.
Sekä tietysti kliseekimarat = hautojen häpäisy, sielussa palava kiihko, meri jylisee, intohimojen orja, heittäytyä kyyneliin, keskiyön aikoihin, kauheuksien muisto, keltainen kuunvalo, viheliäisen demoninen luomus.

Ja, ah, interjektiot ja puolipisteet; ne rytmittävät kauhua; sydäntenlyöntien tahtiin; tai kun sydän jättä lyömättä kauhusta! Muista kirjoittaa minämuodossa ja imperfektissä!