perjantai 26. toukokuuta 2023

Kirjailijapatsaita ja (p)ylvästelyä. Seisoo kuin Ruuneperi.

Kirjailijapatsaita ja (p)ylvästelyä. Seisoo kuin Ruuneperi. Heltsingissä on miehille pystytetty paljon patsaita, siellä he pönöttävät kurkkuun asti napitettuina. Hyvinkin monelta naispatsaalta vaatteet tyystin uupuvat.

Huah.

Johan Ludvig Runebergin muistomerkki, 

Runebergin esplanadi, Helsinki, eli Espalla, Espan puistossa.

Tekijä Walter Runeberg. 

Julkistettu 1885

Kirjailijapatsaita ja (p)ylvästelyä: Kurkkuun asti napitettu on Eino Leino

Kirjailijapatsaita ja (p)ylvästelyä: Kurkkuun asti napitettu on Eino Leino, osoitteessa Teatteriesplanadi, Kaartinkaupunki, Helsinki. Eli Espa, Espalla, Espan puisto. Tekijä Lauri Leppänen. 

Julkistettu 1953.

Kuvasin hänet roskakorin yllä. Oltiin aiemmin Hanamissa katsomassa kirsikankukkien viimeistä loistoa tälle keväälle itä-Helsingissä, Roihuvuoren kirsikkapuistossa, sitten toveri meni Savoyhyn kun siellä Taide. Jatkoin Nordikselle eli Jäähallille jossa esiintyi sellainen jäbä kuin Käärijä. En päässyt sisälle kun ei ollut lippua, mutt shampanja virtas. Kävelin siis Espan läpi, on ihana ja eläväinen puisto, kunhan nuo saastuttavat pikkuautot saa sieltä pois tukkimasta liikennettä.





torstai 25. toukokuuta 2023

Kylläpä oli mukava Komisario Palmu erehtyy -kierroksella Eirassa, Kaivopuistossa ja Kappelissa! Eilen 25.05.2023

Kylläpä oli mukava Komisario Palmu erehtyy -kierroksella Eirassa, Kaivopuistossa ja Kappelissa!

Eilen 25.05.2023.


(Storyn/Reelsin musa: Reijo Kallio erehtyi myös kerran, alkuperäinen piisi tuttu myös huikeasta elokuvasta Titane.) Vaikka kuljimme elokuvan kuvauspaikkojen ja -huudien myötä, niin toki Mika Waltarin kirjaan perustuen. Kuinka hän arvosti muinoin dekkareita, joista kirjoitti myös arvioita. Vaikka Waltarin kauhu ja kauhuromantiikka on ollut minulle läheisempää, ainakin nuorena, niin mikä ettei perehtyä syvällisemmin. Mitä kirjoitettiin ennen sotaa. Entä sodan jälkeen.


Tässä salaperäisiä valokuviani ekspediosta:


maanantai 22. toukokuuta 2023

Juri Nummelin innostutti minut varaamaan Kari Nenosen kauhukirjoja KauhuConissa

Juri Nummelin innostutti minut varaamaan Kari Nenosen kauhukirjoja ja ostamaankin. KauhuCon 2023 Rikun kirjastossa. Sunnuntaina 23.4.2023 klokkan 12:00-12:45 Kari Nenonen - suomalaisen nykykauhun edelläkävijä:


Susirajan tuolla puolen. Lauri Lattu ja ihmissudet olivat irti KauhuCon 2023

Susirajan tuolla puolen. Lauri Lattu ja ihmissudet olivat irti KauhuCon 2023 Rikun kirjastossa. Aka Susirajan tuolla puolen. Lauantaina 22.04.2023. 






sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Terhi Tarkiainen: Mitä teemme varjoissa - vampyyriparodiaa ja ihmissusille irvailua, KauhuCon 2023

Riemastuttava Terhi Tarkiainen ja Mitä teemme varjoissa - vampyyriparodiaa ja ihmissusille irvailua Rikhardinkadun kirjastossa viikonloppuna 22-23.04.2023 KauhuConissa Mitä teemme varjoissa - vampyyriparodiaa ja ihmissusille irvailua. 

Terhi Tarkiaisen Pure mua on kovimpia, monisyisempiä ja kuumimpia kotimaisia vampyyriromaaja, jossa yhdistyy yön olennot, yliluonnollisuus, kidutuspornon kuvaaminen kirjaimellisesti kidutuspornona - paljon kiinnostavimmin kuin noin muotoiltuna, seksuaalisuus, ihmisoikeudet, ihmiskauppa ja luokka, kuka saa ostaa verevän vampyyrimiehen seksiorjakseen. Entäpä jos tällaisen saa lahjaksi vanhemmiltaan. Onko se noloa, täysin käsittämätöntä. Miten kuvata hyväksikäyttöä. Kirjassa on monimuotoisesti historia läsnä mm viimeisin luokkasota. Kirja tuli mieleen kun istuin Näsilinnassa ja katsoin historiallista dokua. Jatkoa tulossa... Peto irti -nimisen romaanin myötä. Ylläolevat lauseet siis omia mietintöjäni, alla Videoklippejä tapahtumasta KauhuCon 2023 Rikun kirjastossa 22.-23.2023. En nauhoittanut kaikkea, että copyrightit yms säilyy ja tallennevälineiden kapasiteetti kestää. 





Kunniavieras kauhukirjailija Ramsey Campbell @ KauhuCon 2023

Kunniavieraana puhelias ja välitön kauhukirjailija Ramsey Campbell  Rikhardinkadun kirjastossa viikonloppuna 22-23.04.2023 KauhuConissa Ramsey Campbell at KauhuCon 2023 at Rikhardinkadun library. Rikun kirjastossa pärähti.





perjantai 5. toukokuuta 2023

Kirjat 13/2023: Sebastian Fitzek: Soittolista, Bazar 2023 ⭐⭐⭐ 3/5 15-vuotias katoaa

Kirjat 13/2023: Sebastian Fitzek: Soittolista, Bazar 2023 ⭐⭐⭐ 3/5 

15-vuotias katoaa jäljettömiin matkalla kouluun. Hätääntynyt äiti palkkaa yksityisetsivä Alexander Zorbachin löytämään tyttärensä ennen kuin on liian myöhäistä. Zorbach löytää internetistä kadonneen tytön tekemän soittolistan... 05.05.2023