Minulle kauhuromanttinen kirjallisuus on aina ollut lähintä, monipuolisinta ja kuumaa luettavaa...

Minulle kauhuromanttinen kirjallisuus on aina ollut lähintä, monipuolisinta ja kuumaa luettavaa... Goottilaisuus, fetisismi, sadomasokismi, PVC, viktoriaaniset saapikkaat jne eivät koskaan ole olleet minulle mikään muotijuttu, vaan pitkä, ja mukava osa elämääni.. Lapsuudessa / teininä nähdyt Angelika-elokuvat alkoivat elää omaa elämäänsä. Pidän tavattomasti kauhutarinoista. Vuonna 1988 huomasin - kohta kylällä ei ole enää yhtään kertojaa. Tarinoissa, osaksi liioitelluissa, osaksi omaksi koettuina, vilisi hammajaisia, etiäisiä, haamuja ja muuta mukavaa. Alkuperäistä ihmistä ei oltu vielä täysin tasapäistetty, "sivistetty", tuhottu. Osaa jutuista kuuntelimme salaa, ne olivat aivan hirveitä, sittemmin tuli kaupunkilegendoja, kauhusarjoja ja -elokuvia joissa tapahtui yhtä kummaa.... Näitä hirveyksiä vilisee öisin television lukuisissa rikossarjoissa, joita me tapitamme, emme siksi, että näkisimme ihmisen tekevän hirveitä asioita, vaan että joko ryhmänä toimien rikostutkijat löytävät syyllise, jota rangaistaan..

Pahatar. Tarvitseeko sanoa lisää. Upea, vapaa nainen joka asui vuorella, loisteliassa linnaassaan, kera korpin, joka on suora viite alkuperäiseen uskontoomme.

Mutta jotain maagista goottilaisessa tarinassa on.. Ehkä kaukana menneisyydessä, kaukana arjesta, nuo linnan, sukukartanon rauniot, löydetyt pääkallot, tai hevosmiehet eilman päätä, humisevat harjut, ullakolle suljetut naiset, noidat, vampyyrit, ihmissudet, muut hirviöt kohtaavat... Miksi kauhu, hirviöt ja pimeän pelko pitäisi jäädä  vain lapsuuteen... Kirjoitin lukiossa äidinkielen aineissa, ja kait yo-höpötyksissäkin vampyyreistä ja muista - tämäkin ennen kuin Anne Ricea suomennenttiin, tai edes tunnettiin... Myös pirkan kirjoituskilpailuun osallistuin 80-luvulla, ja samaistin vampyyrit ja AIDSin... Ja vähintäänkin epätavallisen rakkauden joka voittaa kaikki esteet, ajankin...

Mikä sitten on oikeasti goottilainen, kauhuromanttinen romaani?

           "Nuori nainen menee vanhaan taloon

                         ja säikähtää niin,

           että häneltä putoavat pöksyt jalasta."

                    Kurt Vonnegut: Ajanjäristys [Tammi 1998]

-kirjassa kerrottiin sivulla 234 ihan ensimmäisestä rivistä lähtien vasemmalta oikealle lähinnä luettuna ennen masokismin määritelmää. Kurt lainasi siinä Borden Dealin s[an]ontaa....

Ja siinä on aivan nerokkaasti typistetty gotiikan sanoma: jännitystä, pelkoa, kauhua, seksiä, uteliaisuutta, uuden kynnyksen ylittämistä, tirkistelyä, itsensäpaljastamista, fetisismiä, symbolointia, roolileikkiä, fantasiaa ja roolien nurin kurin panemistakin..

Mistä goottilaisuus, kauhuromantikka kirjallisuuden makeimpana lajina alkoi?

Walpole: The Castle of Otranto - alaotsikolla The gothic tale - siitä tämä kaikki rappio ja humina alkoi...

" Itse asiassa termi gotiikka johtuu suoraan Walpolen romaanin nimestä. Walpole oli omintakeinen varhaisromantikko, joka ihaili suunnattomasti  keskiaikaa." - - " Saatuaan käsikirjoituksen valmiiksi hän kertomansa mukaan vilkaisi ympäristöään, muisti keskiaikaisten katedraalien goottilaiskaaret ja tuhersi nopeasti otsikon alle sanat * a gothic story*.  Vaistomainen oivallus osui oikeaan, sillä kauhuromantiikan tuotteliainta vaihetta kutsutaan edelleen goottilaisen kauhun ajaksi."

Harto Hänninen & Marko Latvanen: Verikekkerit - kauhun käsikirja, Otava, Keuruu 1992.

Kauhukirjallisuudesta kirjaston jne vinkeissä:

Bengtsson, Niklas; Kauhua ja kirmailevia kummituksia - kotimaisen kauhun varhaisia vaiheita ja 90-luvun kauhukirjallisuutta.

Hänninen, Harto; Verikekkerit - kauhun käsikirja. Otava, Helsingissä, 1996.

Haamulinnan perillisiä - artikkeleita kauhufiktioststa. 1760-luvulta 1990-luvulle. Toim. Matti Savolainen ja Päivi Mehtonen. Kirjastopalvelu, Helsinki, 1992.

Fear itself - the horror fiction of Stephen King 1976-82. Edited by Tim Underwood & Chuck Miller. Pan books, London, 1990.

 

2013: Goottilaisia kirjan kansia: Goottilaista lukemista 1700-luvulta lähtien: Goth, Little Gothic Book, Demoner, Romance of Forest, Monk, Poe, Northanger Abbey j

Goottilaisia kirjan kansia: Goottilaista lukemista 1700-luvulta lähtien: Goth, Little Gothic Book, Demoner, Romance of Forest, Monk, Poe, Northanger Abbey josta omistan myös ihanan suomalaisen painoksen Neito vanhassa linnassa; uutta ja vanhaa, helposti tai vaikeasti löydettävää, ja tietysti skifiklassikko Käenpojat ( divarista 1,70€), Frankenstein, Dracula (10 markkaa, englantil. pokkari), josta omistan ne alkuperäiset suomalaiset painokset jossa Jarkko Laineen erinomaiset johdatukset ja tietysti Kafkan Linna, josta tuntuu, ettei itsekkään koskaan pääse sinne... 02.06.2013:

boonuspiisinä Marxia

 

 

 

Andreas Alarieston Lapinkuvat - pohjoisen taiteen verenkarvas laji: Groteski gotiikka

Lempparitaiteilijani 70-luvulta, tämä vanhempi heebo Andreas Alariesto on hyvin paljon vaikuttanut pohjoisen painajaisiin ja psyykkeeseen; kuinka pelottavalta ns. yliluonnollinen okkultistinen pelko tuntuu, kun piru ilmestyy, vääjäämättä, ja hyvin pelottavaa on myös arjen kauhu ja äärimmäiset tilanteet eli kannibalismi - varsinkin kun ne on maalattu ns. naivistisella tavalla. Taiteilijan itsensä muistan lupsakkaana maahisena. Alariesto, Andreas Artturi (1900 – 89), taidemaalari.

Kuvakirjassaan andreas alarieston lapinkuvat, WSOY 1976 Andreas Alariesto kirjoittaa:
 " Olen tehnyt nämä kuvat, koska nykyinen ja tuleva sukupolvi ei tosiasiassa tietä mittään menneisyydestä eikä esi-isien elämästä. Ja minunkin pensselini heittää kohta heilumasta."

Tyly lause, täyttä totta.

"Ja kuvansa tämä itseoppinut taiteilija on tehnyt pääasiallisesti eläkevuosinaan." lukee takakannessa. ¨
Kirja julkaistu melkein samana vuonna kun ensimmäinen suomalainen punk-single levytettiin eli Briardin I Really Hate Ya.

Alariesto syntyi Sodankylän pitäjässä, Rieston kylässä, missäpä muuallakaan.

" Kadotettu tulee tärkeäksi, hävinnyt alkaa elää." Ja mitä tärkeintä:

" Sompion viimeinen kuuluisa noita Polvari-Jaako on Andreaksen isoisän veli ja itse isoisäkin Rieston Mikko *näki piruja*, paranteli ihmisiä."


Hengenheimolaisia löytyy vuosituhannen vaihteen [joidenkin tahojen määrittelemänä] floppielokuvasta Erämaa syö miestä, joka minulle on kyllä varsin maistuva elokuva, jos näin mauttomasta voi mustan huumorin [onomatopoeettisesti hemrod siis peräpukamat??] ryydittämästä - siis maustamasta - kannibaalielokuvasta sanoa..

Eräässä maalauksessa nuori, iloton pari on lentänyt pois kodasta ja etsii uutta kotia, paikkaa itselleen ja kahdelle porolleen. Jyrkässä, hengästyttävässä maisemassa on taustalla vielä tiheä, hedelmällinen metsä pelottavan kookkaine havupuineen, mutta etuosan kelottunut hongan kuolleista oksista osa muistuttaa ihmisen sääriluuta.

Kuten Erämaa syö miestä elokuvassa on alariestostolaisessa taiteessa tultava karuissa oloissa toimeen - myös katastrofien tullessa. Ihminen on omillaan nyt. Seuraavassa maalauksessa on rikkumaton rauha: peilityyni vesi, johon kenties kuvastuen lipuvat muodottomat malvan karvaat pilvet. Mutta maan on ihminen ottanut omakseen, riehunut, ährännyt ja täyttänyt ristillä.

Kaksi valkoisiin puettua vainajaa makaa ammottavan hautakuilun, kuin maaäidin suun tai kohdun, vierellä. Punaisiin pukeutunutta suoraselkäistä naista pidetään jostain syystä narun päässä. [ Kuuntele esimerkiksi pohjoisen kolkon orkesterin Faff-Bey klassikko S/M Party. ]

Kuvasta kertova teksti valottaa tarinaa kun naisella oli kaksi miestä - katso esimerkiksi Maria kaksi rakastajaa - mutta jotka ovat kaksintaistelussa menettäneet kumpikin henkensä. [ Kaksintaistelu oli vihoviimeinen knapsun macho yritys - mm Pushkin lähti kerran kaksintaisteluun, muttei tullut takaisin. ]

Ukot sitoivat siis raskaana olevan Sikka-tytön ja hautasivat hänet ja syntymättömän lapsen elävältä kuolleiden rakastajiensa väliin. Tämä jos mikään on goottilainen tarina, jotain joka kammottaa.

Oliko meillä pohjoisessa goottilaiset tarinat totta ollen pelottavia esimerkkejä?

Seuraava kuvan nähtyäni olisi suuri kiusaus kutsua Alariestoa pohjoisen naivistiseksi Hieronymos Boshiksi mutta menköön. Kuva vilisee hirviöitä, ainoa inhimillinen [?] olio on selin kuvan katsojaan - paikat housuissaan hän näyttääkin paljasperseiseltä, osittain peikolta paljaine jalkoineen.

Kiven päälle on hypännyt sarvipäinen puoli-ihminen joka katsoo kuvan katsojaan nälkäisenä, harmain elottomin kasvoin. Maassa näkyy vampyyrin kasvot ja käsi kun hän pitkin hampain ja kirkkain silmin syö mustaa kyytä. Kannoilla ja kivenmurikoilla on ihmisen kasvot. Puolukkamätäs muuttuu saatanaksi, jolla on nälkä. Jopa kaukana killuva pyöreäkasvoinen kuu näyttää jotenkin kieroutuneelta.

Maalauksen kuvatekstissä Alariesto muistelee kuinka pitkätukkaiset harmaapäiset ukot ja mummot alkoivat iltaisin aina puhua piruista ja kummitusolioista. "Kaikilla niillä oli jossakin vaiheessa ollu tekemisissä pirujen kanssa. " Kammottavin kuva on luminen näkymä jossa kodan edessä lappalaismies paloittelee lapsia, ämpäri tyhjänä.


Lainaan tähän kuvatekstin: " Tuhatseittemänsataaluvulla oli Uula Uulanpoika 9-vuotiaan Ellin ja 5-vuotiaan Pekan kanssa tulossa Norjasta Inariin. Lumiuppo tuli yllättäen ja niien piti asettua oottamaan lumne kovottumista. Kun ruoka loppu, ne söi sen väsyneen poron. Kun se oli syöty, lapset nälky ja itekin se nälky kovasti. Ja se näki että mikkään ei ennää pelasta. Se päätti vähentää lasten kärsimyksiä ja tappo ne lapset. Se keitti lasten lihat ja eli kevätpuolelle ja pääsi Inarin kirkolle. Sovankylän käräjillä ei löytyny pykälää, jossa olis sanottu mitä tehhään ihmissyöjälle, mutta Ruotsin kuningas määräsi, että se on vietävä Viaporin linnoitukseen ja piettävä siellä koko ikänsä." Veri on virrannut väkevästi mm suoneniskemisellä mikä tarkoitti sääriin lyötäviä pieniä reikiä - näin parani väsyneet jalat ja suonikohjut. Seuraavassa taulussa juuri on pistelty poron sarviin reikiä, joista vuosi valtavat määrät verta ruuaksi. Varsin mukavaa oli nähdä lappilaisten lasten taidenäyttelyssä ainakin yksi valtava sininen vampyyri vuonna 2005.

Lapin murteissa "piisi" voi olla avotakka, kamina jne. tai mikä tahansa vastaava hökötys jossa tuluksia toisiinsa isketään, eikä musiikkislangin tai nyt jo puhekielen "biisi" eli musiikkiesitys. Määrärahojen puutteessa ja suomalaisen seksistisen kirjallisuusgenren epäsolidaarisuudesta johtuen keskityin Alarieston tuotannosta vain näihin edellä mainittuihin groteskeihin kuvauksiin, vaikka tuotantoa on muutakin ns. *normaalimpaa* arjen kuvausta.

Perehtykää myös kirjaan: lisälehdet andreas alarieston lapinkuviin, WSOY 1978 jossa on lisää, kuvia ja tekstiä. Toisaalta Hugo Simbergin , hammassärkyiset sarvipäät ovat pirun inhimillisiä - ovat syöneet liikaa makeaa vaikka on kielletty?? Ø Hugo Simberg - Unien maalari kirjassa juoksutetaan kauhua kohti gotiikkaa ja groteskia...

Yhtä monta kun on kauhuromanttisia kirjoja tehty on tehty 1700-luvun lopusta lähtien, on niistä tehty parodioita ja elokuvia

Yhtä monta kun on kauhuromanttisia kirjoja tehty on tehty 1700-luvun lopusta lähtien, on niistä tehty parodioita ja elokuvia. Koskaan gotiikka ei ole ollut hyväksyttävää, "oikeaa" kirjallisuutta.

Mikäs siinä, "oikea" kirjallisuus ei ole koskaan minua sykähdyttänytkään kissan pierun vertaa.

Kauhuromantiikka ja kolea talo, ränsistynyt Psykon koti, uhkea kartano, houkutteleva linna tyrmineen...

Taloon on mentävä yhdeksi yöksi, on voitettava veto, kuin muinaisessa Pelkokertoimessa; jos immeinen on tarpeeksi ahne eli peloton, ja viettää yön kummittelevassa talossa, niin hän aamulla saa jos on hengissä, niin talon ja maat ja mannut loppuiäkseen.

Koskaan ei kerrota, kuinka vaikeaa, hidasta ja kallista on rappeutuvaa goottimörskää pitää pystyssä. Remontoiminen ei ole kovin hohdokasta, vai mitä?

Talossa joko a) kummittelee leikisti: tällöin perikunta ja / tai muut valkokauluskorppikotkat haluaavat niin uskotella ja keplotellen saada talon ja kaikki tilukset ja tulukset ja voitot itselleen. Talon päälle ( ja alle) voi rakentaa golf-kentän, ultrasupramarketin, keinotekoisen hiihtotunnelin tai jotain muuta yhtä järjetöntä ja tarpeetonta. Joku psykologi tai muu vastaava sadisti voi tutkia siellä myös ihmisen pelkotiloja. Kyse voi olla [opiskelija]pilasta tai siitä kuka uskaltaa Pyhämiesten päivänä. Tai larppauksesta, liveroolipelistä ja snuffelokuvan tekemisestä, jossa filmirainalle tehtaillaan oikeita raatoja - siis myös ihmisiä. Kirjailija ja ohjaaja voivat huijata lukijaa / kokijaa. Monenlaisia variaatioita on.

Tai sitten b) talossa kummittelee oikeasti. Silloin siirrymme Poltergeistiin, jonka tutkiminen voipii olla ensin pelottavaa, sitten kiinnostavaa ja lopulta äärettömän tylsää. Luulisi, että "oikea" kummittelu olisi pelottavampaa. Ja mihin voi luottaa, ellei ihmisen sanaan? Ja miksi siihen pitäisi luottaa?

Minua niin huvitti seurata ties minkä saksalaisen kanavan extreme "pelkokerrointa", jossa piti viettää selväjärkisenä viilipyttynä viikonloppu aidossa (!) Draculan linnassa. Vai oliko se Frankensteinin aito linna, en muista. Nauru loppui lyhyeen - niin nauru pidentää ikää -lausetta on hyvä muistaa ja toistaa, tosin täytyy muistaa kuinka hyvin ääni eristetty, siis kuinka hyvin ns. naapurit tai muut tarkkailijat kuulevat ääntelysi ja vaikuttaako se arvioihin, että oletko mielipuoli vai et. - Laulu jäätyy pystyyn, ei - miten se hirvittävin suomen kielen suomennos siitä elokuvan nimestä oli,