Luetut kirjat 30/2025: Marko Hautala, Broci: Lauri Luu ja vampyyrikreivi, Haamu 2024
🦇🦇🦇🦇.
Mainos / fyysinen kirja saatu kustantamolta, kiitoksia! 🎃🎃🎃🎃
Kotimaisella kauhuaineksia sisältävillä lastenkirjoilla on minulle aina oma söpö ja höpö sopukkansa, vaikutuksensa, kirjojen kanssa haluaa viettää aikaa, keskittyä. Vaikken kohderyhmää olekaan. Ei minun aikanani ollut tällaista valikoimaa ollut! Kirjat toki olivat maagisia, samoin kirjastot, joista niitä löysi.
Marko Hautala on tullut tutuksi aikuisten kauhukirjojen kirjoittajana, skaalana hirtehisen koomiset kaameat lyhyet joulutarinat (sähkö- ja äänikirjoina) kun kaikilla pitäisi olla hyvä mieli, kuin psykologiset jännärit ja kauhu joka ammentaa urbaanilegendoista, maaseudun kauhuista, ja ihan vaikka kerrostaloista, vieraantumisesta. En latele kaikkia, luulevat vielä faniks ; ) Tässä ollaan lastenkirjassa ja kauhun aineksina on vampyyrit, mutta myös kadottaminen ja menettäminen.
Kuvittajana on Broci, jonka töitä on myös ollut mukava seurata. Vaikka kielialueemme on, tai pidetään pienenä, niin kyllä tälle kentälle mahtuu. Kauhistuttaa vain oikeistohallinnon leikkaukset ja viha kulttuuria, demokratiaa ja tasa-arvoa kohtaan. On helpompi kohdata pelkoja ja yliluonnollisia vampyyreja ja aaveita kirjoissa, fiktiossa.
Minulle sekä kirjasto ja vampyyrilinnat ovat olleet maagisia paikkoja, olen ollut kirjastossa hoidossakin, sekä töissä. Asiakkaana useimmin. Kirjoihin voi kadota.
Kirjan kannessa, Brocin kuvittamana, on jännittävä tilanne päällä kirjastossa, Lauri Luuta pelottaa avoinna oleva kirja, josta näyttää lentävän lepakoita. Kirjojen selkämyksissä ei ole tekstiä, on noin hämärää, mutta takakannessa näkyy muutama tuttu kauhukirja Draculasta Carmillaan ja Salem's Lotiin, on myös Ystävät hämärän jälkeen sekä Kostovan Historioitsija, josta aina ihmettelen miksei sitä ole filmattu. Kaikki ne kertovat vampyyreistä. Kuten tämäkin....
Etusivu uusiks, minulle tulikin nyt puskan takaa kaksi viikkoa arkiaikaa vapaata, niin luen arvostelupinoa, ja katson skifisarjoja. Iltaisin olen teatterissa, ja elokuvissa, ja mahtuu tähän väliin muutakin.
Takakannen kuvituksen mukaan ollaan asian ytimessä, kirjasto on aarreaitta ja hirvittävä vampyyrilinna on komea, pelottava pytinki. Ymmärretään konteksti kun ympärillämme on vampyyrikirjoja viime vuosilta, ja viime vuosisadoilta.
Tämä on kolmas osa Lauri Luu -sarjasta.
Kirjan piirrosjälki ja teksti on realistista, tosin alun tapahtumissa ihmettelee, miksi vain poikia kuvataan. Halutaanko poikia takaisin lukemisen äärelle. Kirja voi toimia myös dekkarina ja älypähkinänä lapselle, joka saa arvuutella samaan tahtiin Lauri Luun kanssa kirjaston kellarissa, että miten ihmeessä kirjaston täti Ulla on tupsahtanut sisälle vampyyrikirjaan. Onko banaaninkuorilla ollut siihen vaikutusta.
Uskaltaako Lauri itse lukukoiransa ja oudon tutun kuuluisen papukaijansa kera hypähtää seikkailuun kauhukirjan sivulle. Eihän vampyyrejä ole olemassakaan. Eihän.
Eiväthän aikuiset usko mielikuvitusolentoihin.
Mitä sitten seikkailussa tapahtuu? Luehan itse....
Kirja on sopivan mittainen, ja kokoinen, aihepiiri on rajattu, ja tuttua. Miksi heittäydyimme seikkailuihin. Kotona lukeminen voi olla yksinäistä, mutta kirjastoon mennessä voi seikkailua jakaa.
On taito sinänsä tiivistää (vaikka inhoan sanaa tiivistää koska kyse on enemminkin valinnoista) ja pysyä paletilla ja 72 sivulla. Kyllähän tälle toivoo jatkoa demonien ja muumioiden jälkeen. Ehkäpä uusille lukijoille opetetaan klassista kauhua ja niitä tärkeimpiä hirviöitä.
Millaista kauhua voi käsitellä sitten lastenkirjassa. Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Helsingin kaupunginteatterilla Veljeni Leijonamieli -näytelmän, vaikka itse kirjaa, Astrid Lindgrenin klassikkoa, on ollut vaikea lukea, surullista lukea.
Yksinkertainen fontti on tarpeeksi isoa, eikä se goottilaista fraktuuraa jota ei osaa lukea edes sisu-pastillirasian kylestä, vaikka kammottavan kaunista se onkin. Eli taiteessakin voi tehdä käyttäjäystävällistä ja kätevää. Kuvitetulla kirjalla on sekin etu.
Kirja etenee vähän kuin aikamatkailu - ei saa vaikuttaa kirjan juoneen (eli elokuvissa ja sarjoissa historian kulkuun) ettei mitään hirvittävää tapahdu.
Lukukokemuksena 4/5 tuttujen tekijöiden, tekijöiden tuttuun, tekijöiden outouden, kotimaisuuden, kotimaisen kauhun, yliluonnollisen ja fantasian vuoksi, myös yleismaailmallisen. Lisää tyttöjä ja naisia olisin tarvinnut henkilökaartiin, kun minun lapsuudessani sanottiin poikakirjoiksi lasten seikkailukirjoja, vaikka itse kasvoin Pepin ja Petronellan, ja muiden vahvojen tyttöjen kera. Kyllähän se pisti vihaksi.
Luetut kirjat 30/2025
11.03.2025.
Lauri Luu -sarja:
I kirja: Lauri Luu ja riivattu lukukoira
II kirja: Lauri Luu ja kirjaston muumio
III kirja: Lauri Luu ja vampyyrikreivi
Julkaisupäivä 01.10.2024
Lauri Luu ja vampyyrikreivi | Marko Hautala | Kuvitus Broci | 72 s. kovakantinen | ISBN 978-952-7413-60-9 | 2024
Marko Hautala on psykologisen kauhun mestari, joka pelkää pimeää. Hautalan tekstit viehättävät lukijoita yli genrerajojen. Tutustu tarkemmin: Marko Hautala
Broci on sarjakuvataiteilija, jonka piirrosjäljessä näkyy kiinnostus yliluonnolliseen, kauhuun ja – muotiin! Tutustu tarkemmin: broci.art
Kirjan esittely:
"Viikon kohokohta on kirjastopäivä, jota Lauri Luu, Lukulamppu-niminen lukukoira ja papukaija Einar Allan Pöö ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa. Tällä kertaa ilmassa on kuitenkin kummalliset merkit. Jo matkalla Lauri joutuu moittimaan Lukulamppua, joka esittelee hampaitaan ohikulkijoille. Perillä paljastuu, että kirjastossa lentelee lepakko ja kirjastovirkailija Kellari-Ulla on kadonnut. Hänen pöydällään on avoin kirja, josta kuuluu susien ulvontaa. Lauri päättää löytää Kellari-Ullan, joka näyttää jääneen mystisen opuksen vangiksi.
Kauhistunut Lauri huomaa, että kirja kertoo vampyyrikreivistä. Pelastusoperaatio vie ystävykset synkkään linnaan, jonka isäntä haluaisi pitää seikkailijat ikuisesti vierainaan. Asiaa ei auta, että Lukulamppu irvistelee onnellisena uuden isäntänsä vierellä, joka ei paheksu torahampaiden väläyttelyä. Saako Lauri pelastettua Kellari-Ullan ja koko kirjaston ilmassa syöksyvien lepakoiden kynsistä? Ja onko Lukulamppu enää se uskollinen ystävä, jonka apuun Lauri on aina voinut luottaa?
Marko Hautalan ja sarjakuvataiteilija Brocin Lauri Luu -lastenkirjasarjan kolmas osa vie lukijat matkalle vampyyrilinnaan – kirjaston kautta tietenkin! "
ja sosialistisesta mediastani:
Lauri Luu ja vampyyrikreivi by
Marko Hautala
My rating:
4 of 5 stars
Luetut kirjat 30/2025: Marko Hautala, Broci: Lauri Luu ja vampyyrikreivi, Haamu 2024 🦇🦇🦇🦇 (saatu kustantajalta)
🦇🦇🦇🦇.
Mainos / fyysinen kirja saatu kustantamolta, kiitoksia!
Kotimaisella kauhuaineksia sisältävillä lastenkirjoilla on minulle aina oma söpö ja höpö sopukkansa, vaikutuksensa, kirjojen kanssa haluaa viettää aikaa, keskittyä. Vaikken kohderyhmää olekaan. Ei minun aikanani ollut tällaista valikoimaa ollut! Kirjat toki olivat maagisia, samoin kirjastot, joista niitä löysi.
Marko Hautala on tullut tutuksi aikuisten kauhukirjojen kirjoittajana, skaalana hirtehisen koomiset kaameat lyhyet joulutarinat (sähkö- ja äänikirjoina) kun kaikilla pitäisi olla hyvä mieli, kuin psykologiset jännärit ja kauhu joka ammentaa urbaanilegendoista, maaseudun kauhuista, ja ihan vaikka kerrostaloista, vieraantumisesta. En latele kaikkia, luulevat vielä faniks ; ) Tässä ollaan lastenkirjassa ja kauhun aineksina on vampyyrit, mutta myös kadottaminen ja menettäminen.
Kuvittajana on Broci, jonka töitä on myös ollut mukava seurata. Vaikka kielialueemme on, tai pidetään pienenä, niin kyllä tälle kentälle mahtuu. Kauhistuttaa vain oikeistohallinnon leikkaukset ja viha kulttuuria, demokratiaa ja tasa-arvoa kohtaan. On helpompi kohdata pelkoja ja yliluonnollisia vampyyreja ja aaveita kirjoissa, fiktiossa.
Minulle sekä kirjasto ja vampyyrilinnat ovat olleet maagisia paikkoja, olen ollut kirjastossa hoidossakin, sekä töissä. Asiakkaana useimmin. Kirjoihin voi kadota.
Kirjan kannessa, Brocin kuvittamana, on jännittävä tilanne päällä kirjastossa, Lauri Luuta pelottaa avoinna oleva kirja, josta näyttää lentävän lepakoita. Kirjojen selkämyksissä ei ole tekstiä, on noin hämärää, mutta takakannessa näkyy muutama tuttu kauhukirja Draculasta Carmillaan ja Salem's Lotiin, on myös Ystävät hämärän jälkeen sekä Kostovan Historioitsija, josta aina ihmettelen miksei sitä ole filmattu. Kaikki ne kertovat vampyyreistä. Kuten tämäkin....
Etusivu uusiks, minulle tulikin nyt puskan takaa kaksi viikkoa arkiaikaa vapaata, niin luen arvostelupinoa, ja katson skifisarjoja. Iltaisin olen teatterissa, ja elokuvissa, ja mahtuu tähän väliin muutakin.
Takakannen kuvituksen mukaan ollaan asian ytimessä, kirjasto on aarreaitta ja hirvittävä vampyyrilinna on komea, pelottava pytinki. Ymmärretään konteksti kun ympärillämme on vampyyrikirjoja viime vuosilta, ja viime vuosisadoilta.
Tämä on kolmas osa Lauri Luu -sarjasta.
Kirjan piirrosjälki ja teksti on realistista, tosin alun tapahtumissa ihmettelee, miksi vain poikia kuvataan. Halutaanko poikia takaisin lukemisen äärelle. Kirja voi toimia myös dekkarina ja älypähkinänä lapselle, joka saa arvuutella samaan tahtiin Lauri Luun kanssa kirjaston kellarissa, että miten ihmeessä kirjaston täti Ulla on tupsahtanut sisälle vampyyrikirjaan. Onko banaaninkuorilla ollut siihen vaikutusta.
Uskaltaako Lauri itse lukukoiransa ja oudon tutun kuuluisen papukaijansa kera hypähtää seikkailuun kauhukirjan sivulle. Eihän vampyyrejä ole olemassakaan. Eihän.
Eiväthän aikuiset usko mielikuvitusolentoihin.
Mitä sitten seikkailussa tapahtuu? Luehan itse....
Kirja on sopivan mittainen, ja kokoinen, aihepiiri on rajattu, ja tuttua. Miksi heittäydyimme seikkailuihin. Kotona lukeminen voi olla yksinäistä, mutta kirjastoon mennessä voi seikkailua jakaa.
On taito sinänsä tiivistää (vaikka inhoan sanaa tiivistää koska kyse on enemminkin valinnoista) ja pysyä paletilla ja 72 sivulla. Kyllähän tälle toivoo jatkoa demonien ja muumioiden jälkeen. Ehkäpä uusille lukijoille opetetaan klassista kauhua ja niitä tärkeimpiä hirviöitä.
Millaista kauhua voi käsitellä sitten lastenkirjassa. Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Helsingin kaupunginteatterilla Veljeni Leijonamieli -näytelmän, vaikka itse kirjaa, Astrid Lindgrenin klassikkoa, on ollut vaikea lukea, surullista lukea.
Yksinkertainen fontti on tarpeeksi isoa, eikä se goottilaista fraktuuraa jota ei osaa lukea edes sisu-pastillirasian kylestä, vaikka kammottavan kaunista se onkin. Eli taiteessakin voi tehdä käyttäjäystävällistä ja kätevää. Kuvitetulla kirjalla on sekin etu.
Kirja etenee vähän kuin aikamatkailu - ei saa vaikuttaa kirjan juoneen (eli elokuvissa ja sarjoissa historian kulkuun) ettei mitään hirvittävää tapahdu.
Lukukokemuksena 4/5 tuttujen tekijöiden, tekijöiden tuttuun, tekijöiden outouden, kotimaisuuden, kotimaisen kauhun, yliluonnollisen ja fantasian vuoksi, myös yleismaailmallisen. Lisää tyttöjä ja naisia olisin tarvinnut henkilökaartiin, kun minun lapsuudessani sanottiin poikakirjoiksi lasten seikkailukirjoja, vaikka itse kasvoin Pepin ja Petronellan, ja muiden vahvojen tyttöjen kera. Kyllähän se pisti vihaksi.
Luetut kirjat 30/2025
11.03.2025.
View all my reviews
Käärinliinat by Marko Hautala
.jpg)
