Vainolan oraakkelit ja kotiopettajattaret: Huomenta, keskiyö, vanha ystäväni

Vainolan oraakkelit ja kotiopettajattaret. Sisältää todellakin juonipaljastuksia. 

Huomenta, keskiyö, vanha ystäväni

Aloitin kirjailijan nimeltä Jean Rhys romaanin Huomenta, keskiyö, joka alkaa Emily Dickinson nimisen runoilijan erinomaisella runolla jota en tilanpuutteen vuoksi kopioi tähän – niin ainutlaatuinen kuin se onkin harvasanaisuudessaan kuvaamaan pimeämmälle puolelle menoa.

Senhän me kaikki jo tiedämme. 

"Aivan niin kuin entiseen aikaan", huone sanoo. "Vai mitä? Eikö?"

alkaa ensimmäinen luku, jatkuen ensin huoneen, sitten itse hotellin kuvaamisella. Nainen viettää tyhjää robotin elämää, käy aina samoissa paikoissa syömässä, tiettyinä aikoina, ja Synkkä sunnuntai (Gloomy Sunday) soi. 

Gloomy Sunday – tämä vuonna 1933 tehdyn unkarilaisen "itsemurhalaulun" tekijä Rezsô Seress teki itsemurhan hypätessään asuntonsa parvekkeelta, meille tuttu on englanninkielinen versio jonka esittää Billie Holiday (1941). 

Diamanda Galasin versio on myös hyytävä. 

Yksinäinen, kärsinyt, taistellut minä – Sasha - kumoaa drinkkejä: vermuttia, cocktaileja, giniä, viskiä, rommia, sherryä… Hän on kyllästynyt ajattelemaan, välillä hän itkee tualeteissa, vakuuttaa toistuvasti olevansa järjissään, ja unohtaneensa pimeät virrat… 

…. ja juuri kun hän alkaa selostaa itsemurhayritystään, hän ei hyppääkään jokeen, vaan seuraavaan asiaan, eli miksei kukaan ole kirjoittanut kloseteista?

Huomaan välimatkan minun ja Rhysin päähenkilön (Sasha Jensen) välissä, kuinka toisenlaisia lontoolaiset vessat ovat nykyään… Kuinka kaunis oli Astorian naistenhuone punaisine, Mae Westin huulien muotoisine barokkisen uhkeine sohvineen, kullattuine pylväineen, myytävine koreine tikkukaramelleineen…. 

Kun taas huokean hostellin yhteisvessaan en edes mahdu sisälle – wc-koppi on niin kapea, ja tietysti miehen suunnittelema ovi aukeaa järjettömästi pienen kopin sisälle päin, eikä ulospäin kuten Suomessa ja järkevissä maissa on tapana. Niinpä minä koukertelin ja nostelin helmoja, ja jalkoja kuin Pulttiboisin mustalaiset jotta mahduin sisälle jotenkuten. Mutta vessoissa on eroja niin kuin vesissä. Narkkareille epäystävälliset vessat ovat taas gootille sopivia – upean sinisiä. 

Jean Rhys: Huomenta, keskiyö (Otava, 2002) ilmestyi alun perin vuonna 1939 nimellä Good Morning, Midnight; kirjan saatesanoissa Raija Siekkinen (traagisesti menehtynyt, omaääninen kirjailija, toimi kirjoituksen opettajanani muinoin) kertoo faktaa Rhysistä, joka hyvin goottilaisittain aloitti Pariisissa kirjailijan uransa – kun hänen miehensä joutui linnaan..

Emily Dickinson: Golgatan kuningatar, (Tammi 2004, Merja Virolainen suom.) ennen suomentamistaan mm. Anna-Maija Ylimaula on siteerannut teoksissaan Dickinsonin kuolemattomia runoja. 

Katson harakan varpaitani, ei, väärä sana, käsialani alkoi olla kuin murattia, paremminkin. 

Päivi Alasalmi nimisen kirjailijan parodinen,kauhuromanttinen, erinomainen kartanoromaani Vainola sisältää koko goottilaisen maailman: 

nuoren hehkeän naisen ahdingossa, upean pelottavan jugendlinnan toistuvine käärmekuvioineen aina vaakunoita myöten, sadistisen linnanherran, synkkiä sukusalaisuuksia, sukurutsaa, onnettomuuksia, yrmeätä palveluskuntaa; 

ja kaikki on ihanan takorautaa, kaltereita, rippeitä, ahtaita portaikkoja, holvikattoja, umpeen murrattua, visusti lukittua, liukasta, mätää, rappeutunutta, suurta, jyhkeää, - ja 

minusta tuntuu, että olen käynyt Vainolassa… 

Se sisältää modernin gotiikan ytimen: nainen joka pelkää miehensä tekevän hänet hulluksi, ja sulkevan kultaiseen häkkiin, vaaleanpunaiseen linnaan tai koleasti ullakolle naakkojen seuraan. 

Lisäksi Vainola on päähenkilö Lauran kirjoittama keskeneräinen väitöskirja Jean Rhysistä, koska käsittääkseni Rhysin tuotantoa ei Vainolan kirjoittamisen aikaan oltu suomennettu – 

poikkeuksena Siintää Sargassomeri, joka kertoo Kotiopettajattaren romaanin tuon hullun naisen ullakolta tarinan. 

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri, 1968 WSOY suom. Eva Siikarla, (Wide Sargasso sea, 1966).

Päivi Alasalmi: Vainola (Gummerus 1996) Finlandia-ehdokas, silti uhkea ja upea. 

Charlotte Brontë : Kotiopettajattaren romaani (Jane Eyre,1847) romaani julkaistu suomeksi vasta 1915 suomentajanaan Tyyni Haapanen (joka tunnetaan paremmin nimellä Tyyni Tuulio kertoo iGS-toimitus / Helsingin kaupunginkirjasto asiaa tiedusteltuani ). 

Margaret Atwood: Rouva oraakkeli (Lady Oracle, 1976)

romaani julkaistu suomeksi vasta 1993. Hävetkää. 

Charlotte Brontën ihastuttava klassikko Kotiopettajattaren romaani (1847; suomennettu vuosina: 1919 Tyyni Haapanen-Tallgren, ja 1985 / Kaarina Ruohtula) onkin sitten ollut kuumaa kamaa divareissa. Mikäs siinä. Hassua kyllä – ostaessani kassillisen, siis kymmeniä poistokirjoja, poimin mukaani myös vanhan painoksen Brontën teoksesta Syrjästäkatsojan tarina ( Villette, 1853; suomennettu vuonna 1966 / Tyyni Haapanen). Kirja tuli maksamaan noin kolme senttiä. 

Dame Darcyn ihastuttava goottilainen kuvitus

Gummeruksen nettisivujen arkistosta kerrotaan Vainolasta ja Alasalmesta ylipäätään:

"Hänen tähänastisena pääteoksenaan voinee pitää romaania Vainola, joka ilmestyi vuonna 1996. Se sai loistavan kritiikin ja oli Finlandia-palkinnon ehdokkaana. Teos on erinomainen osoitus Päivi Alasalmen kyvystä käyttää viihteen ja kauhun keinoja parodisessa kaksoisvalotuksessa, joka antaa romaanille monenlaisia ulottuvuuksia. Hänen viimeisin teoksensa on romaani Metsäläiset, joka ilmestyi syksyllä 2000. Se perustuu myyttipohjalle ja luo fantasian ja kauhun keinoin hyytävää kuvaa Suomesta vuonna 2000." 2001 

Alasalmelle myönnettiin Gummeruksen vuoden 2001 Kaarlen palkinto, arvoltaan 40 000 markkaa.

Pahkaisen epämuodostuma muotoinen kello raksuttaa muistuttaen ryppyotsaista miestä, tai Hitchcockia, uhkea lumipeite mustien, laihojen koivujen huurtuneilla hopeaoksilla kuin pitsikappa Lumikuningattaren tanssijaispukua varten. Minä kirjoitan. 

Kuinka kaukana on – maailma.

Sashan tarina jatkuu:

Sasha eksyy niin vieraassa maassa, sen museossa kuin työpaikallaankin. Kieli on muuri on vallan väline on iva. Herkkä nainen pelkää – että töykeät "palvelu" -alan ihmiset, tai itseriittoiset asiakkaat näkevät hänen lävitsensä. Onko keinoturkkiin käpertynyt Sasha liian läpinäkyvä? Mutta varokaa, hänen rinnallaan juokseva susi voi hyökätä pilkkaajien kimppuun, vielä joku kaunis päivä…

Onko Sasha paranoidi vaiko vain rehellinen, ja tarkkasilmäinen? Kun kaikki ovat häntä kohta yli- ja vihamielisiä, mallinuketkin. – Tämän voi toisaalta ymmärtää – olemmehan maailman turh[amais]immassa kaupungissa. 

Sashan muistelee kurjaa pientä kissan pentua syyttävine silmineen, oi, Sasha on kuin tuo rääpäle kissannahkoissa itse. Kärsiihän kissaraukka alemmuuskompleksista, vainoharhaisuudesta ja saastan kaipuusta * ….

Nostalgie de la boue

Ja mikä pahinta, kissa tuntuu aavistavan kohtalonsa, ja juoksee auton alle. 

Rhys kirjoittaa vaikeasta suhteesta: vanhempi nainen, nuorempi mies kaupungissa. Onko se aina niin että nainen on varakas ja tyhjätasku gigolo tarvitsee ylläpitäjää? Homo-puolella tästä on mojova esimerkki Victor / Victoria elokuvassa jossa Victorian paras ystävä, vanhempi homo mies, yhtä lailla showbusineksessa, tympääntyy nuoreen maksettuun rakastajaansa, ja onneksi Victoria Victorin roolissa miestenhousut jalas mottaa tätä turpaan. Victor / Victoria elokuvassa on upea kohtaus missä saa perus taatelintallaja käsityksen kun artisti näkee nälkää ja tuntee kylmää…

Katsonko minä, vai joku jossain persoonassa[ni], aikaputken ja vaistojen lävitse Alasalmen rajaaman, kirjoittaman Lauran näkevän Rhysin kirjoittaman Sashan – tapaavatko nämä naiset toisiaan? Itse asiassa listaan voidaan lisätä Margaret Atwood nimisen neron Rouva oraakkeli romaani, jossa ulkomaille siirtyneen, tavallaan paenneen, päähenkilöön suhtaudutaan yhtä nuivasti "turistina", ja aikuiseen ikään ehtineenä naisena joka hakee – ei varmaankaan itseään koska on itsensä vasta löytänyt, vaan uusia naamioita hiuksia värjätessään. 

Mutta palatakseni Rhysin kirjoittamaan vaikeaan suhteeseen – televisiossa juuri sattui tulemaan Pokka pitää sarjan jakso jossa romanttinen Daisy kyllästyy sohvanauris mieheensä (joka vain tv:stä raveja toljottaa primetimenä) ja ottaa 17-vuotiaan rakastajan jota näyttelee prätkäpoika Jonny Lee Miller.

Pokka pitää eli alun perin Keeping Up Appearances jaksossa Daisy's Toyboy eli Daisyn rattopoika nimiroolia näytellyt Jonny Lee Miller on tuttu tietysti filmeistä: Trainspotting ja Dracula 2000; minisarjasta Canterburyn tarinat, ja tv-produktiossa hän oli lord Byron. Miten nautittavaa. 

Rhysin sivuilla 118 oleva lause 

"Heti kun ihminen on saavuttanut paratiisillisen piittaamattomuuden tilan, hänet tempaistaan siitä irti. Taivaasta on palattava takaisin helvettiin." 

tuo mieleen toisen pariisilaisen teoksen Katkera kuu jossa Peter Coyoten näyttelemä amerikkalainen kirjailija Oscar, aikuisen miehen iässä yrittää kirjoittaa suurta teostaan, mutta aina jokin mättää. Siinä missä Sasha ajelehtii kuin käytetty hansikas Pariisia pitkin joka puolelta, tavallaan, torjuttuna, niin Katkera kuu teoksen amerikkalainen on sopeutunut liiankin sulavasti – hän tutustuu, tietystikin itseänsä huomattavasti nuorempaan lapsinaiseen nimeltä Mimi (Emmanuelle Seigner) lipuntarkastuksen aikaan bussissa - toimiessaan kuin ritari lahjoittaessaan oman bussilippunsa ilman lippua matkustavalle luonnonlapselle / riivaajattarelle / sadistiselle syöjättärelle. Mies tietenkin heitetään ulos, sakkojen kera, ja nainen jatkaa tavallaan kiitollisena, ja rauhassa / fatalistisena / demonisena matkaansa. Kirjailija käy lähiaikoina riivattuna kaikki bussi 96 vuorot lävitse – muttei näe tyttöä. Oscar kirjoittaakin, juuri Rhysin tavoin, kuinka hänelle näytettiin välähdys taivaasta, 

A Glimpse of Heaven

mutta heitettiin takaisin katuojaan – kuvatessaan kuinka suuren tunnemylläkän naisen tapaaminen sai aikaan. 

Alkuperäinen tekstini oli hypertekstiä, vuonna 2005 päivitetty, siis 15 vuotta sitten. Kaikki virheet ovat omiani. Jos ovat.