Lukukeskissä tänään ilmestynyt Johannes Ekholm: Päähenkilö, Otava 2025. Kannen kuva: Emma Ainala. Kannen suunnittelu: Johannes Ekholm. Ilmestymispäivä 15.05.2025. Luen sähkökirjana.
Hauska, synkkä, ironinen, hersyvä ja leikkisä, pohjavireiltään taidetta, kulttuuria ja länsimaista elämänmenoa tutkaileva Kalasatamalainen Decamerone .
Maine ja raha 💸 nou nou!
Vaikka alussa mainitaan J. G. Ballard, joka myös löytyy kirjahyllystäni, niin enemmänkin, Bret Easton Ellis, päivitettynä someaikaan. Ei mainita instagramin pläräystä yleisesti, vaan millaisia julkaisuja ja Tarinoita haetaan, tai vain virrassa nähdään, millaisia meemejä, mottoja. Millaisia dopamiiniryöppäyksiä niistä saa. Ehkä. Suodattimet imartelevat.
Kirjan alku on hyvin meta, ja mieleen tulee Hannaleena Hauru elokuvineen, näyttelihän Ekholm Haurun elokuvassa Fucking with Nobody (2020).
Eggersin elokuva The Lighthouse mainitaan, vaikka Kalasatamassa on harvoin merihirviöitä. Onko Tornitalo Majakka?
Päähenkilön toista kautta tehdään siis Kalasataman tornitalossa, ykköskautta avitti lahjoitukset ja sponssaus, ja viitataan
Q-teatterilla olleen vastaavan keissin. Selkeää on, että hallitus on päättänyt romuttaa tukimuodot kulttuurille. Tänään muuten näin kuvia Q-teatterin mesenaatti-illasta Instagramissa.
Myös & eli Espoon teatteri mainitaan.
Mutta toisaalta, miten turvataan taiteilijan elinkeino, työvuosi, mahdollisuus olla taiteilija ja tehdä taidetta. Kirjan Hannan mielipide taiteilijuudesta, aitoudesta, rahasta kuulostaa saman suuntaiselta kuin ohjaaja Hannaleena Haurun eräs haastattelu, jossa mietitään rahoitusta. Että kun jossain vaiheessa pitää ne laskut maksaa. Kun ennen halveksuttiin taiteilijan itsensä myymistä kapitalismille, niin nykyään on toisin.
Kun kirjakauppa myy enimmäkseen lankoja, hajukumeja ja Duudson-koruja, niin missä on kirjat, varsinkin runot. Toisaalta Ekholmin kirjassa muistutetaan kuinka kustantamot kustantaa myyviä juttuja bestsellereitä ja julkkiselämänkertoja, niin periaatteessa voi kustantaa myös monimutkaisempaa ja äkkiväärempää, omaäänistä tuotantoa. Ja riskejä. Viihde ja kulttuuri. Kaupallisuus ja taide. Kun joillekkin koneistossa oleville pitää maksaa palkatkin. Ja tämä apuraharuljanssi ja tuolileikki. Kuka saa. Mistä vähennetään.
Eivätkä kaikki voi olla harjoittelijoita.
Pöhinää, clousausta, riskiä, menestymisen pelkoa, elämäntyötä ja eläkekassaa. Vähän niinku The Godfathersin Birth, School, Work, Death päivitettynä, yläluokemmin.
Kalasatamalainen Decamerone
#päähenkilö #JohannesEkholminPäähenkilö
#Johannes Ekholm #PäähenkilöRomaani #kirjahullunkirjahyllystä2025 #kirjavuoreni2025 #kirjavuosi2025 #kirjavuoteni2025 #lukeminen #Kaunokirjat #OtavanKirjat
Esittely
" Räjähdysvoimainen yhden vuorokauden romaani tunnepuheesta, kiintymyssuhteista ja hissin kummituksesta.
Elokuvaohjaaja-uraansa aloitteleva päihdeongelmainen Hanna kutsutaan sijaistamaan Kalasataman tornitalossa nauhoitettavaan keskusteluohjelmaan. Vieraiksi saapuvat muusikko ja tuore isä Luka ja miesten ongelmiin keskittynyt henkinen valmentaja Lenita. Sähkökatkos keskeyttää kuvaukset, ja Hanna on pulassa: tuotantoyhtiö ei maksa, jollei jaksoa saada purkkiin. Hanna joutuu kaikin keinoin pitämään vieraat yön yli studioksi muutetussa toimistotilassa.
Poikkeustilan vallitessa tunnelma tihenee ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle.
"
Lainaus kirjasta s. 10:
" Hän kirjoitti hakukenttään Nescafe Pixie manual.
Tulosten latautuessa hänen mielessään välähti näky selfiestä, jossa hän teki ahegao-ilmettä kahvinkeittimen kanssa, kuvatekstillä Nescafe Pixie Dreamgirl, mutta arvasi välittömästi mitä tulevaisuuden Hanna olisi siitä ajatellut. Hän siirsi idean aivojensa roskakoriin ja keskittyi shiftaamaan energiaansa tulosorientoituneemmaksi. "
Lainaus kirjasta s. 12:
" Hanna tuli ajatelleeksi J. G. Ballardin romaania. Ballard oli ennustanut sekä sosiaalisen median, kuvanmuokkausfiltterit että niin kutsutun päähenkilösyndrooman (joka oli viime aikoina TikTokissa popularisoitunut nimitys ilmiölle, jossa henkilö käsitti itsensä oman elämänsä elokuvan pääroolin esittäjänä ja muut ihmiset sivuhenkilöinä).
Kirjassa kuvailtiin hämmästyttävän tarkasti, miten ihmiset tallensivat jokaisen päivittäisen askareensa videolle kootakseen niistä päivän päätteeksi esityksen, joka toi esiin heidän parhaat puolensa, nokkelimmat vuoropuhelunsa, koskettavimmat ilmeensä – kuvattuina imartelevien suodattimien läpi. Ballard oli kirjaimellisesti ennustanut, miten jokainen ihminen koki itsensä ”jatkuvasti kehittyvän kotisaagansa tähdeksi” ja miten muut ihmiset oli alennettu ”sopivaan sivuosaan”.
Hän tiedosti jatkuvan online-tilassa olemisen, jatkuvan kriisitietoisuuden ja jatkuvan itsensä tarkkailun tehneen hänestä doomerin: syntynyt liian myöhään kokeakseen suomalaisen hyvinvointivaltion kulta-ajan, liian aikaisin kokeakseen teknologisen singulariteetin, juuri sopivasti kokeakseen ihmisen aiheuttaman kuudennen massasukupuuton, länsimaisen sivilisaation hajoamisen ja todennäköisesti kolmannen maailmansodan."
Nyt en lainaa enempää, ettei koko kirjaa siirry tänne. Uusi sana on doomer. Boomerina sen ymmärtää. Ehkä.
Olisiko nykyajan luddiittina oleminen parempaa? Mites asiat sitten hoidetaan?
Hienoa on, että Hanna asuu itä-Helsingissä.
Kirjan alun tornitalon kuvaus muistuttaa somessa nähtyjä postauksia kirjan julkkareista Kalasataman tornitalosta.
Ja sosialistisesta mediastani:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.