tiistai 20. joulukuuta 2022

Marko Lamberg: Noitaäiti — Malin Matsintyttären tarina, Helsingin kirjamessuilla 2019

Oho, löysin nämä kuvat, aivan unohdin, että olin Helsingin kirjamessuilla Pasilan messukeskuksessa 2019. Kuten: Marko Lamberg: Noitaäiti — Malin Matsintyttären tarina, SKS kirjat, 2019. Minulla aihe, ja ihminen oli tuttu kun Tukholmassa olen käveskellyt noitien ja noitavainojen paikoilla. Noitavainoista naapurimaassa ei ole pitkäkään aika. Ostin kirjan joululahjaksi isselleni tuolloin luultavasti. Tosin minulla oli hyvin vähän materiaalia, blogikirjoituksia lähinnä. On se hienoa, että tutkijat tutkivat. Itse käytän matkablogeissani kaikenlaista matskua, mm myyttejä, meheviä tarinoita. Mutta tutkijat louhivat historiaa. 

Haastattelijana Mirkka Lappalainen 27.10.2019.



Esittelyteksti SKS sivulta:

" Tukholmassa poltettiin vuonna 1676 noitana suomalainen nainen.

Kun Malin Matsintytär 1600-luvulla muutti Pohjanmaalta Ruotsin suurvallan pääkaupunkiin, ei hän osannut arvata miten elämä siellä tulisi päättymään. Tukholmassa vallinnut hysteerinen mustan magian pelko ja omien tyttärien valheelliset todistukset veivät Malinin lopulta noitaroviolle, eikä hän ollut ainoa - suomalaiset tunnettiin taikuutta harjoittavana kansana.

Marko Lambergin teos herättää henkiin vuosisatojen takaisen oikeusmurhan ja synkkiin noitavainoihin vajonneen pääkaupungin, jossa kulkutaudeista nopein oli pelko." 

Kustantaja: SKS Kirjat

Sarja: Kirjokansi 188

Painos: 2019

Julkaisuvuosi: 2019

Kieli: suomi

Sivumäärä: 327

Tuoteryhmät: Syksy 2019

Historia

Elämäkerrat

Keskiaika

Kirjastoluokka: 91 MAAILMANHISTORIA. EUROOPAN HISTORIA

YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto: noitavainot, oikeudenkäynti, oikeusmurha, uhrit, naiset, suomalaiset, noituus, asenteet, moraalinen paniikki, marginaalihistoria, naishistoria, historia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.