Kannibaalit. Avasin vaihteeksi Guy N. Smithin romaanin Kannibaalit vuodelta 1991 ( Cannibals, 1986 )

Genren selkeimpiä väristyksiä aiheuttaa Guy N. Smith nimisen taiturin teos Kannibaalit, joka julkaistiin pokkarina 1991 suomennettuna, ja Kustannus Oy Jalava nimisen kunnioitettavan instanssin toimesta, ja jota siten myytiin sopivasti myös Tiimarissa edullisesti – samalla kuin ironisesti osti mökille kesäkalustoa, tabletteja ja mehukannua. Kirjan takakannessa kerrotaan: " Syrjäisellä vuorella Skotlannissa asustaa joukko perimältään rappeutuneita villi-ihmisiä." Olisiko parempi jos kaikki muuttuisivat takaisin villi-ihmisiksi? Unohtaisivat miesten keksimät uskonnot, sodat, veroilmoitukset ja kartat rajoineen?

Avasin vaihteeksi Guy N. Smithin romaanin Kannibaalit vuodelta 1991 ( Cannibals, 1986 ), jossa Skotlannin syrjäseudulle tulee skandaalia pakoon epäsuhtainen pariskunta – onhan sinne avattu uuden uutukainen lomakylä! Paikalliset ovat tietenkin vihaisia, ja sisäänpäin kääntyneitä, hyvinkin taantuneita…. eivätkä oikein suostu palvelemaan moista syntistä susiparia.

Pidän Guy N. Smithin niuvasta tyylistä – kun Jeff Long ujutti romaaninsa Helvetin piirit ( 2001 ) kaiken tietonsa mm. kiipeilystä, ja vielä vanhempiensa erityisalojen tiedot mm. geologiasta, tuntui lukijasta samalta kuin maan keskipisteeseen matkaavalta, tuskaiselta taistelulta punnertaa, ei vaan itse asiassa porautua, sivujen kuin graniitin lävitse, ja vasta loppupuolella päästä itse asiaan…. Mutta jokainen taaplaa [p]irrallaan. Erinomainen kirja sekin.

Kuten Hitchcockin Psyko myös Kannibaalit esittelevät päähenkilönsä aviorikoksen tekijöinä.

Kannibaalit -romaanissa ollaan todellakin kyläpahasessa, syrjässä, koska sinne vie vain yksi tie – kun vuorovesi ei sitä peitä… Skismaa siis dramatiikkaa tuo ja luo kun yksi kyläläisistä rakensi lomakylän turisteja varten!

Muut kyläläiset eivät tätä sulata, he eivät halua, että syntinne, irstas ulkomaailma saapuisi nuhteetonta idylliänsä rikkomaan. Sellainen häpeäpilkku – tuo nykyaikainen paholainen. Turismi. Todella irvokasta!

Juuri Guy N. Smithin teoksessa Kannibaalit on kiinnostavaa, kuinka pariskunnasta nainen on se, joka pelkää yöllä kuulemiaan ääniä. Eddie ei äänistä ja raapimisista välitä, vaan pitää niitä pelkästään naisen näkeminä painajaisina. Mies ei usko.

Tietenkin on kyseessä valtataistelu – onhan mies vanhempi, professori ja nainen hänen vietelty, nuori oppilaansa. Mies pakoilee kokemattoman tytön lohduttaviin helmoihin avioliittoansa, jossa puoliso nalkuttaa, kun taas nuorella naisella ei muita sulhoja ole ollut. Mies ehdottomasti haluaa arkeologina mennä tutkimaan luolia – hän katuisi lopun elämäänsä jos ei niitä tutkisi…


Vaikka vihamieliset kyläläiset kaikki jostain syystä pelkäävät vuoria, eivätkä sano miksi, vaan puhuvat villikoirista ja maanvyörymistä. Ettei sinne saa missään nimessä mennä hortoilemaan pimeän tultua! Kylän synkkää salaisuutta ei haluta paljastaa.

Kaikkihan me olemme miettineet tullessamme syrjäseudulle näitä. Mutta Eddie haluaa tehdä vain pikasilmäyksen. Mehän kaikki työnarkomaanit tämän tiedostamme – valehtelemme läheisille, että tekemämme työ on valmis ihan kohta. Minä vain vähän jatkan… Splatter oli tuona aikana sopivan tärähtänyttä ja kouriintuntuvaa suomennuta lukemista – jota sai aina muutaman vuoden viiveellä.

Thanatos ja Eros ovat jatkuvasti läsnä pariskunnan puuhissa – tavallaanhan he viettävät kuherruskuukautta. Mutta nainen vaistoaa, että jotain on huonosti. Mies taas pelkää, että nainen alkaa käyttäytyä kuten vaimonsa!

Naisen vaistotessa vaaraa pikku hiljaa vauhkoontuen olemme samassa kuin sopivasti vuodelta 1966 olevassa filmissä Dracula - pimeyden ruhtinas (Dracula: Prince of Darkness, 1966) , jossa kaksi brittiläistä avioparia reippailee Karpaateilla viktoriaanisena aikana. Joukon narisija valittaa kaikesta – ulkomailla ei ole mikään niin kuin kotona, mikään ei toimi, vali vali…. Tämä puritaaninen nutturapää haluaa aina nukkumaan aikaisin ja kieltäisi kanssamatkustajaltaan ilon tarjota kierroksia tavernan muille asiakkaille. Hän ei missään nimessä halua lomasuunnitelmaan mitään muutoksia. Kun joukko pakostakin joutuu yöpymään paikalliseen kolkkoon, siis kodikkaaseen linnaan ( jota ei ole edes kartalla ), jossa naisen ahdistus ja kauhu kovenee. Koska hän tietää, ettei kukaan heistä näe aamua. Muut matkustajat eivät kuitenkaan heivaa häntä rotkoon, vaan eivät ota todesta hänen höpötyksiään. Mutta miksi juuri narttu – tarkoitan tietenkin naaraspuolista koiraa – on parempi talonvahti…







Kannibaalit by Guy N. Smith
My rating: 4 of 5 stars

Genren selkeimpiä väristyksiä aiheuttaa Guy N. Smith nimisen taiturin teos Kannibaalit, joka julkaistiin pokkarina 1991 suomennettuna, ja Kustannus Oy Jalava nimisen kunnioitettavan instanssin toimesta, ja jota siten myytiin sopivasti myös Tiimarissa edullisesti – samalla kuin ironisesti osti mökille kesäkalustoa, tabletteja ja mehukannua.

Kirjan takakannessa kerrotaan: " Syrjäisellä vuorella Skotlannissa asustaa joukko perimältään rappeutuneita villi-ihmisiä." Olisiko parempi jos kaikki muuttuisivat takaisin villi-ihmisiksi? Unohtaisivat miesten keksimät uskonnot, sodat, veroilmoitukset ja kartat rajoineen?


Avasin vaihteeksi Guy N. Smithin romaanin Kannibaalit vuodelta 1991 ( Cannibals, 1986 ), jossa

Skotlannin syrjäseudulle tulee skandaalia pakoon epäsuhtainen pariskunta – onhan sinne avattu uuden uutukainen lomakylä! Paikalliset ovat tietenkin vihaisia, ja sisäänpäin kääntyneitä, hyvinkin taantuneita…. eivätkä oikein suostu palvelemaan moista syntistä susiparia.

Pidän Guy N. Smithin niuvasta tyylistä – kun Jeff Long ujutti romaaninsa Helvetin piirit ( 2001 ) kaiken tietonsa mm. kiipeilystä, ja vielä vanhempiensa erityisalojen tiedot mm. geologiasta, tuntui lukijasta samalta kuin maan keskipisteeseen matkaavalta, tuskaiselta taistelulta punnertaa, ei vaan itse asiassa porautua, sivujen kuin graniitin lävitse, ja vasta loppupuolella päästä itse asiaan…. Mutta jokainen taaplaa [p]irrallaan. Erinomainen kirja sekin.

Kuten Hitchcockin Psyko myös Kannibaalit esittelevät päähenkilönsä aviorikoksen tekijöinä.

Kannibaalit -romaanissa ollaan todellakin kyläpahasessa, syrjässä, koska sinne vie vain yksi tie – kun vuorovesi ei sitä peitä… Skismaa siis dramatiikkaa tuo ja luo kun yksi kyläläisistä rakensi lomakylän turisteja varten! Muut kyläläiset eivät tätä sulata, he eivät halua, että syntinne, irstas ulkomaailma saapuisi nuhteetonta idylliänsä rikkomaan. Sellainen häpeäpilkku – tuo nykyaikainen paholainen. Turismi. Todella irvokasta!

Juuri Guy N. Smithin teoksessa Kannibaalit on kiinnostavaa, kuinka pariskunnasta nainen on se, joka pelkää yöllä kuulemiaan ääniä. Eddie ei äänistä ja raapimisista välitä, vaan pitää niitä pelkästään naisen näkeminä painajaisina. Mies ei usko. Tietenkin on kyseessä valtataistelu – onhan mies vanhempi, professori ja nainen hänen vietelty, nuori oppilaansa. Mies pakoilee kokemattoman tytön lohduttaviin helmoihin avioliittoansa, jossa puoliso nalkuttaa, kun taas nuorella naisella ei muita sulhoja ole ollut. Mies ehdottomasti haluaa arkeologina mennä tutkimaan luolia – hän katuisi lopun elämäänsä jos ei niitä tutkisi… Vaikka vihamieliset kyläläiset kaikki jostain syystä pelkäävät vuoria, eivätkä sano miksi, vaan puhuvat villikoirista ja maanvyörymistä. Ettei sinne saa missään nimessä mennä hortoilemaan pimeän tultua! Kylän synkkää salaisuutta ei haluta paljastaa. Kaikkihan me olemme miettineet tullessamme syrjäseudulle näitä.

Mutta Eddie haluaa tehdä vain pikasilmäyksen. Mehän kaikki työnarkomaanit tämän tiedostamme – valehtelemme läheisille, että tekemämme työ on valmis ihan kohta. Minä vain vähän jatkan… Splatter oli tuona aikana sopivan tärähtänyttä ja kouriintuntuvaa suomennuta lukemista – jota sai aina muutaman vuoden viiveellä.

View all my reviews