En löydä alkuperäistä blogikirjoitusta aikoinani, Susanna Alakosken kirjaa, päiväkirjaa Köyhän lokakuu (Oktober i Fattigsverige. Dagbok), joten tässä pari kuvaa. Motto suurimpana. Luin mm marraskuussa 2013.
" Kirjoita sitä mikä saa sinut huokaamaan. "
ALLEN GINSBERG
lukee kirjan alussa. Sanonta on käännetty myös muotoon: " Kirjoita siitä mikä saa sinut huokaamaan. ".
Kolmas muunnelma on pilkun kera. Tärkeä kirja jota minua, kirjabloggaajana ei ollut varaa tietenkään ilmestyeessään ostaa, vaan lainata.
Alakoski kirjoitti, kuinka kirjoitti läppärillä junassa, ja nainen sanoi samasta vaunusta, että kuulee kuinka kirjoittaa, kun sormet osuu näppikselle.
Ai anteeksi, Alakoski sanoi, lopetan kirjoittamisen.
Kukaan mieskirjailija ei ole koskaan vastaavassa tilanteessa, flow´ssa, työn touhussa tehnyt samaa. Ei edes ajatellutkaan.
Ei, ei tarvi, kanssamatkustaja sanoi.
Pidän Alakosken kirjoista, uusimmat sähkökirjat (mm Lontoo) odottelevat sähköhyllyssä, koska on varaa kirjaboggaajana ottaa lukuaikapalvelun tilaus takaisin...
Hassua tämä köyhyys, rajoitukset.
Alakosken maailma on tuttua, ku puoli sukua meni töihin Marabuun tehtaille juuri silloin 70-luvulla, kun oli pantu pellot pakettiin, maaltapako töihin rikkaasee, rikkaaseen Ruotsiin siirtolaisena, maahanmuuttajana, duunariksi.
Minulle Alakoske aiempi kirja, August-palkittu, ja elokuvaksikin tehty Sikalat -kirja ei ollut täyttä todellisuutta, koska ei jokainen perhe vetänyt brenkkua ja räyhännyt tukholmalaisessa lähiössä. Mutta tietenkin heitäkin oli.
Itse ajattelin Ruotsiin muuttaneita työtä tekevinä. Jotka kesälomalla lesoilivat uusilla friistaileilla eli korvalappusetreoilla, ja polaroidi-kameroilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.