Kotoisa muumio...
Lukiessani Anna-Maila Ylimaulan romaania Viiriäinen sarkofagilla (WSOY 1998) pomppaan tuoliltani: yht´äkkiä kirjailija kirjoittaa Kemin vanhan kivikirkon kirkkoherra Rungiuksesta, jonka muumioitunutta ruumista siellä yhä pidetään lattialankkujen alla. Aiemmin, eläessään tämä herra sanoi:
jos minun sanani on totta, en koskaan mätäne.
Rungius on vanha tuttu - muumiovalokuvieni ja -juttujen osalta, ei aivan henkilökohtaisesti. Onhan hän ollut muumiona jo muutama sata vuotta. Tuntuu hauskalta ja samalta hirveältä lukea lapsuudesta tuttuja suullisia maagisia tarinoita painetuista lähteistä ja eritoten kaunokirjallisista teoksista.
Tai mikä yksinoikeus minulla paikalliseen makaaberiin olisi? Paikalliset pelottavat tarinat ovat kiehtoneesti jääneet mieleen koska ne ovat olleet aina totta.
Mutta netistä en löydä pätkääkään kirkkoherra Rungiuksesta, sen sijaan kirkkoherrojen xx kertoo useammat sivut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.