Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikosromaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikosromaani. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. toukokuuta 2025

2025: Kääk, påskrimmi tulloo. Suomalainen kysyi: Kuka dekkarisankari olet?

Kääk, påskrimmi tulloo. Suomalainen kysyi: Kuka dekkarisankari olet?

Oletko salaperäinen ja yksinäinen susi, joka ratkaisee rikoksia kahvikupin ääressä – vai tiimin sydän, joka huomaa jokaisen yksityiskohdan ennen kuin kukaan muu ehtii sanoa "murha"? Pelaa ja selvitä nyt! 🕵️‍♀️✨

No olin Vera!

Sopivaa kuvaa ei arkistostani löytynynnä, jokusen vuoden, tahi kuukauden takaan photolabista tämä saapii kalvata... Kelvätä! Kuva joka oli ehkä pieni moottorisahamurhaaja preerialla. Tai Lizzie Borden. Photolabin tekoälytaidetta oman naamani ympärillä siis. 

Huhtikuun 2025 aiheita. 


#påskekrim #påskkrim #påskrim #VeraStanhope #dekkarit #rikosromaani #kirjavuosi2025 #dekkarisankari #päähenkilö

suomalainenkirjakauppa siis kysyi Instassa


 pieni moottoridsahamurhaaja preerialla?


Suomalaisessa kirjakaupassa oli vinkkejä, joista kiinnostavimmista olen osan lukenut, osa kesken, osa jonossa

#påskekrim2025 #påskkrim2025 #påskrim2025

Luen dekkareita, rikoskirjoja, salapoliisiromaaneja, kauhua, kummaa, psykologisia jännitysromaaneja, jännäreitä, trillereitä, leppoisia rikosromaaneja eli cozy crimeä.

Osa true crimeen löyhästi ja kunnioittavasti pohjautuvia näytelmiä kuten KokoTeatterin Pyörre @kokoteatteri @fanninoroila #PyörreNäytelmä ja Helsingin kaupunginteatterin Kaunotar ja hirviöt @hktfi #hktfi #hktfi2025 #KaunotarJaHirviöt

Joissa kummassakin lähtökohtana ei ole rannalta löytynyt nuoren naisen kroppa objektina, vaan nainen, naiset saavat äänen.


perjantai 20. elokuuta 2021

Valo Kurjen kolmaskin seikkailu vie mennessään menneeseen ruukki-idylliin, taiteen ja kotim muotoilun lähteille. Gabriel Korpi: Timantti ja ruoste, BoD 2021

Gabriel Korpi: Timantti ja ruoste, BoD 2021. Postimies soitti kahdesti ja sain mm tämän... Nyt en muista sainko tämän perjantaina 13.08.2021. Olen lukenut tätä Valo Kurjen kolmatta seikkailua verkkaisesti, mikä tahti sopii koronan, rajoitusten, peruutusten ja epävarmuuden aikana. Se on [minulle] nostalgia 90-luvulta, mutta vähän karheaa, verkapintaista. Siis ei siirappista, eikä neonväristä, ei plastiikkista, ei myöskään solmuvärjättyä. 

Alussa olemme Valon tasapainoisessa päivässä, Vallilassa, myös kissat Sylvi ja Urho nauttivat elämästä, rauhallisesti. Valolla on kaikki mallillaan. Hänellä on upea, räiskyvä poikaystävä Jan, joka on impulsiivinen maailmanmies, ulospäin suuntautunut sosiaalisten tilanteiden ja taide-pippaloiden lepattava perhonen, luovan ajan työläinen, jolla on ollut keikkaa, kontakteja ja pisnestä myös Rapakon takana. Mutta onko Valo tyytyväinen hänen kanssaan. Mitä jos Jan häippäsee, katoaa muille maille, koska hänellä on ehkä kaamosmasennus, tai ei ainakaan halua olla pimeän pitkän talven aikana Suomessa. 

Olemme 90-luvulla. On loskainen kevät, pääsiäisen aika, rospuutto. Valon ystävät, eri toten Helena, innostavat, innostaa käymään Silverforssin ruukkikylässä, jossa itse ruukki, ruukit ovat hiljenneet ajan myötä, mutta jättäneet hyvät, tyhjät tilat monenlaisen taiteen ja käsityön tekijälle. Jan on varsin ihastunut paikkaan, jonne yrittää myös Valon kevääksi, kesäksi kutsua. Kyläläiset hieman kyräilevät hesalaisia turisteja, ja sitten kirja alkaa... 
 
On tapahtunut murha, menneisyydessä. Julma teko. Näin olemme 1/4 kohdassa karkeasti sanottuna. Korven ja Kurjen maailmaan on helppoa, ja rauhallista, miellyttävää sulahtaa. Ei aika entinen kai koskaan enää palaa... Mutta näin elimme, koimme kerran. Ei ällömakeasti, eikä hapanimelästi, vaan ehkä kuten bitter sweet, katkeransuloisesti, mutta sitäkin annostellen. Tämänkin kirjan kohdalla hämmästelee, ettei tähän ole tartuttu suuressa kustantamossa, muttei pienessäkään. En suinkaan arvostele tämänkään kirjan editointia, kustannustoimittajan työtä. Vaan ajattelen skandidekkareita, jonka lopussa kiitetään valtavaa laumaa kustannustoimittajia, agentteja, graafikoita, myyjiä, suunnittelijoita. Joita bestsellerien kirjoittajilla on. Mutta tämä ei ole bitter sweet symphony, vaan Diamond and rust, kuten kaikki muutkin Valo Kurjen kirjojen nimet ovat lainaa biiseistä. Kenelle ne nyt mitäkin merkitsevät riipaisevuudessaan, kestävyydessään. 
 
Sateenkaariteemaisessa rikoskirjallisuudessa kun ollaan, en muista, oliko niinkin sivistyneessä maassa kuin Suomessa kuinkakin hankalat ja riistävät lait, ja ihmisoikeudet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Käytännössä oli varmaan olla hankalaa toimia poliisina, jos kertoi taustastaan, tai perheestään, seurustelustaan. Niinkin juntissa ja ahdasmielisessä työpaikassa, alalla. Mutta ei nyt juututa siihen. Mutta minkälaiset oikeudet oli homoparille tuolloin avioliiton, adoption ja perinnönjaon osalta? Yhtäkkiä muistan Lostarin jonot (Lost & Found, Annankadun en anna enkä kadu) sekä Eerikinkadun gay paikan. Nykyisin noilla kulmilla saa jalkakäytävällä jalankulkija pelätä henkensä puolesta kun sähköpotkulautailijat, alepa-pyöräilijät ja woltti-kuskit ajavat päälle järjetöntä vauhtia. Jalkakäytävällä. Ennen tosiaan oli paremmin, kadulla uskalsi liikkua, kun kukaan ei ajoneuvolla ajanut päälle. Oli monenlaisia baareja, jotka olivat kokoontumispaikkoja, yhteisöjä. 

Korven dekkarien kieli, ja tyyli on rauhallista, on se jäävuoren huippu, eikä kaikkea tarvitsekaan heti päälle kaataa, jakaa. Valo on aikas salaperäinen tyyppi, mutta jakaa toki aatoksiaan, mitä ei ääneen lausuta. Tämä on nyt kolmas Valo Kurki -dekkari, jossa entinen poliisi, nykyinen divarinpitäjä, vanhan tavaran myyjä, on myös yksityisetsivä. Mutta hänellä on vainu, mutta myös korruptoitumattoman poliisin ja humaanin ihmisen moraali - hän ei myy mitä tahansa, ei epäilyttävien valokuvien kokoelmaa. Hän käy läpi jäämistöjä. Tässä on ihmisen tavarat, oma koti, asiat, joita arvosti, tai joita halusi säilyttää. Saako kirjoista enää mitään hintaa. 

Millaisia keikkoja voi ottaa vastaan yksityisetsivänä ja kovakulmaisena kaappina, henkivartijana. Salapoliisina Kurki on hyväkuntoinen juoksija, joka myös punnertaa, eikä heikkokuntoinen kuten stressaantunut, kuppia kaatava Sipowitsi (NYPD Blue tv-sarjan Andrew Sipowicz Sr., hyvin hetero, avioliittonsa menettävä työnarkomaani, tavallaan), jolta alkaa kohta ottaa pumpun päältä. Kun 90-luvun, ja 2000-luvun alun rikossarjoja muistelee. Hölmö rikossarja Silkkiä ja luoteja pyöri myös telkkarissa ns. eroottisena heterosarjana, jossa vain naisilla oli silkkisiä hepeneitä, jotka hädin tuskin peittivät käsikirjoittajien motiivit. Tai tuottajien. Tällaisella aikajanalla Kurki loistaa. Ja mikä ettei. 
 
Muistin Hovimäki-sarjan, kuinka siinä ruukki toimii. Miten ihmiset keksivät, osasivat, tai toivat idean kaukomailta valmistaa lasia, lasipulloja mm viinalle, apteekkiin. Että kuinka ennen muinoin keksittiin innovaatioita, jotka eivät tuhonnut luontoa (kuten nykyinen vaarallinen kaivospisnes mm Lapissa, Saimaalla ja muualla puhtaassa luonnossa), vaan helpotti rahvaan arkea, toi kaikille hyvää, teki koko kylälle hyvää. Piti yhteisön hengissä ja leivänkyrsässä. Pienen paikkakunnan viehättävyys dekkareissa sisältää uuden, tai vanhan selvittämättömän rikoksen, murhan. Kuten Agatha Christien Neiti Marplella. Ihan niin kaukana vintagessa ei olla, eikä edes ihan retrossa, mutta vuosituhannen vaihteen tuolla puolen. Kjell Westö on tullut mieleen Korpea lukiessa, ei ollenkaan sama tyyli, mutta ainekset on poimittu läheisiltä mättäiltä. Ehkä. On vieno haikeus. Ja julmuus. 
 
Kirjassa viitataan myös Tammisaaren leiriin, ja on loogista, että luokkasodan aikaan patruunat ja työväki ovat vastakkain. Tilanteet kärjistyvät. Isät ja pojat. Lahtarit ja punakaarti. Rikkaat ja köyhät. Mutta tuo selvittämätön murha, josta on todetty syylliseksi ehkäpä viaton, ts syytön juoppo. Aatelinen mies, oliko juoppo hänkin. Etuoikeutettu mies jonka sukunimessä on von. Kuka hän oli? Lehtileikkeissä, valokuvissa hän poseerasi Jörkan, Janssonin, Pöystin, Bandlerin kanssa. Mutta kuka hän oli. 
 
Tulee juhannus, juhlitaanko sitä sekä ruåtsalaisittain fallisen salon ympärillä, kuin myös suomalaisittain kokkoa polttamalla. Sulassa sovussa, perinteiden kanssa. 

Virkeyttä pitäjään luodaan taidekäsitöillä, joita turistit ehkä ostavat. Myös rakennuksia korjataan, niiden käyttötarkoituksia muutetaan. Mitä tapahtuu kylälle 90-luvulla, kun tehtaat sulkeutuu? Yleensä se on ollut Housut pois, Suu messingillä ja Pride, eli uusia innovaatioita, täysin uusia uria, aloja. Ainakin jos uskotaan brittiläistä sosiaalista draamakomediaa. Valo Kurjen kolmaskin seikkailu vie mennessään menneeseen ruukki-idylliin, taiteen ja kotimaisen muotoilun lähteille.
 
Kaiken kaikkiaan maltillinen ylistys taiteelle ja kotimaiselle muotoilulle. Suomi oli alkanut muuttua kansainvälisemmäksi, ihmisiä oli vaihdossa, eikä pelkästään muuttoliikkeenä Suomesta pois. Kekkoslovakia oli takana. Ruukin taiteilijayhteisössä oli kv porukkaa, ainakin maltillisesti. Osa esim keramiikkataiteilijoista oli pysäyttänyt oravanpyöränsä pankkialalla, ja pistänyt sormensa saveen. Siirtynyt aivan uuteen, luovaan työhön, vapaaseen työaikaan, pienellä paikkakunnalla, jossa voi hengittää puhdasta ilmaa, eikä leimata kellokorttia piukoissa sukkahousuissa ja sietämättömissä jakkupuvuissa, orjana pankkia, rahaa, kapitalismia nöyryytetysti kumartaen. Miten hetkessä kuumasta massasta muodostuu vielä maljakko, saviklöntistä dreijaamalla vati. 
 
Kannen keltainen väri toistuu myös vintagekaaran kyljissä. Keltainen on italiaksi giallo, rikoskirjallisuuden, ja fetisististen rikos- ja kauhuelokuvien genre, halpoja kirkuvia kansia, italialaisen eksploitaation merkkejä pulppikirjallisuuden kansissa, musta-keltainen on varoitusväri, mm ampiaisilla, liikennemerkeissä, muissa merkeissä, tarroissa. Varo askelmaa. Varo pudotusta. Lunta tippuu katolta. Keltainen on petturuuden väri ruusuissa, epäluotettavuuden merkki. Rosemaryn painajaisessa keltainen on uuden kodin, toivon, lastenkamarin väri. Paljompa auttoi? Bulgakovilla keltainen oli levoton, ruma väri kukkakimpussa. Keltainen lehdistö on törkypressi, miksi lööpitkin painetaan mustalla keltaiselle pohjalle. Muita hykerryttäviä keltaisia kohteita löytyy myös... Mutta lukekaapas itse.
 
Fyysisen kirjan fonttikoko on sopiva, tarpeeksi suuri. Myös rivien välissä on ilmaa. Olen ruvennut lukemaan ilman silmälaseja, kirja hyvin lähellä silmiä, ehkä havainto liittyy siihen. 
 
Lähikirjastoni sateenkaarihyllyssä ei ollut #ValoKurki romaaneja, mutta iltahan on vielä noir... Voivat olla lainassa. Gabriel Korven rikossarja on otettu hyvin vastaan, se on ollut mukava löytää itse. Kuinka monta dekkaria kertoo sateenkaari-ihmistä, muista kuin uhreista, tai homofobisen ja misogyynisen pomon kautta? 

Sain arvostelukappaleen Books on Demandilta, kiitämme!
20.08.2021 

Onneksi on Gabriel Korpi, ja lisää, jatkoa odottaen...

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Just a perfect day... to read: Gabriel Korpi: Täydellinen päivä (Valo Kurki #2)

Just a perfect day... to read: Gabriel Korpi: Täydellinen päivä  (Valo Kurki #2)

On dekkarikuu kesäkuu kukkuu, niin ostin Elisa Kirjasta myös Gabriel Korpi: Täydellinen päivä. Kun sai halvalla... Mutta luen ensin West Endin tytöt, koska arvostelen sen blogiin. Arviosta jäi mainitsematta kuinka kirjailija, taiteilijanimi, persoona Gabriel Korpi tuo mieleen kaksinkertaisesti Mika Waltarin, eikä suinkaan yksinkertaisesti, eikä suoraan. Tänään 06.06.2021 aloitin Valo Kurki -sarjasta toisen osan, eli rikosromaanin nimeltä Täydellinen Päivä. Ihan alussa lainataan hienoa, ja traagista Lou Reedin samannimistä piisiä Just a perfect Day, jota käytettiin kierosti Trainspottingin filmiversiossa 90-luvulla. Ehkäpä myös kirjassakin. Lou muistuttaa, haudan takaa, rauhallisesti, että sitä kylvää mitä niittää. Tätä ajattelin, kun katson maalaismaisemaa. Jossa männyssä lepää kolme viikatetta.


Aloitin vasta, mutta tässä 90-luku on selkeämmin esillä kuin ensimmäisessä osassa. Elannon tavaratalosta saa arkivaatetta. Pukevasta mies sai tusinapuvun aikoinaan.

Roskapankissa notkuu asiakkaita. Hakaniemen torilla munkkikahvit maistuu, ja vanhemmat naiset, ystävällinen torimyyjä, tai siis kahvittaja jo Valon lapsuudesta asti, pyytää kuitenkin kotiinsa Flemarille, koska sisarellansa olisi Valolle keissi.

Dekkariviikon ensimmäinen kirja, ja 100. kirja jonka luin tänä vuonna, sähkökirjana. Hieman on synkempi kuin ensimmäinen osa, hieman valotetaan Valon menneisyyttä lisää. Sopivan mittainen #rikoskirja jossa ei vyöryytetä koko suvun tai läänin sukukronikkaa pikkuvihasta asti, vaan on valittu, mikä tarina kerrotaan, ja miten. Fokus on 90-luvussa, laman ajassa, ja taitekohdassa, jossa siirrytään analogisesta digitaaliseen, ainakin tulevan, häämöttävän Millenniumin aikaan. Leffateattereissa pyörii vahvat naiset, Evita ja Jackie Brown. Miten käy mainostoimistoille, entä vanhan tavaran myyjille, miten pärjätään. Poliisin joukkoon tulee uutta työväkeä, joka profiloi ja käyttää dataa uudella lailla..


Jatkoa odotellessa... 07.06.2021


Täydellinen päivä (Valo Kurki #2)

by Gabriel Korpi (Goodreads Author)

(Satu Ylävaara's review Jun 09, 2021  it was amazing. Just a perfect day... to read. Or reap?)

Täydellinen päivä (Valo Kurki #2)Täydellinen päivä by Gabriel Korpi
My rating: 5 of 5 stars

On dekkarikuu kesäkuu kukkuu, niin ostin Elisa Kirjasta myös Gabriel Korpi: Täydellinen päivä. Kun sai halvalla... Mutta luen ensin West Endin tytöt, koska arvostelen sen blogiin. Arviosta jäi mainitsematta kuinka kirjailija, taiteilijanimi, persoona Gabriel Korpi tuo mieleen kaksinkertaisesti Mika Waltarin, eikä suinkaan yksinkertaisesti, eikä suoraan. Tänään 06.06.2021 aloitin #ValoKurki # 2 rikosromaanin #TäydellinenPäivä. Ihan alussa lainataan hienoa, ja traagista Lou Reedin samannimistä piisiä Just a perfect Day, jota käytettiin kierosti Trainspottingin filmiversiossa 90-luvulla. Ehkäpä myös kirjassakin. Lou muistuttaa, haudan takaa, rauhallisesti, että sitä kylvää mitä niittää. Tätä ajattelin, kun katson maalaismaisemaa. Jossa männyssä lepää kolme viikatetta.

Aloitin vasta, mutta tässä 90-luku on selkeämmin esillä kuin ensimmäisessä osassa. Elannon tavaratalosta saa arkivaatetta. Pukevasta mies sai tusinapuvun aikoinaan.
Roskapankissa notkuu asiakkaita. Hakaniemen torilla munkkikahvit maistuu, ja vanhemmat naiset, ystävällinen torimyyjä, tai siis kahvittaja jo Valon lapsuudesta asti, pyytää kuitenkin kotiinsa Flemarille, koska sisarellansa olisi Valolle keissi.

Dekkariviikon ensimmäinen kirja, ja 100. kirja jonka luin tänä vuonna, sähkökirjana. Hieman on synkempi kuin ensimmäinen osa, hieman valotetaan Valon menneisyyttä lisää. Sopivan mittainen #rikoskirja jossa ei vyöryytetä koko suvun tai läänin sukukronikkaa pikkuvihasta asti, vaan on valittu, mikä tarina kerrotaan, ja miten. Fokus on 90-luvussa, laman ajassa, ja taitekohdassa, jossa siirrytään analogisesta digitaaliseen, ainakin tulevan, häämöttävän Millenniumin aikaan. Leffateattereissa pyörii vahvat naiset, Evita ja Jackie Brown. Miten käy mainostoimistoille, entä vanhan tavaran myyjille, miten pärjätään. Poliisin joukkoon tulee uutta työväkeä, joka profiloi ja käyttää dataa uudella lailla..

Jatkoa odotellessa... 07.06.2021

View all my reviews

sosialistisesta mediastani:

Suosittelen tätä dekkarikuun vallilalaista helmeä: Gabriel Korpi: West Endin tytöt (BOD, Books On Demand, 2020)

Suosittelen tätä dekkarikuun vallilalaista helmeä: Gabriel Korpi: West Endin tytöt (BOD, Books On Demand, 2020) on dekkari, joka on sekä cozy crimeä, eli leppoisa rikosromaani, josta puuttuu kidutuksen hirveydet kuten sahat ja nippusiteet, kenties. Mutta se on myös kovaksikeitettyä. Onhan päähenkilö Valo kuin film noirin yksityisetsivä, jonka luokse kävelee kohtalokas nainen, femme fatale, mutta juoni ei etene traditionaalisesti. Nainen on Kati Glad, onnekas, mutta tuttu radioääni, joka näyttää valokuvaa, jossa on edellisellä vuosikymmenellä, kasarilla, jonkun pojan kanssa kaulakkain, ehkä festareilla. Myös Valolla on ollut tuolloin mustat huulet, mielenkiintoista, mutta vain klubeissa, Suomen ulkopuolella. Ehkäpä sipunlinkuoritekniikalla valoitetaan Valon menneisyyttä. 
Gladin näyttämässä kuvassa on myös Oskari, jota syytettiin Ursula Tannerin murhasta. Mutta Oskari ehti tehdä itsemurhan sellissä. Millainen tuo Ursula Tannerin keissi oli? On? Kuka oli syyllinen, oliko se Oskari. Sen saa Valo selvittää. 

Toisaalta Valo on entinen kyttä (komisario, miksi hän lopetti voimissa?) jolla on arvomaailma kohillaan, kun otti kontolleen, nautinnokseen pienen osto- ja myyntiliikkeen. 90-luvulla. Kun omistajan kadotti tämän maailman taajuuksilta Alzheimer ja syöpä. Vanhaa kaunista tavaraa myyvä heppu viehättävässä Vallilassa. Ennen kuin kaikkien liikkeiden akkunoissa luki vintage. 

Voisimme miltei yhtä hyvin olla 2000-luvun alussakin, paitsi ysäriä on vielä faksit, vekselit, lama, tuoreitten mainosradioitten tauoton hölinä ja Corona baari, jota ei ole revitty maan tasalla. Hassua, että uusi Corona baari ja uusi elokuvateatteri kuten Andorra, joka sijaitsi Coronan alakerrassa, rakennetaan kompleksina - Vallilaan, Vallilan teollisuusalueelle. Tässä ollaan luultavasti Vallilan Bermudan kolmiossa: ei ihan puu-Vallilassa, mutta Meiran tehdas tuoksuu kotoisasti ja vahvasti kahvipaahtimolta, ja alue ehkä loppuu Vallilan kirjastoon. Ainakin ollaan selkeästi Vallilassa - ei Harjussa, ei Pasilassa, ei Hermannissa eikä Käpylässä. 

Asiaan. Tämä voisi toimia myös näytelmänä, kuten Rikinkeltainen taivas, jonka näytelmäversiota kävin tiiraamassa Kansallisteatterissa taannoin tiuhaan. Itse Kjell Westön samanniminen romaani ei tullut mieleen, mutta sen raikas dramatisointi. Tässä kenties sopisi toisenlainen, surullinen, rauhallinen moodi, tunnelma, ja pilkahdukset menneiseen. Mikä ettei myös leffa tai Elisa Viihde Viaplayn sarja. Vaikka toki kirjana sinänsä toimii. 

Aina kun ohitin West Endin alkoi Pet Shop Boysien piisi West End Girls soida päässä, ja nauratti. Tässä se on päässyt kirjan nimeksi, sekä aloitukseksi, lainaukseksi. Motoksi. Eli miehet eivät ole ihan Marsista, mutta East Endista kuitenkin. Noin niinku lontoolaisittain mittattuna. Pet Shop Boysissa on myös haikeutta, toiseutta, slaavilaista melankoliaa. 

Valo ei ole kasarisarjan antiikidekkari luimuri roisto Lovejoy, Darwin paratkoon!, sillä Valo ei ole naurettava, eikä täynnä itsenään. Hän on hillittty, ainakin näyttämästä julkisesti tunteitaan (kädestä pitäminen, pusuttelu) uuden partnerinsa kanssa. Koska 90-luvullakin oli vielä tekemistä homofobian kanssa. Tämä ei liene sen kummempi juonenpaljastus - kirjan takakannessa lukee, että uusi miesystävä. Joka on varsinainen maailmanmies, ja kuin kala vedessä jokaisessa pippalossa ja seurassa. 

Mutta onko kirjan nimi hyvä tai osuva. Minut se ainakin heittää tuolle West End ja East End -jakoon, Helsingissä, ja Espoossa on myös samanlaisia jakoja.... 

Vuoropuhelu on uskottavaa, se on helpon kuuloista, luonnollisen kuuloista. Ajankuvassa näkyy kansainvälisyys, kuinka halutaan ulkomaille töihin, mutta toisaalta taas Suomeenkin, Nokialle. Taidemaailman murroksista kertoo, kuinka museon johtaja on pr-ihminen vimpan päälle, kun liehuttaa Guccissa itsenäisyyspäivän juhlissa linnassa, eikä skutsissa, mettässä. Että tietynlainen amerikkalaisuus ja mannernaisuus, että ollaan hymyillen äänessä, asioiden keskiössä, eikä kyyhötetä kiulu päässä suota kuokkiessa. 



Sain tämän kirjan BOD:ltä kun pyysin, kiitos siitä. Tämä onkin ainoa kirja, jonka olen kustantajilta saanut tänä vuonna. Vaikka olen lukenut 95 kirjaa tätä vuonna, ja kaikista kirjoittanut edes vähän Instagram tililleni Kirjahullun kirjahylly sekä myös GoodReadsin tililleni Satu Ylavaara. Minulla ei olisi ollut varaa ostaa 95 kirjaa, joten suurin osa on lukupalveluista (Nextory, Storytel, BookBeat ja Supla) kuukausivuokralla. Ostan myös omaksi Elisa Kirjan ääni- ja sähkökirjoja, kuten Gabriel Korven seuraavan Valo-dekkarin. Täydellinen päivä.


Toivotan Valolle valoisaa tulevaa! Olisi tämä voinut sopia myös Nastamuumion, Liken tai Sitruunan kustannettavaksi, myös.


Suomalaisittain vääntää (minä ainakin) nimet aina sukunimi ensin, ikään kuin vieläkin sukunimi tarkoittaisi maataloa tai sukutilaa, jossa asuu. Että Tannerin Ursula, Cederin suku, Cederin museo. 





Kirjasta taustatietoa BOD:n sivulta:

Julkaistu: 22.07.2020

Takakannesta: 

"West Endin tytöt on 90-luvun Helsinkiin sijoittuva kepeä, surumielinen ja nopealukuinen rikosromaani. Valo on entinen poliisi, joka hoitaa perimäänsä osto- ja myyntiliikettä ja siinä sivussa muitakin liiketoimia. Kun Valoa pyydetään tutkimaan vuosikymmenen takaista museonjohtajan murhaa, hän joutuu kasvokkain myös omien kipeiden muistojensa kanssa. Kuka oli Ursula Tanner ja kuka halusi hänen kuolevan? Ja onko Valon oman tunnelin päässä valoa - edes uuden miesystävän kautta? "


West Endin tytöt (Valo Kurki, #1)West Endin tytöt by Gabriel Korpi
My rating: 5 of 5 stars

torstai 3. kesäkuuta 2021
Suosittelen tätä dekkarikuun vallilalaista helmeä: Gabriel Korpi: West Endin tytöt (BOD, Books On Demand, 2020)

Suosittelen tätä dekkarikuun vallilalaista helmeä: Gabriel Korpi: West Endin tytöt (BOD, Books On Demand, 2020) on dekkari, joka on sekä cozy crimeä, eli leppoisa rikosromaani, josta puuttuu kidutuksen hirveydet kuten sahat ja nippusiteet, kenties.

Mutta se on myös kovaksikeitettyä. Onhan päähenkilö Valo kuin film noirin yksityisetsivä, jonka luokse kävelee kohtalokas nainen, femme fatale, mutta juoni ei etene traditionaalisesti. Nainen on Kati Glad, onnekas, mutta tuttu radioääni, joka näyttää valokuvaa, jossa on edellisellä vuosikymmenellä, kasarilla, jonkun pojan kanssa kaulakkain, ehkä festareilla. Myös Valolla on ollut tuolloin mustat huulet, mielenkiintoista, mutta vain klubeissa, Suomen ulkopuolella. Ehkäpä sipunlinkuoritekniikalla valoitetaan Valon menneisyyttä.

Gladin näyttämässä kuvassa on myös Oskari, jota syytettiin Ursula Tannerin murhasta. Mutta Oskari ehti tehdä itsemurhan sellissä. Millainen tuo Ursula Tannerin keissi oli? On? Kuka oli syyllinen, oliko se Oskari. Sen saa Valo selvittää.
Toisaalta Valo on entinen kyttä (komisario, miksi hän lopetti voimissa?) jolla on arvomaailma kohillaan, kun otti kontolleen, nautinnokseen pienen osto- ja myyntiliikkeen. 90-luvulla. Kun omistajan kadotti tämän maailman taajuuksilta Alzheimer ja syöpä. Vanhaa kaunista tavaraa myyvä heppu viehättävässä Vallilassa. Ennen kuin kaikkien liikkeiden akkunoissa luki vintage.

Voisimme miltei yhtä hyvin olla 2000-luvun alussakin, paitsi ysäriä on vielä faksit, vekselit, lama, tuoreitten mainosradioitten tauoton hölinä ja Corona baari, jota ei ole revitty maan tasalla. Hassua, että uusi Corona baari ja uusi elokuvateatteri kuten Andorra, joka sijaitsi Coronan alakerrassa, rakennetaan kompleksina - Vallilaan, Vallilan teollisuusalueelle. Tässä ollaan luultavasti Vallilan Bermudan kolmiossa: ei ihan puu-Vallilassa, mutta Meiran tehdas tuoksuu kotoisasti ja vahvasti kahvipaahtimolta, ja alue ehkä loppuu Vallilan kirjastoon. Ainakin ollaan selkeästi Vallilassa - ei Harjussa, ei Pasilassa, ei Hermannissa eikä Käpylässä.

Asiaan. Tämä voisi toimia myös näytelmänä, kuten Rikinkeltainen taivas, jonka näytelmäversiota kävin tiiraamassa Kansallisteatterissa taannoin tiuhaan. Itse Kjell Westön samanniminen romaani ei tullut mieleen, mutta sen raikas dramatisointi. Tässä kenties sopisi toisenlainen, surullinen, rauhallinen moodi, tunnelma, ja pilkahdukset menneiseen. Mikä ettei myös leffa tai Elisa Viihde Viaplayn sarja. Vaikka toki kirjana sinänsä toimii.

Aina kun ohitin West Endin alkoi Pet Shop Boysien piisi West End Girls soida päässä, ja nauratti. Tässä se on päässyt kirjan nimeksi, sekä aloitukseksi, lainaukseksi. Motoksi. Eli miehet eivät ole ihan Marsista, mutta East Endista kuitenkin. Noin niinku lontoolaisittain mittattuna. Pet Shop Boysissa on myös haikeutta, toiseutta, slaavilaista melankoliaa.

Valo ei ole kasarisarjan antiikidekkari luimuri roisto Lovejoy, Darwin paratkoon!, sillä Valo ei ole naurettava, eikä täynnä itsenään. Hän on hillittty, ainakin näyttämästä julkisesti tunteitaan (kädestä pitäminen, pusuttelu) uuden partnerinsa kanssa. Koska 90-luvullakin oli vielä tekemistä homofobian kanssa. Tämä ei liene sen kummempi juonenpaljastus - kirjan takakannessa lukee, että uusi miesystävä. Joka on varsinainen maailmanmies, ja kuin kala vedessä jokaisessa pippalossa ja seurassa.

Mutta onko kirjan nimi hyvä tai osuva. Minut se ainakin heittää tuolle West End ja East End -jakoon, Helsingissä, ja Espoossa on myös samanlaisia jakoja....









Sain tämän kirjan BOD:ltä kun pyysin, kiitos siitä. Tämä onkin ainoa kirja, jonka olen kustantajilta saanut tänä vuonna. Vaikka olen lukenut 95 kirjaa tätä vuonna, ja kaikista kirjoittanut edes vähän Instagram tililleni Kirjahullun kirjahylly sekä myös GoodReadsin tililleni Satu Ylavaara. Minulla ei olisi ollut varaa ostaa 95 kirjaa, joten suurin osa on lukupalveluista (Nextory, Storytel, BookBeat ja Supla) kuukausivuokralla. Ostan myös omaksi Elisa Kirjan ääni- ja sähkökirjoja, kuten Gabriel Korven seuraavan Valo-dekkarin. Täydellinen päivä.



Toivotan Valolle valoisaa tulevaa! Olisi tämä voinut sopia myös Nastamuumion, Liken tai Sitruunan kustannettavaksi, myös.













Kirjasta taustatietoa BOD:n sivulta:

Julkaistu: 22.07.2020

Takakannesta:

"West Endin tytöt on 90-luvun Helsinkiin sijoittuva kepeä, surumielinen ja nopealukuinen rikosromaani. Valo on entinen poliisi, joka hoitaa perimäänsä osto- ja myyntiliikettä ja siinä sivussa muitakin liiketoimia. Kun Valoa pyydetään tutkimaan vuosikymmenen takaista museonjohtajan murhaa, hän joutuu kasvokkain myös omien kipeiden muistojensa kanssa. Kuka oli Ursula Tanner ja kuka halusi hänen kuolevan? Ja onko Valon oman tunnelin päässä valoa - edes uuden miesystävän kautta? "


Satu Ylavaara klo 23.18



Kirjabloki. Kirjahullun kirjahyllystä
Satu Ylävaaran kirjahylly. Lisään tänne kirjailijakuvia ja muuta kun maailma paranee. Ellei, niin silti paikka kirjahyllyille ja kirjahulluille...


http://kirjabloki.blogspot.com/2021/0...

View all my reviews