maanantai 29. kesäkuuta 2020

Anne Leinonen: Katve. Mökkilukemista, syrjäseudulla vaikkei ole huhtikuu, vaan ällöttävät helteet.

Anne Leinonen: Katve. Mökkilukemista, syrjäseudulla, vaikkei olekaan kolea huhtikuu, vaan ällöttävät helteet. Osin täysin samaistuu, alussa, syyllisyyteenkin. Mutta matka on vielä kesken.

Halusin tämän kirjana mutta Elisa kirjalla oli niin hyvä tarjous. Ehtiihän tämän oikeanakin kirjana ostaa.
Myöhemmin.

Myös Katveen olisin halunnut kovakantisena, muttei siihen ollut varaa. Joten ostin tarjouksesta e-kirjana toukokuussa 2020. Ja tästä nautin myös pienissä osissa.

Metodilukemista. Mökillä. Katveessa. Täysin aktuellia kuvaa en saanut, kun metsä on tuolla, ja järvi täsä. Juhannuskin oli ja meni.

Anne Leinonen: Katve, Osuuskumma.

Halusin lukea tämän kirjan. Luin tämän kirjan. Olen tyytyväinen että valitsin tämän romaanin. Suomikumman. Maagisen realismin.

Se on hyvä, että populaarissa Elisa Kirjassa on myös sisällä kiinnostavia kirjoja ja pienempiä kustantamoja.



Elisa kirjassa oli niin hyvät tarjoukset, että tilasin 60 kipaletta e- ja äänikirjaa alta aikayksikön. Tuoreimpana Leinosen Katve.  Klassikoita ja runoja. Keskellä koronaa, epävarmuutta, remontteja ja varaston tyhjennyksiä. Jotain iloa.


Sosialistisesta mediastani:

KatveKatve by Anne Leinonen
My rating: 4 of 5 stars

Anne Leinonen: Katve. Mökkilukemista, syrjäseudulla vaikkei ole huhtikuu, vaan ällöttävät helteet. Osin täysin samaistuu alussa, syyllisyyteenkin. Mutta matka on vielä kesken.

Halusin tämän kirjana mutta Elisa kirjalla oli niin hyvä tarjous. Ehtiihän tämän oikeanakin kirjana ostaa.

Myös Katveen olisin halunnut kovakantisena, muttei siihen ollut varaa. Joten ostin tarjouksesta e-kirjana toukokuussa 2020. Ja tästä nautin myös pienissä osissa.

Metodilukemista. Mökillä. Katveessa. Täysin aktuellia kuvaa en saanut, kun metsä on tuolla, ja järvi täsä. Juhannuskin oli ja meni.

Anne Leinonen: Katve, Osuuskumma.

Halusin lukea tämän kirjan. Luin tämän kirjan. Olen tyytyväinen että valitsin tämän romaanin. Suomikumman. Maagisen realismin.

Se on hyvä, että populaarissa Elisa Kirjassa on myös sisällä kiinnostavia kirjoja ja pienempiä kustantamoja.


Elisa kirjassa oli niin hyvät tarjoukset, että tilasin 60 kipaletta e- ja äänikirjaa alta aikayksikön. Tuoreimpana Leinosen Katve. Klassikoita ja runoja. Keskellä koronaa, epävarmuutta, remontteja ja varaston tyhjennyksiä. Jotain iloa


View all my reviews






#kirjaploki2020 #kirjabloggaus #kirjahullunkirjahyllystä #kirjahullunkirjahyllystä2020 #kirjahullunkirjahylly

#anneleinosenKatve #anneleinonen #katve #katveEkirja #katveRomaani #ekirja #romaani #osuuskumma #osuuskumma202

Seuraava Elisa Kirjan edullinen e-kirja on Babylon Berlin

Volker Kutscher: Babylon Berlin. Seuraava Elisa Kirjan edullinen e-kirja on Babylon Berlin, jonka näin sarjana ensin. Laajentaa taustoja, lisukkeena fb:n Weimarin ajan ryhmä, jossa kiinnostavia aikalaiskuvia, taidekuvia, monimuotoisia, luovia persoonia - ennen natsiaikaa. En tiedä olenko Rath vai Charly #ekirja.

Ei ole Tolstoita, mutta toisaalta - tarvitseeko kaikkien ollakaan.

Tämä on rikoskirja, neo noiria, villiä 20-lukua, jolle on koittamassa laskun aika.

Pääosassa on Gereon Rath, ja toiseksi tärkein henkilö on Charly eli Charlotte Ritter. He tutkivat saksalaisia rikoksia Berliinissä. Naisilla on vielä vähän mahdollisuuksia kouluttautua poliiseiksi jne, mutta tämä gimma kyllä pistää täysillä.

Itse olen humahtanut täysin Weimarin aikaan, Weimarin tasavallan aikaan sen vapauden, luovuuden, kahlitsemattomuuden ja hurjuuden vuoksi. Kunnes natsit sammuttivat valot, ja veivät keskitysleireille juutalaiset ja homot. Mitä jäi kulttuurielämään sen jälkeen.

Kirja ja tv sarja sopivat oikein mainiosti ja ilkeaästi nykyaikaan, jossa on myös dance macabren, surmatanssin menoa, äärioikeiston annetaan nousta, sananvapautta hillitään, tyuöttömyys kasvaa, korrputio kasvaa, naisviha kasvaa, someviha kasvaa,  poliisiväkivalta on muuttunut mukiloimisesta murhiksi. Kaikki on mullin mallin.

Weimarin ajan teoksista rakastan näyttämöllä juttuja tyyliin Cabaret ja BENT.

Eilen illalla Babylon Berlin kirjasarjan eka osa loppui lyhyeen. Harmi. Uuden e-kirjan voi ostaa vasta 1.7. Hieman on eroja sarjaan, kirjassa on laajemmin mm Ohrana ja Tšeka, ja nämä tappipäät (preussilaiset piikkikypärän:t). Aika paljon huutomerkkejä!


Sosialistisesta mediastani:


Babylon Berlin (Gereon Rath Mystery #1)Babylon Berlin by Volker Kutscher
My rating: 4 of 5 stars

Volker Kutscher: Babylon Berlin. Seuraava Elisa Kirjan edullinen e-kirja on Babylon Berlin, jonka näin sarjana ensin. Laajentaa taustoja, lisukkeena fb:n Weimarin ajan ryhmä, jossa kiinnostavia aikalaiskuvia, taidekuvia, monimuotoisia, luovia persoonia - ennen natsiaikaa. En tiedä olenko Rath vai Charly.

Ei ole Tolstoita, mutta toisaalta - tarvitseeko kaikkien ollakaan.

Tämä on rikoskirja, neo noiria, villiä 20-lukua, jolle on koittamassa laskun aika.

Pääosassa on Gereon Rath, ja toiseksi tärkein henkilö on Charly eli Charlotte Ritter. He tutkivat saksalaisia rikoksia Berliinissä. Naisilla on vielä vähän mahdollisuuksia kouluttautua poliiseiksi jne, mutta tämä gimma kyllä pistää täysillä.

Itse olen humahtanut täysin Weimarin aikaan, Weimarin tasavallan aikaan sen vapauden, luovuuden, kahlitsemattomuuden ja hurjuuden vuoksi. Kunnes natsit sammuttivat valot, ja veivät keskitysleireille juutalaiset ja homot. Mitä jäi kulttuurielämään sen jälkeen.

Kirja ja tv sarja sopivat oikein mainiosti ja ilkeästi nykyaikaan, jossa on myös dance macabren, surmatanssin menoa, äärioikeiston annetaan nousta, sananvapautta hillitään, työttömyys kasvaa, korruptio kasvaa, naisviha kasvaa, someviha kasvaa, poliisiväkivalta on muuttunut mukiloimisesta murhiksi. Kaikki on mullin mallin.

Weimarin ajan teoksista rakastan näyttämöllä juttuja tyyliin Cabaret ja BENT.

Eilen illalla Babylon Berlin kirjasarjan eka osa loppui lyhyeen. Harmi. Uuden e-kirjan voi ostaa vasta 1.7.

Hieman on eroja sarjaan, kirjassa on laajemmin mm Ohrana ja Tšeka, ja nämä tappipäät (preussilaiset piikkikypärän:t). Aika paljon huutomerkkejä!


Elisa kirja pistooasi e-kirjoja vapun iloks: maailman huonoin kirja eli Pompeijin viimeiset päivät. Ja klassikoita: Alastalon salissa, Lea, Sota ja rauha, Rikos ja rangaistus, Jules Verne, Gulliverin matkat, Aarresaari, Maailman ympäri 80 pv, Uuno Kailas, Sherlock Holmes #etävappu.

Elisa kirjassa oli niin hyvät tarjoukset, että tilasin 60 kipaletta e- ja äänikirjaa alta aikayksikön. Tuoreimpana Leinosen Katve. Klassikoita ja runoja. Keskellä koronaa, epävarmuutta, remontteja ja varaston tyhjennyksiä. Jotain iloa.

View all my reviews
Elisa kirja pistooasi e-kirjoja vapun iloks: maailman huonoin kirja eli Pompeijin viimeiset päivät. Ja klassikoita: Alastalon salissa, Lea, Sota ja rauha, Rikos ja rangaistus, Jules Verne, Gulliverin matkat, Aarresaari, Maailman ympäri 80 pv, Uuno Kailas, Sherlock Holmes #etävappu.

Elisa kirjassa oli niin hyvät tarjoukset, että tilasin 60 kipaletta e- ja äänikirjaa alta aikayksikön. Tuoreimpana Leinosen Katve.  Klassikoita ja runoja. Keskellä koronaa, epävarmuutta, remontteja ja varaston tyhjennyksiä. Jotain iloa.




Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Seuraavaksi Elisa Kirjan edullinen e-kirja Babylon Berlin, jonka näin sarjana ensin. Laajentaa taustoja, lisukkeena fb:n Weimarin ajan ryhmä, jossa on kiinnostavia aikalaiskuvia, taidekuvia, monimuotoisia, luovia persoonia - ennen natsiaikaa. En tiedä olenko Rath vai Charly #ekirja #romaani #eekirja #BabylonBerlin #volkerkutscher #kirjaploki2020 #kirjabloggaus #kirjahullunkirjahyllystä #kirjahullunkirjahyllystä2020 #kirjahullunkirjahylly #elisakirja. En muista oliko tämä kylkiäinen kun tilasi lukulaitteen #lukulaite on aivan schaisse. Tai sitten tämän kirjan valitsin kun Elisa kirjalta voi ostaa kaksi e- tai äänikirjaa noin 8,95 € yhteishintaan Pär kuukausi. Mökillä e-kirja lukulaitteessa on ihan jees jos ei jaksa raahata koko sivukirjastoa mukanaan. Tämä tv sarja Babylon Berlin kiinnosti kun siinä vedetään oikeista naruista, eli Weimarin tasavallan kiinnostavimpia piirteitä ja feminismi - vaikka tv sarjan making of -dokun kritiikeissä ihmeteltiin, miksi all male panel, siis tekijöinä vain miehiä. Se on suursarja, raaka ja autenttinen. Bryan Ferry laulaa ja kaikki on niin dekadenttia. Mutta pahuus nurkan takana.
Henkilön Satu Ylävaara (@kirjahullun_kirjahylly) jakama julkaisu






Weimarin aika, Berliini klubit ja muu matsku sosialistisesta mediastani: