Muistin Rouva Oraakkelin lauseen: "Eskapistisen kirjallisuuden pitäisi olla eskapistista myös kirjoittajalle, ei vain lukijalle." vuonna 2020. Vuonna 2008.
Mutta Rouva Orakkelin päähenkilön tapaama puolelainen kreivi ei ole niin hohdokas, kuin luulisi, vaan aidompi, oikean elämän pakolainen, joka on paennut teloituksia omasta maastaan muuttuen kiertäväksi keppikerjäläiseksi maailman kalleimmassa ja tiiviimmässä, kostean mädäntyvässä Lontoossa joka on itsekin kuin suuri paise tai unohtunut lahoava jäte veden partaalla, vaikka onkin aatelinen. Ja voiko ironisempaa kohtaloa olla kuin elättää itsensä tiskaajana. Ja sitten - kirjoittamalla romanttisia lääkärisarjoja, naisen salanimellä!
Rouva Oraakkeli on goottilainen siinäkin, että se monin tavoin haluaisi palata entiseen aikaan – tai ainakin vanhoihin rakennuksiin. Se muistelee Joanin lapsuutta ja nuoruutta juuri viktoriaanisten punatiilitalojen kautta, jotka kaikki ovat järjestään – tai paremminkin järjettömyyttä tuhottu. Tilalle laitetut betonilaatikot. Oi, miksei kukaan laittanut jokaista arkkitehtia ja insinööriä vuodesta 1969 lähtien keskitysleireille menolipuin varustettuna ja ottanut tilalle konservaattoreita ja restauroijia. Mutta Helsinkikin on tuhottu.
Kirjan päähenkilö Joan vierailee lontoolaisessa Victoria & Albert museossa, juuri siellä rääsyosastolla, kuten minäkin, samoja krinoliinejä, kureliivejä, nappikenkiä ja Sherlock Holmesin viittoja tutkaillen..
Mutta onko Joanin ja puolalaisen kreivin liitto tuhoon tuomittu? Joan tuntee olevansa linnantapaisessa vanhassa, homehtuvassa talossa kuin Eva Braun.
What ever Happened to Eva Braun?
jatkoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.