Miksi fantasia on niin kaukana suomaalaisen kirjallisuuden marginaalissa ja käännöstöissä?
Ei fantasia ole pelkästään samana jatkuva miekka ja möykkä -lohikäärmeen [t muun vieraan olion, daimonin t vastaavan ] kanssa painimista 23 romaanin kirjasarjassa, ei. Jos elokuvarintamalla ollaan meitä edellä? Kuten Being John Malkovich, Vanilla Sky, Adaptation, Truman Show elokuvat joissa realismi onkin surrealistista tai absurdia mielenmuokkausta.
Kirjoitin tämän ennen kuin suomikumman tarinoita elttiin komeasti julkaista... Eli tilausta oli!
Toisaalta - kirja on aina edellä, kun voi ja saa käyttää omaa mielikuvitusta ja palettiaan, eikä kuvia ja illuusioita pakkosyötetä fasistisen tarkkoina..
Itse asiassa lohikäärme on hyvän symboli idässä. Ja mm Goottityttö Nemi sarjakuvassa Nemi on aidosti suruissaan kun ilkeä ritari kiusaa lohikäärme-parkaa.. Siinäkin gotiikka on makoisa tyylisuunta, että se kääntää pyllylleen asioita.
Mutta onko meidän kaikkien pakko mennä kumisaappaat edellä realismiin uittotukkeja ja pitkospuita pitkin?
Ø Nemin sarjakuvan mukana saa, ainakin Ruotsissa, soundtrackin! Mietin, miltä oma soundtrackini kuulostaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.