Jo ensimmäisessä tarinassa, ensimmäisessä lauseessa on kuokkamummo... Tavallaan. Intiaanirukoilijan trishagion-hymnit.
Taikausko, maalaishumpuuki. Tämä realistinen maailma johon suurin osa uskoo ja luottaa. Ja sitten yliluonnollinen johon nykyinen sukupolvi, sukupolvet eivät luota, eivät usko, haluavat sivuttaa pitävät höpönä höperyytenä. Henget, hyvät ja pahat. Taiat, kuiskaukset, ihmeet.
Mutta toisaalta. Milloin on kyseessä mielenterveyden romahtaminen.
Näin mielessäni todella hauskan kuvan juhlivista haamuista.
Tarinat sijoittuvat Buenos Airesiin, Buenos Airesista pienempiin paikkakuntiin, ja mm Katalonian Barcelonaan, jossa on paljon muuttunut sitten kun kävin siellä 1996, ja rakastuin goottilaiseen kortteliin. Yhtäccii kirjailija kirjoittaakin vuodesta 1997 ja kammottavista tapahtumista silloin. Nykyään, tekstin pohjalta Barcelonassa on ikävää, kuin poliisivaltiossa, jossa syynätään helikopterein, puhdistetaan katuja tiuhaan tahtiin, myös kirjaimellisesti, gentrifikaatiota, omien kulmien menettämistä, graffitien maalaamisesta tulee sakkoja tai kakkua.
Näen kirjan hyvin visuaalisena, ja elokuvanakin, minisarjana tai episodielokuvana.
Osa tekstistä tuntui vanhanaikaiselta, muttei se ollenkaan haitannut, kun katsottiin telkkaria eikä swaipattu tinderissä. Espanjankielinen alkuteos Los peligros de fumar en la cama ilmestyi siis vuonna 2009.
Moderni Erzsébet Báthory viiltelee itseään. Kirjassa voi olla sisältövaroitukset, varoituksia, mutta tuntiessa kirjailijan, niin niitä ei tarvita, tiedetään, tiedostetaan.
Kynnyksen yli astuen, mukavia jännittäviä matkoja. En itse enää lennä lentokoneella kait kymmeneen vuoteen. Syön kasvisruokaa, ei ole autoa, en golfaa, käytän käytettyjä vaatteita, kirjoja, kierrätän jne. Nämä ovat jännittäviä matkoja, ja nivoutuvat yhteen omien muistojen, pelkojen kanssa. Epämiellyttäviäkin matkoja, hetkiä.
Henkiä.
Kuin tuntisi Mariana Enriquezin maan, siis maaperän, paljaiden jalkojen, ja pitkien varpaankynsien alla, pehmeän, pöllähtävän mullan, ruohikon.
Ihmiset joilla on tarinan kerronnan taito, ja perinne. Toisaalta sotilasjuntat.
Rakastan kauhuromantiikkaa, gotiikkaa, kauhua, myös yhteiskunnallisia ja poliittisista kauhua, historiaa, lähihistoriaa, psykologista trilleriä, maagista tarinoiden kerrontaa, ja jakamista. Ja näiden hybrideistä. Ja hallinnasta.
Esittelyteksti :
”Lumoavia, kirjanoituuden loihtimia tarinoita.” – The Oprah Magazine
Latinalaisen Amerikan kuumimman kulttikirjailijan novellikokoelma tanssii kepein askelin yhteiskunnallisen kirjallisuuden ja kauhun rajavyöhykkeellä.
Tarinoissa uhrataan pahoille pyhimyksille, kiihotutaan sydänten sykkeestä, palvotaan rokkareita (kirjaimellisesti!), puhutaan sotilasjuntan murhaamille spiritismilaudan avulla. Buenos Airesin katujen svengi yhdistyy pohjoisargentiinalaiseen mustaan magiaan ja maan väkivaltaiseen poliittiseen historiaan, poppiin, hulluuteen ja verentahrimaan glitteriin. "
#Sängyssätupakoimisenvaarat #MarianaEnriquez #gothic #Kaunokirjallisuus #Fantasiakirjallisuus #Käännettykaunokirjallisuus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.