tiistai 25. elokuuta 2020

Syksyn kaunein, violetein ja tärkein kirja: Historian jännät naiset

Tänään, tähän päättyi  ääni- ja sähkökirja 25.8. Historian jännät ulkomaalaiset naiset, jotka on hiljennetty, pyyhitty pois historian kirjoista, eivätkä koskaan niihin päässetkään, koska ovat niin hurjia, niin pioneerejä, niin esikuvia, niin hirviöitä, niin yksilöitö, niin radikaaleja, niin emoaattisia, niin kälmejä.

Niin naisia.

Seuraavaksiko kotimaiset historian kulttijohtajat, ennustajat, Seiliin suljetut naiset, kuivauskaapin keksijät.. Melkein unen eli syvän rauhallisuuden tilassa olen kuunnellut sinua viikon, e-kirjasta katsoin nimet. 💜💜💜💜💜 


Pienenä rakastin Kombi-tietosanakirjoja, mutta sittemmin huomasin mitä niistä puuttuu. Myös kuvituksista, eri ammattien. Naiset. 


Onneksi Historian jännät naiset on ilmestynyt paikkaamaan, ilahduttamaan, sivistämään, ottamaan tilansa. 


Hypatia oli tuttu kirjasta Naiset ja maailmankaikkeus, muistaakseni, 80-luvun lopulta. Ja Sabina Spielrein tv elokuvasta, joka tuli joskus 2000-luvun alusta. Muitakin tuttuja oli. Ja todella paljon uusia naisia. Sankareita ja antisankareita. Helen Keller, Josephine Baker ja kaikki muut. 


Mutta innolla kuuntelee, observoi, imaisee ja ahmii. Tätä kirjaa. Nyt on Elisa Kirjalla päheet tarjoukset: Historian jännät naiset, Leijonapatsailla, Hymypoika ja Viisi - Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit. Ääni- ja e-kirjoina.


Tässä kirjassa ei ole Ulrike Meinhofia, ei Lucrezia Borgiaa, ei Lizzy Bordenia, ei Aileen Wuornosta, ei Elisabeth Bathoryä, ei Nefetiteä, ei Kleopatraa, ei Hatsepesutia, ei Katariina Suurta - koska heistä kaikista on tehty jo kirjoja, oopperoita, elokuvia, näytelmiä ja / tai väitöskirjoja. 



Kirjaan liittyviä tai liittymättömiä hurjia naisia, sosialistisesta mediastani:



Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Tänään, tähän päättyi #historianjännätnaiset ääni- ja sähkökirja 25.8. Seuraavaksiko kotim. historian kulttijohtajat, ennustajat, Seiliin suljetut naiset, kuivauskaapin keksijät.. Melkein unen eli syvän rauhallisuuden tilassa olen kuunnellut sinua viikon, e-kirjasta katsoin nimet. 💜💜💜💜💜 Pienenä rakastin Kombi-tietosanakirjoja, mutta sittemmin huomasin mitä niistä puuttuu. Myös kuvituksista, eri ammattien. Onneksi Historian jännät naiset on ilmestynyt paikkaamaan, ilahduttamaan, sivistämään, ottamaan tilansa. Hypatia oli tuttu kirjasta Naiset ja maailmankaikkeus, muistaakseni, 80-luvun lopulta. Ja Sabina Spielrein tv elokuvasta, joka tuli joskus 2000-luvun alusta. Mutta innolla kuuntelee, observoi, imaisee ja ahmii. Tätä kirjaa. Nyt on Elisa Kirjalla päheet tarjoukset: Historian jännät naiset, Leijonapatsailla, Hymypoika ja Viisi - Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit. Ääni- ja e-kirjoina. #mariapettersson #historia #kirjablogi #kirjallisuus #literature #kirjahullunkirjahyllystä #kirjahullunkirjahylly #koronanlokikirjat #koronapäiväkirjat #koronapuuhaa #koronakevät #kirjojaKoronanaikaan #kirjaploki2020 #feminismi #feminism #cult #kultti

Henkilön Satu Ylävaara (@kirjahullun_kirjahylly) jakama julkaisu

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa äänikirjana 16.08.

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa äänikirjana 16.08.2020 aloitin. Kipeä aihe kotiseudulta, lähihistoriasta, Krista Kosonen äänenä. Tilasin myös muita e-kirjoja Elisa kirjasta. Puhelimissa kulkevat mukana, odottaen lukemista, kuuntelua, laatuaikaa...

Naisia päähenkilöinä, äänessä, vaeltavat myös symbolistisessa korvessa, tietämättä milloin astuu miinaan, kylmässä, verisinä, nöyryytettyinä, ilman tulitikkuja, ilman sanomalehtiä, ilman radiota, tietämättöminä kuka on vallassa, ja mitä meille tapahtuu nyt, entä myöhemmin.





Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Ja sitten on tietysti tämä #äänikirja. Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa äänikirjana 16.08.2020 aloitin. Kipeä aihe kotiseudulta, lähihistoriasta, Krista Kosonen äänenä. Tilasin myös muita e-kirjoja Elisa kirjasta. Puhelimissa kulkevat mukana, odottaen lukemista, kuuntelua, laatuaikaa... https://t.co/iRS6bR4yiW. Naisia päähenkilöinä, äänessä, vaeltavat myös symbolistisessa korvessa, tietämättä milloin astuu miinaan, kylmässä, verisinä, nöyryytettyinä, ilman tulitikkuja, ilman sanomalehtiä, ilman radiota, tietämättöminä kuka on vallassa, ja mitä meille tapahtuu nyt, entä myöhemmin. https://t.co/hgrh6W7U7l. #tommikinnusenromaani #eikertonutkatuvansa #lappi #pohjoinen. #elisakirja #kirjat #kirja #book #books #kirjablogi #kirjallisuus #literature #kirjahullunkirjahyllystä #kirjahullunkirjahylly

Henkilön Satu Ylävaara (@kirjahullun_kirjahylly) jakama julkaisu

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Koska on Kirjan päivä, niin ostin Margaret Atwood: Uusi maa, e-kirjana.

Koska on Book Day 09.08.20202, nii ostin mm Margaret Atwood: Uusi maa, e-kirjana. E-kirjat on siitä hyviä, että niitä voi lukea milloin vain. Kun kirjahylly on muoviin teipattu remontin vuoksi, kun kirjahyllyä on laatikoissa varastossa, tai kun kurjahyllyn kaksi hyllyä tipahtaa kannattimiltaan. Kolme kertaa.

Luen tämän tuonnempana.

Säästän.

Kuten orava käpyjä.

Koska on Kirjan päivä, niin ostin myös Margaret Atwoodin Orjattaresi. Jälkimmäinen on kuluneena kovakantisena kirjahyllyssä 90-luvulta. 



Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Koska on kirjan päivä, ostin Margaret Atwoodin Uusi maa ja Orjattaresi. Jälkimmäinen on kuluneena kovakantisena kirjahyllyssä 90-luvulta. Koska on Book Day, nii ostin Margaret Atwood: Uusi maa e-kirjana. E-kirjat on siitä hyviä, että niitä voi lukea milloin vain. Kun kirjahylly on muoviin teipattu remontin vuoksi, kun kirjahyllyä on laatikoissa varastossa, tai kun kurjahyllyn kaksi hyllyä tipahtaa kannattimiltaan. https://t.co/fCnPdQVsAA. #kirjanpäivä 9.8.2020 #bookday #kirjaploki2020 #kirjabloggaus #kirjahullunkirjahyllystä #kirjahullunkirjahyllystä2020 #kirjahullunkirjahylly #elisakirja #ekirjat #ekirja #kirjanpäivä2020 #kirjapäivä #bookday #bookday2020 #MargaretAtwoodinUusiMaa #MargaretAtwoodinOrjattaresi #bookloversday2020

Henkilön Satu Ylävaara (@kirjahullun_kirjahylly) jakama julkaisu

maanantai 3. elokuuta 2020

Olen lukenut nyt keväällä ja kesällä nämä 20 e-kirjaa ja äänikirjaa. Osa on kesken.

Olen lukenut nyt keväällä ja kesällä nämä 20 e-kirjaa ja äänikirjaa. Osa on kesken. Osa kirjoista uupuu GoodReadsissa. Viisi äänikirjaa, 15 e-kirjaa. Suurin osa omia, osa ei. Hirveän rasittavaa on lisätä GoodReadsiin kirjoja joita siellä ei ole. Olen nyt koronan aikaan maaliskuusta lähtien ostanut e-kirjoja ja äänikirjoja, koska niin ne tulevat luetuiksi. Ne kulkevat mukana puhelimessa ja lukulaitteesa, tosin ostin nii surkean lukulaitteen että vesileipää voisi heittää. Tosin laitteen kanssa tuli 10 e- tai äänikirjaa, osin omavalintaista.

Naisten kirjottamia: 10 kpl
Miesten kirjoittamia: 6 kpl
Naisen ja miehen yhdessä kirjoittamia: 1 kpl
Antologioita ja kokoelmia: 2 kpl
Suomalaisten kirjoittamia: 12 kpl
Dekkareita: 3 kpl
Kauhua: 6 kpl
Suomikummaa: 3 kpl
Historiallisia seikkailuja: 1 kpl
1600-luvulta: 1 kpl
1800-luvulta: 1 kpl
1900-luvulta: 1 kpl
2000-luvulta: 16 kpl
Mitä luultavimmin kaikki ovat valkoihoisten kirjoittamia.
Tässä kirjahyllyni diversiteetti


ja tässä lukemani kirjat, 20 kpl :


Päivi Alasalmi: Riivatut, Gummerus, e-kirja. Nami nami. Laatuaikaa.

Eilen luin yöllä Päivi Alasalmi: Riivatut, Gummerus, e-kirja. Nami nami. Laatuaikaa. Hilpeä, ilkeä, synkkä ja tarkka. 01.08.2020.  Räyhänhenki on kauneimpia suomalaisia sanoja, sopivan ärhäkkä, kuvaava.


E-kirjana siis, edullinen Elisa Kirja, kuukausitillaus. Toissa päivänä ostin myös Martta Koskisen tarinan, Ompelijatar. Eli kuukausitilaajana voi valita kaksi kirjaa yhteensä 8,90 eukolla, eurolla. Kun eroaa, niin kirjat saapi itselleen. Kukaan ei niitä e-kirjahyllystäsi revi pois. Ei edes polttergeist....


Voin tämän ostaa myös kuvakantisena. Sopii samaan syssyyn Mia Myllymäki: Kirosielu, rajanhaltia kanssa, ja tietysti myös muun Alasalmen kauhuromanttisen, hirtehisen ja lokeroimattoman tuotannon kanssa, sivussa ja jälkeen.





RiivatutRiivatut by Päivi Alasalmi
My rating: 5 of 5 stars

Eilen 02.08.2020 luin yöllä Päivi Alasalmi: Riivatut, Gummerus, e-kirja. Nami nami. Laatuaikaa. Hilpeä, ilkeä, synkkä ja tarkka. 01.08.2020. Räyhänhenki on kauneimpia suomalaisia sanoja, sopivan ärhäkkä, kuvaava.

View all my reviews










#päivialasalmi
#riivatut
#gummerus
#räyhänhenki
#ekirja #kirja #kirjat #books #book #kirjaploki #kirjaploki2020 #kirjabloggaus #kirjablogi #kirjallisuus, #kauhu.

Miten onnistuu sarjakuvien lukeminen e-kirjoina? Vielä on testaus kesken.

Miten onnistuu sarjakuvien lukeminen e-kirjoina? Vielä on testaus kesken. Oliko minulla bubble zoom. The Walking Dead ja Teinimutanttikilpikonnat -sarjakuvat otin.




Tutustuin uusiin e-kirjoihi ihan uudessa paikassa

Tutustuin uusiin e-kirjoihi ihan uudesta paikasta. Eihän ne olleet Google kirjat vaan Play kirjat joita on hyllyssäni muutama klassikko kuten Jonathan Swiftin satiiri a modest proposal for preventing the children of poor people - - - joka oli tuttu mm Kom-teatterin versiosta Kokki, varas, vaimo ja rakastaja -teoksesta. Otin aluksi ilmaisia teoksia, suomeksi ja englanniksi, ilmaisia e-kirjoja ja ilmaisia äänikirjoja. Tuttuja ja tuntemattomia. Kauhua ja kauhurontiikkaa, satiiria ja sotataitoa. Ensimmäisin e-kirjani Play kirjat -toimijalta olikin Jonathan Swiftin satiiri a modest proposal for preventing the children of poor people. Siis klassikko. The Last Necromancerin kannessa oli niin kaunista vihreää satiinia ja silkkiä korsetissa, että otin senkin. Poen Korppi toimii aina, myös alkuperäisenä, tietenkin. Play kirjoista on vain hirveän vaikea hakea ja löytää.




Mia Myllymäki: KIROSIELU RAJANHALTIA. Osuuskumma 2020: Idyllisen, impivaaralaisen, onnellisen agraariyhteisön ja suomikumman välimailla liikkuva romaani

Idyllisen, impivaaralaisen, onnellisen agraariyhteisön ja suomikumman välimailla liikkuva romaani, jossa perinteiset ja stereotyyppiset sp-roolit käännetty, kuten auralla. Miksi olemme etääntyneet omasta henkimaailman perinnöstä, että henget tuntuvat aasialaiselta traditiolta


Tänään 24.07.2020. Mia Myllymäki: KIROSIELU RAJANHALTIA. Kustantajana Osuuskumma. E-kirja 40 %. Elisa Kirjasta, pieni tarjous. Kansallisdramaattinen ja karhea impivaaralainen kummasuomi, jossa hieno ja suuri feministinen päähenkilö. Nauratti sonnikohtaus kun oli aiemmin harakan auttaminen IRL. Kirjan tapahtumien aikakausi paljastetaan hitaasti.

Nautin tästä.

Olen lukenut tästä kirjasta siis 40 prossaa 24.07. ja nyt taukoa, ja luen rauhassa, ja raukeasti myöhemmin. Lukurauha on yhtä tärkeä kuin työrauha. Niin kirjastossa kuin julkisissa kulkuvälineissäkin. Ja kotona.



Kirosielu, rajanhaltiaKirosielu, rajanhaltia by Mia Myllymäki


Tänään. Mia Myllymäki: KIROSIELU RAJANHALTIA. E-kirja 40 %. Kansallisdramaattinen ja karhea impivaaralainen kummasuomi, jossa hieno ja suuri feministinen päähenkilö. Nauratti sonnikohtaus kun oli aiemmin harakan auttaminen IRL. Kirjan tapahtumien aikakausi paljastetaan hitaasti

View all my reviews 



 sosialistisesta mediastani lissää:

Ari Väntänen: Stone. Keravalta

Ostin ennen Jussia myös Väntäsen e-kirjan STONEsta. Bändistä olis muutama makoisa anekdootti... Myös hienoja valokuvia Ankkarockin ajoilta kun se oli vielä ilmaistapahtuma ja hihhulit levittivät raamattujaan eturivissä. Että kun meno lavalla oli niin saatanallista. Tässä myös aktuelli kuva kun kuuntelen Stone, siis kuuntelen museossa Stonen piisiä Get Stoned, ja muistan ku käytii keikoilla Tampereen yo-talolla? 1988/1989?? Ja hihhulit heiluttivat raamattujaan moshauksen tahtiin, lavan edessä, ja filmille tarttu analogisia valokuvia. Kaaoksessakin. Aloitin tämän kirjan lukemisen puistossa, Helsingissä. Ja vöhön tekis mieli tehä ryhiinvaellusmatka Keravalle, tsiikaa graffiteja, käydä taidemuseossa ja valokuvata. Ei liity äön örvellystä, vaan keksi-ikäisen... ironista, itseironista lähimatkailua.


Kirja ei ole vain kirja. Eikä vain nostalgiaa. Eikä vain muisto. Eikä vain osa tärkeää kultuurihistoriaa.



Aktuelli kuva kun kuuntelen museossa Stonen piisiä Get stoned, ja muistan ku käytii keikoilla Tampereella yotalolla? 88/89 sekä kun Ankkarock oli vielä ilmane, ja hihhulit heiluttivat raamattujaan moshauksen tahtiin lavan eessä ja filmille tarttu analogisia valokuvia kaaoksessaki

















Ostin ennen Jussia myös Väntäsen e-kirjan STONEsta. Bändistä olis muutama makoisa anekdootti... Myös hienoja valokuvia Ankkarockin ajoilta kun se oli vielä ilmaistapahtuma ja hihhulit levittivät raamattujaan eturivissä. Että kun meno lavalla oli niin saatanallista. Tässä myös aktuelli kuva kun kuuntelen Stone, siis kuuntelen museossa Stonen piisiä Get Stoned, ja muistan ku käytii keikoilla Tampereen yo-talolla? 1988/1989?? Ja hihhulit heiluttivat raamattujaan moshauksen tahtiin, lavan edessä, ja filmille tarttu analogisia valokuvia. Kaaoksessakin. Aloitin tämän kirjan lukemisen puistossa, Helsingissä. Ja vöhön tekis mieli tehä ryhiinvaellusmatka Keravalle, tsiikaa graffiteja, käydä taidemuseossa ja valokuvata. Ei liity äön örvellystä, vaan keksi-ikäisen... ironista, itseironista lähimatkailua. #ARIVÄNTÄSENSTONE #AriVäntänen #suomalainenbändi #stone #keravalta #stonemusiikkikirja #ekirja #elisakirja. #stoneelämänkerta. #stonekeravalta
Henkilön Satu Ylävaara (@kirjahullun_kirjahylly) jakama julkaisu

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Margaret Atwoodin Noidan sikiö e-kirja. Ah. Laatuaikaa. Näytelmien ystäville!

Ensimmäisenä jonossa Noidan sikiö e-kirja. Se ei vain millään ilmaannu lukulaitteelle vaikka pää kainalossa pyysin. On sopiva myrsky, eli ihanan viileätä oikeassa elämässä. Jonossa myös Fredrika Runebergiä.

17.07.2020 luin tätä kirjaa 230 sivua, ja t risat. Hykerryttävästi vois vuoroin katsoa Amadeusta NTlivestä ja lukea Atwoodin Noidan sikiötä. Niin on teoksissa neljä miestä toistansa suohon laulamasa, kun suuret egot kohtaavat, kateus ja katkeruus on määrätön. Epäreilussa, valmiissa maailmassa. Noidan sikiötä luin eilen 230 siivua.

Sääli että ihana myrsky loppui ulkona eilen sekä myös Margaret Atwoodin Noidan sikiö e-kirja. Samoihin aikoihin. Kirjassa syrjäytetty teatteriohjaaja painii pitkään Shakespearen Myrskyn kanssa monella tasolla, provokatiivisin keinoin. Hykerryttävästi tuttua toimintaa, tapu tapu!

Ah. Laatuaikaa. Näytelmien ystäville!

Rinnakkaisteoksia voi olla mm ihana La Scala! musikaalinen ja satiirinen draamakomedia jossa kunnianhimoinen ohjaaja tekee Sweeney Toddia vankilassa, kun ensemblenä on osa oopperalaulajia ja osa vankeja. Elokuvassa vankeina toimivat näyttelijät. Tai sitten se italodraama jossa thedään oliko se nyt Julius Caesaria oikeiden vankien kanssa.

Noidan sikiöNoidan sikiö by Margaret Atwood
My rating: 5 of 5 stars

Ensimmäisenä jonossa Noidan sikiö e-kirja. Se ei vain millään ilmaannu lukulaitteelle vaikka pää kainalossa pyysin. On sopiva myrsky, eli ihanan viileätä oikeassa elämässä. Jonossa myös Fredrika Runebergiä.


17.07.2020 luin tätä kirjaa 230 sivua, ja t risat. Hykerryttävästi vois vuoroin katsoa Amadeusta NTlivestä ja lukea Atwoodin Noidan sikiötä. Niin on teoksissa neljä miestä toistansa suohon laulamasa, kun suuret egot kohtaavat, kateus ja katkeruus on määrätön. Epäreilussa, valmiissa maailmassa. Noidan sikiötä luin eilen 230 siivua

View all my reviews


#noidansikiö.


sosialistisesta mediastani:
Viljami Säkinperän kootut loukkaukset on myös hienoa kirjallisuutta:

Eilen ostin Käärinliinat e-kirjana, ja luin loppuun tänään. Kauhu ja psykologinen trilleri,

Eilen 22.07.2020 ostin Käärinliinat e-kirjana, ja luin loppuun tänään. Kauhu ja psykologinen trilleri, nordic noir ja sarjamurhaajakeissit kyllä iskevät, mutta nyt oltiin niin syvissä vesissä. Koska miljöö, ihmisten nimet ja tavat olivat niin tuttuja, suomalaisia, niin se ahdisti vielä enemmän kuin Kansankodin ja anglosaksien partituurit. Marko Hautala: Käärinliinat, Tammi.


Olin sekä omalla reviirilläni että myös epämukavuusalueella, realistisesti. Miltei tunsin sanitaarion luonnonvalkoisen, kermanvärisen rappeutumisen. Kun Yksi Lensi yli käenpesän esitti potilaat persoonina ja laitoksen yhdysvaltoina tms, niin tässä oltiin jonkin toisen äärellä. Missä menee raja. Milloin lääkkeet toimivat, ja milloin leparit on paikoillaan. Ihan kirjan alkua olisi voinut hioa ja petsata, jotain karheutta oli. Tai ehkä olin vastakarvaan. Varuillani, ja sitten vasta muljahdin tähän maailmaan.

 Eniweis, juonta tai juonia paljastamatta halusin tehdä matkan tämän kirjan kanssa. Edellisenä yönä luin muuten pitkään Rikos ja rangaistus -romaanin alkua. Pitkästä aikaa, e-kirjana. Sitä olen nähnyt myös teatterissa. Millainen tämä teos olisi tv elokuvana, olisiko siinä tillaa Matti Onnismaalle ja Johannes Holopaiselle.

Luin sinut 23.07.2020.

Näköjään kirjablogiin ei ehdi paljoa naputtaa, pääasia on, että on rauha lukea. Luen vain kirjoja, jotka kiinnostavat, pakottavat tai ehdottavat. Kirja, elokuva tai näytelmä on tietoinen valinta, halu nähdä, lukea, kokea. Koska aika on niin lyhyt.




  KäärinliinatKäärinliinat by Marko Hautala
My rating: 4 of 5 stars

Eilen ostin Kääriliinat e-kirjana, ja luin loppuun tänään. Kauhu ja psykologinen trilleri, nordic noir ja sarjamurhaajakeissit kyllä iskevät, mutta nyt oltiin niin syvissä vesissä. Koska miljöö, ihmisten nimet ja tavat olivat niin tuttuja, suomalaisia, niin se ahdisti vielä enemmän kuin Kansankodin ja anglosaksien partituurit. Marko Hautala: Käärinliinat, Tammi.


Olin sekä omalla reviirilläni että myös epämukavuusalueella, realistisesti. Miltei tunsin sanitaarion luonnonvalkoisen, kermanvärisen rappeutumisen. Kun Yksi Lensi yli käenpesän esitti potilaat persoonina ja laitoksen yhdysvaltoina tms, niin tässä oltiin jonkin toisen äärellä. Missä menee raja. Milloin lääkkeet toimivat, ja milloin leparit on paikoillaan. Ihan kirjan alkua olisi voinut hioa ja petsata, jotain karheutta oli. Tai ehkä olin vastakarvaan. Varuillani, ja sitten vasta muljahdin tähän maailmaan.


Eniweis, juonta tai juonia paljastamatta halusin tehdä matkan tämän kirjan kanssa. Edellisenä yönä luin muuten pitkään Rikos ja rangaistus -romaanin alkua. Pitkästä aikaa, e-kirjana. Sitä olen nähnyt myös teatterissa. Millainen tämä teos olisi tv elokuvana, olisiko siinä tillaa Matti Onnismaalle ja Johannes Holopaiselle.

View all my reviews






Eilen ostin Kääriliinat e-kirjana, ja luin loppuun tänään. Kauhu ja psykologinen trilleri, nordic noir ja sarjamurhaajakeissit kyllä iskevät, mutta nyt oltiin niin syvissä vesissä. Koska miljöö, ihmisten nimet ja tavat olivat niin tuttuja, suomalaisia, niin se ahdisti vielä enemmän kuin Kansankodin ja anglosaksien partituurit. Marko Hautala: Käärinliinat, Tammi. Olin sekä omalla reviirilläni että myös epämukavuusalueella, realistisesti. Miltei tunsin sanitaarion luonnonvalkoisen, kermanvärisen rappeutumisen. Kun Yksi Lensi yli käenpesän esitti potilaat persoonina ja laitoksen yhdysvaltoina tms, niin tässä oltiin jonkin toisen äärellä. Missä menee raja. Milloin lääkkeet toimivat, ja milloin leparit on paikoillaan. Ihan kirjan alkua olisi voinut hioa ja petsata, jotain karheutta oli. Tai ehkä olin vastakarvaan. Varuillani, ja sitten vasta muljahdin tähän maailmaan. Emiweis, juonta tai juonia paljastamatta halusin tehdä matkan tämän kirjan kanssa. Edellisenä yönä luin muuten pitkään Rikos ja rangaistus -romaanin alkua. Pitkästä aikaa, e-kirjana. Sitä olen nähnyt myös teatterissa. Millainen tämä teos olisi tv elokuvana, olisiko siinä tillaa Matti Onnismaalle ja Johannes Holopaiselle. #MarkoHautalaKäärinliinat #MarkoHautala #Käärinliinatromaani 22.07.2020 - 23.07.2020.
Henkilön Satu Ylävaara (@kirjahullun_kirjahylly) jakama julkaisu