Hellsingin / Helsingin / Helbyn kirjamessuilla, ihan viimeisenä päivänä, sunnuntaina, oli esillä tämä teos. Kallio-lavalla Anne Leinonen kertoo enemmän viideoissani, jotka valmistuvat kammiossa par´aikaa.. 28.10.2018 Helsinki Book Fair, fresh books from finnish authors und books I selected most interesting - and lasting... By Satu Ylavaara Photography 2018:
Minua kiehtoi tavattomasti dokumentti leväluhdan kansa. Se löytyy hakuhistoriasta ensimmäisenä Yle Areenan hauista. No nyt Hautalan Marko on tehnyt siitä romaanin. Leväluhda kansa katsoo uudistetusti silmiin mustilla pääkallon aukoillaan myös Kansallismuseossa... hakusanoja: Leväluhta Leväluhdan vesikalmisto, vesikalmisto, Leväluhdan kansa. Ehkäpä joskus saan tämän luettavikseni kirjastosta, ken tietää... Minulle kirjat eivät vanhene, ne eivät ole kertakäyttökalua. 28.10.2018 Helsinki Book Fair, fresh books from finnish authors und books I selected most interesting - and lasting... By Satu Ylavaara Photography 2018:
Tuossa Twitterissä julkaisemassani viideolla Hautala puhuu hienosti gotiikasta ja kauhuromantiikasta. Keskiaikaista taikauskoa - vaikka juuri on ollut valistus.
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
Mutta
Minua, kirjaplokin allekirjoittanutta, valistus ei paljoa hetkauttanut - kaikki se päiden katkominen, ja kuinka etuoikeutettu valkoinen heteromies lisäsi valtaa, kun vain yksi sukupuoli sai opiskella, tehdä taidetta, omistaa maata, kirjoittaa romaania....
Ja paljon muustakin. Jos ajattelee kauhun, kauhuromaanin olevan sen, joka katsoo taakse, raunioihin ja rappioon, kun skifi, tieteiskirjallisuus katsoo eteen, tulevaan. Kiehtovaa kauhua on nämä mysteerit, joita ei ole puhkiselitetty. Joita on hauska ja virkistävä löytää. Hurahtaa vaikka.
Mutta Hautalan kirjassa on myös perhe, joka katsoo taakse. Mysteeri joka on jäänyt selvittämättä.
Miksi uhrina on aina nuori nainen? Koska ketään ei hetkauta keski-ikäisen miehen kuolema. Niin kirjoissa kuin elokuvissa, nainen uhrina kuten Halloween - jota allekirjoittanut ei ole vielä nähny uutta feminististä versiota, koska elokuvalipun hinnalla 14 € saa kirjamessuilla 7 kovakantista kirjaa....
Lisään Hautalan muut viideot tähän myöhemmin,
Leväluhdan kansa on yhä mysteeri Kansallismuseossa 1.6.2018
Vai joko on mysteeri selvinnyt.. Leväluhta eli Leväluhdan vesikalmisto jonne vainajat haudattiin, veteen. Tämäpäs merkillistä. Paikkakunta oli Isokyrö. Isonkyrön Levänluhdan arvoitus on yhä, arvoitus nyt kesäkuussa 2018, vai onko enää? Historiallisena ajankohtana on 300-800 jaa. Lammet ja suot olivat portteja tuonpuoleiseen. Dokumentti Leväluhdan kadonnut kansa jäi mieleen, vaivaamaan pitkäksi aikaa. Nämä kuvat Kansallismuseossa pistvät miettimään. Kuten muailmalla, katakombien äärellä. Onko tieto juuristamme ja perinnöstämme tärkeämpää kuin kunnioitus? Ja millä tavalla voi kunnioittaa historiaa? By Satu Ylavaara Photography 2018:
Kukkaan ei ole saari. Eipäs. Minä olen saari. Kotimaista pakanallista kauhua, ei pelkästään sisältävä, vaan myös levittävä sarjakuva, sarjis, sarjakuvaromaani. Helsingin sarjakuvafestivaalit oli paikka, missä tämä kirja esiteltiin syssyllä 2018. Ja heti sarjismessuilla varasin teoksen telefoonilla kirjastosta, ja sitten se tulinkin jo muutaman viikon päästä, mutta nyt 27.10.2018 se pitää palauttaa seuraavalle lukijalle. Olin kiinnostunut tästä, vaikka päähenkilö oli mies ja kannessa oli musta automobiili. Itse olen kotoisin pienestä, syrjäisestä paikasta, ja meillä on ja eritoten oli upeaa kansanperinnettä, akkojen juttuja, Näkki mutta myös urpaanilegendoja ja amerikkalaista popkulttuuria ja pulppia, Hämärän rajamailla ja oikeasti pelottavia liftireissuja. Niissä kauhublogissani lisää. Loputtomasti.
Kirjabloggarin elämässä kun kirjojen ostaminen tuoreeltaan on mahdotonta aka kallista, nii suomalainen kirjasto - jiihaa - on maailman paras. Ja solidaarisin. Tekijänä Mika Lietzèn. Kansi on 1980-luvun VHS-kauhua. Onko siellä ihmeauto? Ja Kittiä kanssa! No eipä ole Kitt. Valkoinen myyttinen hirvi vaeltaa välillä Ruåtsin, olikse Värmlannin, uutisissa ja pienimuotoisissa ruotsalaisissa elokuvissa. Ja tässä, ehkä. On viitteitä Evil Deadiin, on viitteitä muuhunkin, amerikkalaiseen ihmissuteen Lontoossa. Ja muuta en paljastakaan.
Tämä voisi olla Norjassa, Shetlannissa ja Ameriikassa yhtä lailla. Tehtaat suljetaan - enää ne eivät saastuta luontoa, mutta eivät myöskään tuo pötyä pöytään paikallisille. Mitä tapahtuu yhteisölle sitten?
Kirjassa viitataan Ajomiehen sanoihin, tässä Olan synkin, hyytävin laulu:
#minäolensaari#sarjakuva oli pakanallista kauhua, kun piti palauttaa tänään kirjastoon seuraavalle lukijalle, myyttinen valkoinen hirvi vaeltaa, yhteisön tehtaat suljetaan, eivät enää saastuta, mutteivät enää tuo pötyä pöytään paikallisille, ajomies on Olan synkin laulu, VHS pic.twitter.com/m4rCjL4ama
Minun blogi-tekstini eivät missään nimessä ole arvioita (review ) vaan elämyksiä, kokemuksia, mitä teos saa aikaan.
Minä olen saari. Kotimaista pakanallista kauhua, ei plekästään sisältävä, vaan myös levittävä sarjakuva, sarjis, sarjakuvaromaani. Helsingin sarjakuvafestivaalit oli paikka, missä tämä kirja esiteltiin syssyllä 2018. Ja heti sarjismessuilla varasin teoksen telefoonilla kirjastosta, ja sitten se tulikin jo muutaman viikon päästä, mutta nyt 28.10.2018 se pitää palauttaa seuraavalle lukijalle. Olin kiinnostunut tästä, vaikka päähenkilö oli mies ja kannessa oli musta automobiili.
Kirjabloggarin elämässä kun kirjojen ostaminen tuoreeltaan on mahdotonta aka kallista, nii suomalainen kirjasto - jiihaa - on maailman paras. Ja solidaarisin. Tekijänä Mika Lietzèn. Kansi on 1980-luvun VHS-kauhua. Onko siellä ihmeauto? Ja Kittiä kanssa! No eipä ole Kitt. Valkoinen myyttinen hirvi vaeltaa välillä Ruåtsin olikse Värmlannin uutisissa ja pienimuotoisissa ruotsalaisissa elokuvissa. Ja tässä, ehkä. On viitteitä Evil Deadiin, on viitteitä muuhunkin, amerikkalaiseen ihmissuteen Lontoossa. Ja muuta en paljastakaan.
Tämä voisi olla Norjassa, Shetlannissa ja Ameriikassa yhtä lailla. Tehtaat suljetaan - enää ne eivät saastuta luontoa, mutta eivät myöskään tuo pötyä pöytään paikallisille.
Ei ole haaste eikä mikään kuvata mustaa kissaa hiilikellarissa, kuten 50-luvun valokuvauksen oppaat väittävät - salamavalomainoksessaan. Mutta kuvaappas mustiin pukeutunutta kirjailijaa mustan verhon edessä... Tulihan tässä muutama puhuva pää -otos, mutta tärkeintä on tilanteen, tilan henki, ja tunnelma. Tuotteliaan kirjailijan JP Koskisen tuorein Kalevanpoikien kronikka tuo mieleen Viron kansalliseepoksen Kalevipoeg- jota saa ainakin joka paikasta Tallinasta - suklaan muodossa. Niin kuin Juha Hurme toisaalla kyseenalaistaa Kalevalan suomalaisuuden, niin tässäkin. Vai onko näin. Onko Kalevala vähemmän mytolginen kuin Kalevipoeg? Historiallinen romaani kysyy: Entä jos Kalevala sijoittuisi 1100-luvulle? Herää kysymys myös: Tuleeko seuraavassa osassa Kalevan tytöt, ämmyt, kussa on Louhi ja Tuonen Tytti?
Södikan sivulla esitellään:
"Eletään syvintä 1100-lukua, ja Miklagård on läntisen maailman keskus, tieteen, uskonnon ja kaupan metropoli. Tuohon keisari Manuelin kultaiseen kaupunkiin suuntaavat kaukaisesta pohjolasta Lieto Lemminkäinen, tietäjä Väinö Kalevanpoika, takojamestari Seppo – ja Väntti, joka on vähäinen varreltaan mutta tarinanpunojana varteenotettava.
Jokaisella on Miklagårdissa oma tavoitteensa: Lemminkäinen kaipaa keisarin sotajoukkoihin, Väino etsii Kristuksen pyhiä nauloja saadakseen pojan jota kuolo ei nuorena korjaa ja Seppo hautoo kostoa vanhojen veritekojen tähden. Väntti päätyy yliteknikko Stauriakosin ja tämän teräväpäisen pojantyttären Irenen pajaan oppimaan sotateknologian ihmeitä."
Samasta lähteestä pääsee myös lukunäytteeseen: lukunäyte pdf josta:
"Olin tietysti kiitollinen, ettei elämäni päättynyt
alkuunsa. Mutta yhä vain näen painajaista, että Ahti
survoo minua suohon eikä nostakaan ylös. Eihän
koskaan voi nukkuessaan varmasti tietää, onko
omassa vuoteessaan vai vajoamassa mustan suon
syvyyksiin."
Wikipedian mukaan:
"Kalevanpojat eli Kalevinpojat ovat itämerensuomalaisen kansanperinteen tuntemia olentoja, yleensä muinaisia jättiläisiä, mutta toisinaan myös inhimillisempiä hahmoja."
sekä:
"Historiantutkija Aulis Ojan vuonna 1969 esittämän spekulatiivisen hypoteesin mukaan termi olisi alkujaan tarkoittanut ehkä yläluokkaista soturia, jotka kirkon ja vieraan vallan vastaisina raivattiin perusteellisesti uuden järjestyksen tieltä."
Rautamiehet wikipediassa:
"Rautamiehet ovat vainolaisia eli vieraita hyökkääviä sotajoukkoja Viron Kalevipoeg-eepoksessa. Rautamiehissä on muistumia kalparitareiden historiallisista hyökkäyksistä."
samat tunnelmat, mutta eri kulmat Twitterissä ja Instassa:
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
Mutta miltä näyttää Lemminkäinen popkulttuurissamme? Elävässä arkistossa hän oli Lemminkäinen, Kalevalan Rambo, tässä parodioi aikakautensa hittejä kuten Rasputin ja Tsingis Khan, machoja miehiä, että kyllä meiltä kotoakin löytyy. Ainakin seksismiä. Vai ironisoitiinko sitäkin? Jokke Seppälä laulaa Lemminkäisestä, Julkaistu: 15.11.1985, Ohjelmasta: PERJANTAIPÖRSSI.
Ior Bock löysi Lemminkäisen temppelin - kun hän sen ensin louhi esille... varoittivat 90-luvulla, ettei Iorin tarjoamia juomia saa juoda, se on ainoa muistoni hänestä, sekä tietysti nämä audiovisuaaliset spektaakkelit, jotka löytyivät Elävästä arkistosta:
Suomalainen tietäjä Ior Bock sai maanrakennusyhtiön uskomaan, että Sipoon Gumbostrandin peruskalliosta löytyisi Lemminkäisen muinaistemppeli. Niin muuten, olio tuon maanrakennusyhtiön nimi.....
Retki Gumbostrandiin
Julkaistu: 16.7.1990
Ohjelmasta: A-studio
Kuva: Ior Bock (1990) / Yle kuvanauha
Hän tuli kuuluisaksi kertomastaan sukunsa saagasta, jota hän väitti olleen välitetty eteenpäin sukupolvelta toiselle jopa tuhansien vuosien ajan. Tarinan mukaan ihmiskunnan alkukoti on Uudellamaalla ja Sipoossa sijaitsevan vuoren sisältä löytyisi niin kutsuttu Lemminkäisen temppeli.
Viimeisenä Bock-suvun jälkeläisenä Iorilla oli velvollisuus kaivaa esiin tuo temppeli. Kaivaustyöt aloitettiin vuonna 1987. Näkyvään projektiin saatiin rahoittajaksi rakennusyhtiö Lemminkäinen Oy.
Dokumentti Temppeli vuodelta 1991 tutustuttaa katsojan uskomattomaan tarinaan, joka huipentuu kesäkuussa 1990 täydellisen auringonpimennyksen jälkeiseen, ennalta määrättyyn Temppelin avaamisajankohtaan.
Bock keräsi itselleen laajan seuraajajoukon ja ohjelmassa pääsevätkin ääneen ympäri maailmaa Sipooseen tulleet nuoret. Elämä temppelin kaivausmaalla oli välillä hurjaakin ja Lemminkäinen Oy veti rahoituksensa pois, kun osa Bockin vieraista pidätettiin hashiksen hallussapidosta.
Dramatisoitu dokumentti kuvaa Bockin ja temppelin lisäksi myös hänen seuraajiensa ajatuksia. He opettelevat Bockin aakkosia ja kuuntelevat hänen ajatuksiaan joulupukin tarinaan sekoittuvasta Bockin saagasta.
Teksti: Sonja Hämäläinen
Rautakausi kolahti aikoinaan kuin kanki 80-luvulla:
Vanhoja voi kunnioittaa modernisoimalla ja plokkaamalla parhaat, siis poimimalla, ei pois sulkemalla... noin 1975: Merirosvoradio kunnioitti Vanhan Kalevalan 140-vuotispäivää nykyaikaisella lyhennelmällä kansalliseepoksen keskeisistä juonenkäänteistä.
Merirosvoradion modernisointi Kalevalan huippuhetkistä
Julkaistu: 2.3.1975
Ohjelmasta: MERIROSVORADIO.
Kuva: Esko Roine ja Rsito Mäkelä (1974). / Yle kuvanauha.
Kirjailija Pajtim Statovcin rakastettu, rivo, runsas ja palkittu romaani - miten se kääntyy näytelmäksi Kansallisteatterissa lähitulevaisuudessa? Kuinka piristävää lukea miehen lihallisuudesta, ja herkkyydestä lähikuvissa... Muistan 90-luvun alun Italiassa hengailun, ja Kosovon albaanit, pakolaiset. Kuinka meillä oli helppoa ylittää raja, maan raja... Kissani Jugoslavian näytelmäversion syssyn lipun on komeasti loppuunmyyty, onneksi minulla on yksi plakkarissa. olisin toki toistekin voinut... Mutta keväällä sitten. Mutta palatakseni karjamessuille [sic] ja ensi kosketukseni lavaan nimeltä Töölö. Yhteiskuvissa vasemmalla ohjaaja Johanna Freundlich, kirjailija Pajtim Statovci, haastattelija Mikko Toikka, ja dramaturgi Ewa Buchwald 25.10. 2018. On monta eri tapaa olla kissa ja käärme. Väkivaltaa on joka paikassa, sanoi ohjaaja Johanna Freundlich Kissani Jugoslavia -näytelmästä tässä kirjamessut-videollani. Ewa Buchwaldia lainaten: Miten dramaturgi löytää oman kulman teokseen, ja kuinka hyvä on elossa oleva kirjailija, jolta voi aina kysyä....
