Näytetään tekstit, joissa on tunniste vampyyrit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vampyyrit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. maaliskuuta 2025

Luetut kirjat 30/2025: Marko Hautala, Broci: Lauri Luu ja vampyyrikreivi, Haamukustannus 2024 🦇🦇🦇🦇 🎃🎃🎃🎃

Luetut kirjat 30/2025: Marko Hautala, Broci: Lauri Luu ja vampyyrikreivi, Haamu 2024 
🦇🦇🦇🦇.

Mainos / fyysinen kirja saatu kustantamolta, kiitoksia! 🎃🎃🎃🎃

Kotimaisella kauhuaineksia sisältävillä lastenkirjoilla on minulle aina oma söpö ja höpö sopukkansa, vaikutuksensa, kirjojen kanssa haluaa viettää aikaa, keskittyä. Vaikken kohderyhmää olekaan. Ei minun aikanani ollut tällaista valikoimaa ollut! Kirjat toki olivat maagisia, samoin kirjastot, joista niitä löysi.

Marko Hautala on tullut tutuksi aikuisten kauhukirjojen kirjoittajana, skaalana hirtehisen koomiset kaameat lyhyet joulutarinat (sähkö- ja äänikirjoina) kun kaikilla pitäisi olla hyvä mieli, kuin psykologiset jännärit ja kauhu joka ammentaa urbaanilegendoista, maaseudun kauhuista, ja ihan vaikka kerrostaloista, vieraantumisesta. En latele kaikkia, luulevat vielä faniks ; ) Tässä ollaan lastenkirjassa ja kauhun aineksina on vampyyrit, mutta myös kadottaminen ja menettäminen. 

Kuvittajana on Broci, jonka töitä on myös ollut mukava seurata. Vaikka kielialueemme on, tai pidetään pienenä, niin kyllä tälle kentälle mahtuu. Kauhistuttaa vain oikeistohallinnon leikkaukset ja viha kulttuuria, demokratiaa ja tasa-arvoa kohtaan. On helpompi kohdata pelkoja ja yliluonnollisia vampyyreja ja aaveita kirjoissa, fiktiossa.

Minulle sekä kirjasto ja vampyyrilinnat ovat olleet maagisia paikkoja, olen ollut kirjastossa hoidossakin, sekä töissä. Asiakkaana useimmin. Kirjoihin voi kadota. 

Kirjan kannessa, Brocin kuvittamana, on jännittävä tilanne päällä kirjastossa, Lauri Luuta pelottaa avoinna oleva kirja, josta näyttää lentävän lepakoita. Kirjojen selkämyksissä ei ole tekstiä, on noin hämärää, mutta takakannessa näkyy muutama tuttu kauhukirja Draculasta Carmillaan ja Salem's Lotiin, on myös Ystävät hämärän jälkeen sekä Kostovan Historioitsija, josta aina ihmettelen miksei sitä ole filmattu. Kaikki ne kertovat vampyyreistä. Kuten tämäkin.... 

Etusivu uusiks, minulle tulikin nyt puskan takaa kaksi viikkoa arkiaikaa vapaata, niin luen arvostelupinoa, ja katson skifisarjoja. Iltaisin olen teatterissa, ja elokuvissa, ja mahtuu tähän väliin muutakin. 

Takakannen kuvituksen mukaan ollaan asian ytimessä, kirjasto on aarreaitta ja hirvittävä vampyyrilinna on komea, pelottava pytinki. Ymmärretään konteksti kun ympärillämme on vampyyrikirjoja viime vuosilta, ja viime vuosisadoilta. 

Tämä on kolmas osa Lauri Luu -sarjasta. 

Kirjan piirrosjälki ja teksti on realistista, tosin alun tapahtumissa ihmettelee, miksi vain poikia kuvataan. Halutaanko poikia takaisin lukemisen äärelle. Kirja voi toimia myös dekkarina ja älypähkinänä lapselle, joka saa arvuutella samaan tahtiin Lauri Luun kanssa kirjaston kellarissa, että miten ihmeessä kirjaston täti Ulla on tupsahtanut sisälle vampyyrikirjaan. Onko banaaninkuorilla ollut siihen vaikutusta. 

Uskaltaako Lauri itse lukukoiransa ja oudon tutun kuuluisen papukaijansa kera hypähtää seikkailuun kauhukirjan sivulle. Eihän vampyyrejä ole olemassakaan. Eihän. 

Eiväthän aikuiset usko mielikuvitusolentoihin. 

Mitä sitten seikkailussa tapahtuu? Luehan itse.... 


Kirja on sopivan mittainen, ja kokoinen, aihepiiri on rajattu, ja tuttua. Miksi heittäydyimme seikkailuihin. Kotona lukeminen voi olla yksinäistä, mutta kirjastoon mennessä voi seikkailua jakaa. 

On taito sinänsä tiivistää (vaikka inhoan sanaa tiivistää koska kyse on enemminkin valinnoista) ja pysyä paletilla ja 72 sivulla. Kyllähän tälle toivoo jatkoa demonien ja muumioiden jälkeen. Ehkäpä uusille lukijoille opetetaan klassista kauhua ja niitä tärkeimpiä hirviöitä. 

Millaista kauhua voi käsitellä sitten lastenkirjassa. Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Helsingin kaupunginteatterilla Veljeni Leijonamieli -näytelmän, vaikka itse kirjaa, Astrid Lindgrenin klassikkoa, on ollut vaikea lukea, surullista lukea. 

Yksinkertainen fontti on tarpeeksi isoa, eikä se goottilaista fraktuuraa jota ei osaa lukea edes sisu-pastillirasian kylestä, vaikka kammottavan kaunista se onkin. Eli taiteessakin voi tehdä käyttäjäystävällistä ja kätevää. Kuvitetulla kirjalla on sekin etu. 

Kirja etenee vähän kuin aikamatkailu - ei saa vaikuttaa kirjan juoneen (eli elokuvissa ja sarjoissa historian kulkuun) ettei mitään hirvittävää tapahdu. 

Lukukokemuksena 4/5 tuttujen tekijöiden, tekijöiden tuttuun, tekijöiden outouden, kotimaisuuden, kotimaisen kauhun, yliluonnollisen ja fantasian vuoksi, myös yleismaailmallisen. Lisää tyttöjä ja naisia olisin tarvinnut henkilökaartiin, kun minun lapsuudessani sanottiin poikakirjoiksi lasten seikkailukirjoja, vaikka itse kasvoin Pepin ja Petronellan, ja muiden vahvojen tyttöjen kera. Kyllähän se pisti vihaksi. 

Luetut kirjat 30/2025 

11.03.2025.





Lauri Luu -sarja:

I kirja: Lauri Luu ja riivattu lukukoira

II kirja: Lauri Luu ja kirjaston muumio

III kirja: Lauri Luu ja vampyyrikreivi


Julkaisupäivä 01.10.2024

Lauri Luu ja vampyyrikreivi | Marko Hautala | Kuvitus Broci | 72 s. kovakantinen | ISBN 978-952-7413-60-9 | 2024

Marko Hautala on psykologisen kauhun mestari, joka pelkää pimeää. Hautalan tekstit viehättävät lukijoita yli genrerajojen. Tutustu tarkemmin: Marko Hautala

Broci on sarjakuvataiteilija, jonka piirrosjäljessä näkyy kiinnostus yliluonnolliseen, kauhuun ja – muotiin! Tutustu tarkemmin: broci.art





Kirjan esittely:

"Viikon kohokohta on kirjastopäivä, jota Lauri Luu, Lukulamppu-niminen lukukoira ja papukaija Einar Allan Pöö ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa. Tällä kertaa ilmassa on kuitenkin kummalliset merkit. Jo matkalla Lauri joutuu moittimaan Lukulamppua, joka esittelee hampaitaan ohikulkijoille. Perillä paljastuu, että kirjastossa lentelee lepakko ja kirjastovirkailija Kellari-Ulla on kadonnut. Hänen pöydällään on avoin kirja, josta kuuluu susien ulvontaa. Lauri päättää löytää Kellari-Ullan, joka näyttää jääneen mystisen opuksen vangiksi. 

Kauhistunut Lauri huomaa, että kirja kertoo vampyyrikreivistä. Pelastusoperaatio vie ystävykset synkkään linnaan, jonka isäntä haluaisi pitää seikkailijat ikuisesti vierainaan. Asiaa ei auta, että Lukulamppu irvistelee onnellisena uuden isäntänsä vierellä, joka ei paheksu torahampaiden väläyttelyä. Saako Lauri pelastettua Kellari-Ullan ja koko kirjaston ilmassa syöksyvien lepakoiden kynsistä? Ja onko Lukulamppu enää se uskollinen ystävä, jonka apuun Lauri on aina voinut luottaa? 

Marko Hautalan ja sarjakuvataiteilija Brocin Lauri Luu -lastenkirjasarjan kolmas osa vie lukijat matkalle vampyyrilinnaan – kirjaston kautta tietenkin! "




ja sosialistisesta mediastani:



Lauri Luu ja vampyyrikreiviLauri Luu ja vampyyrikreivi by Marko Hautala
My rating: 4 of 5 stars

Luetut kirjat 30/2025: Marko Hautala, Broci: Lauri Luu ja vampyyrikreivi, Haamu 2024 🦇🦇🦇🦇 (saatu kustantajalta)

🦇🦇🦇🦇.
Mainos / fyysinen kirja saatu kustantamolta, kiitoksia!

Kotimaisella kauhuaineksia sisältävillä lastenkirjoilla on minulle aina oma söpö ja höpö sopukkansa, vaikutuksensa, kirjojen kanssa haluaa viettää aikaa, keskittyä. Vaikken kohderyhmää olekaan. Ei minun aikanani ollut tällaista valikoimaa ollut! Kirjat toki olivat maagisia, samoin kirjastot, joista niitä löysi.

Marko Hautala on tullut tutuksi aikuisten kauhukirjojen kirjoittajana, skaalana hirtehisen koomiset kaameat lyhyet joulutarinat (sähkö- ja äänikirjoina) kun kaikilla pitäisi olla hyvä mieli, kuin psykologiset jännärit ja kauhu joka ammentaa urbaanilegendoista, maaseudun kauhuista, ja ihan vaikka kerrostaloista, vieraantumisesta. En latele kaikkia, luulevat vielä faniks ; ) Tässä ollaan lastenkirjassa ja kauhun aineksina on vampyyrit, mutta myös kadottaminen ja menettäminen.

Kuvittajana on Broci, jonka töitä on myös ollut mukava seurata. Vaikka kielialueemme on, tai pidetään pienenä, niin kyllä tälle kentälle mahtuu. Kauhistuttaa vain oikeistohallinnon leikkaukset ja viha kulttuuria, demokratiaa ja tasa-arvoa kohtaan. On helpompi kohdata pelkoja ja yliluonnollisia vampyyreja ja aaveita kirjoissa, fiktiossa.

Minulle sekä kirjasto ja vampyyrilinnat ovat olleet maagisia paikkoja, olen ollut kirjastossa hoidossakin, sekä töissä. Asiakkaana useimmin. Kirjoihin voi kadota.

Kirjan kannessa, Brocin kuvittamana, on jännittävä tilanne päällä kirjastossa, Lauri Luuta pelottaa avoinna oleva kirja, josta näyttää lentävän lepakoita. Kirjojen selkämyksissä ei ole tekstiä, on noin hämärää, mutta takakannessa näkyy muutama tuttu kauhukirja Draculasta Carmillaan ja Salem's Lotiin, on myös Ystävät hämärän jälkeen sekä Kostovan Historioitsija, josta aina ihmettelen miksei sitä ole filmattu. Kaikki ne kertovat vampyyreistä. Kuten tämäkin....

Etusivu uusiks, minulle tulikin nyt puskan takaa kaksi viikkoa arkiaikaa vapaata, niin luen arvostelupinoa, ja katson skifisarjoja. Iltaisin olen teatterissa, ja elokuvissa, ja mahtuu tähän väliin muutakin.

Takakannen kuvituksen mukaan ollaan asian ytimessä, kirjasto on aarreaitta ja hirvittävä vampyyrilinna on komea, pelottava pytinki. Ymmärretään konteksti kun ympärillämme on vampyyrikirjoja viime vuosilta, ja viime vuosisadoilta.

Tämä on kolmas osa Lauri Luu -sarjasta.

Kirjan piirrosjälki ja teksti on realistista, tosin alun tapahtumissa ihmettelee, miksi vain poikia kuvataan. Halutaanko poikia takaisin lukemisen äärelle. Kirja voi toimia myös dekkarina ja älypähkinänä lapselle, joka saa arvuutella samaan tahtiin Lauri Luun kanssa kirjaston kellarissa, että miten ihmeessä kirjaston täti Ulla on tupsahtanut sisälle vampyyrikirjaan. Onko banaaninkuorilla ollut siihen vaikutusta.

Uskaltaako Lauri itse lukukoiransa ja oudon tutun kuuluisen papukaijansa kera hypähtää seikkailuun kauhukirjan sivulle. Eihän vampyyrejä ole olemassakaan. Eihän.

Eiväthän aikuiset usko mielikuvitusolentoihin.

Mitä sitten seikkailussa tapahtuu? Luehan itse....



Kirja on sopivan mittainen, ja kokoinen, aihepiiri on rajattu, ja tuttua. Miksi heittäydyimme seikkailuihin. Kotona lukeminen voi olla yksinäistä, mutta kirjastoon mennessä voi seikkailua jakaa.

On taito sinänsä tiivistää (vaikka inhoan sanaa tiivistää koska kyse on enemminkin valinnoista) ja pysyä paletilla ja 72 sivulla. Kyllähän tälle toivoo jatkoa demonien ja muumioiden jälkeen. Ehkäpä uusille lukijoille opetetaan klassista kauhua ja niitä tärkeimpiä hirviöitä.

Millaista kauhua voi käsitellä sitten lastenkirjassa. Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Helsingin kaupunginteatterilla Veljeni Leijonamieli -näytelmän, vaikka itse kirjaa, Astrid Lindgrenin klassikkoa, on ollut vaikea lukea, surullista lukea.

Yksinkertainen fontti on tarpeeksi isoa, eikä se goottilaista fraktuuraa jota ei osaa lukea edes sisu-pastillirasian kylestä, vaikka kammottavan kaunista se onkin. Eli taiteessakin voi tehdä käyttäjäystävällistä ja kätevää. Kuvitetulla kirjalla on sekin etu.

Kirja etenee vähän kuin aikamatkailu - ei saa vaikuttaa kirjan juoneen (eli elokuvissa ja sarjoissa historian kulkuun) ettei mitään hirvittävää tapahdu.

Lukukokemuksena 4/5 tuttujen tekijöiden, tekijöiden tuttuun, tekijöiden outouden, kotimaisuuden, kotimaisen kauhun, yliluonnollisen ja fantasian vuoksi, myös yleismaailmallisen. Lisää tyttöjä ja naisia olisin tarvinnut henkilökaartiin, kun minun lapsuudessani sanottiin poikakirjoiksi lasten seikkailukirjoja, vaikka itse kasvoin Pepin ja Petronellan, ja muiden vahvojen tyttöjen kera. Kyllähän se pisti vihaksi.

Luetut kirjat 30/2025

11.03.2025.

View all my reviews

perjantai 7. heinäkuuta 2023

Peto on irti... Aaaaah... 03.07.2023

Peto on irti... Aaaaah... 03.07.2023. Kovastio odotetun raikkaan, monisyisen (myös historiallisestyí ts luokkasota, sisällissota) ja kuuman vampyyriromaanin itsenäinen jatko. Ellei peräti kuumempi ja myös Kalevalaan mennään.


sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Terhi Tarkiainen: Mitä teemme varjoissa - vampyyriparodiaa ja ihmissusille irvailua, KauhuCon 2023

Riemastuttava Terhi Tarkiainen ja Mitä teemme varjoissa - vampyyriparodiaa ja ihmissusille irvailua Rikhardinkadun kirjastossa viikonloppuna 22-23.04.2023 KauhuConissa Mitä teemme varjoissa - vampyyriparodiaa ja ihmissusille irvailua. 

Terhi Tarkiaisen Pure mua on kovimpia, monisyisempiä ja kuumimpia kotimaisia vampyyriromaaja, jossa yhdistyy yön olennot, yliluonnollisuus, kidutuspornon kuvaaminen kirjaimellisesti kidutuspornona - paljon kiinnostavimmin kuin noin muotoiltuna, seksuaalisuus, ihmisoikeudet, ihmiskauppa ja luokka, kuka saa ostaa verevän vampyyrimiehen seksiorjakseen. Entäpä jos tällaisen saa lahjaksi vanhemmiltaan. Onko se noloa, täysin käsittämätöntä. Miten kuvata hyväksikäyttöä. Kirjassa on monimuotoisesti historia läsnä mm viimeisin luokkasota. Kirja tuli mieleen kun istuin Näsilinnassa ja katsoin historiallista dokua. Jatkoa tulossa... Peto irti -nimisen romaanin myötä. Ylläolevat lauseet siis omia mietintöjäni, alla Videoklippejä tapahtumasta KauhuCon 2023 Rikun kirjastossa 22.-23.2023. En nauhoittanut kaikkea, että copyrightit yms säilyy ja tallennevälineiden kapasiteetti kestää. 





tiistai 28. tammikuuta 2020

2012: Kazakstaniasta kajahtaa – muutakin kuin Borat: Sergei Lukjanenko: Yöpartio.

Kazakstaniasta kajahtaa – muutakin kuin Borat: Sergei Lukjanenko: Yöpartio. Alkuteos: Notšnoi Dozor, suomentanut Arto Konttinen, 2012.


Itse ostin tämän kovakantisen vampyyri/fantasiakirjan Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen (VTKK) perinteellisestä venäläisestä joulumyyjäiset -tapahtumasta nimeltä joulujarmarkka – olihan takakannen mainoslauseen kirjoittanut itse Tarantino!


Halusin jotain paikallista ja hyvää luettavaa, joka potkii tuolin alta. Onhan Kaukaasiassa ja Äiti Venäjällä upea fantasian, kauhun ja absurdismin viitta, upeita ajattelijoita ja kirjailijoita – ja samalla hyvin jyrkkä koneisto joka tapaa toimittajia ja myös eläinten oikeudet on niin ja näin – eli päin persettä. Mitä saa sanoa, ja mitä kirjoittaa Klonkun talutushihnassa? Mitä kaikkea fantasia sisältää, ja eri toten vampyyrit, mitä symboloivat…



” Yöpartio on poikkeuksellisen vahva eepos.” sanoi innostuneena Quentin Tarantino.



"Ainutlaatuinen! Häkellyttävä sekoitus Dostojevskia ja Dawn of the Deadia!"  New Statesman.



”Tähtien sota kohtaa Moskovan vampyyrit… sen pirulliset käänteet pursuavat sairasta, lihanhimoista riemua.” – New York Times.



” Moskovan kaduilla, tavallisten ihmisten keskuudessa, vaeltavat Muihin kuuluvat - velhot, noidat ja vampyyrit - joista osa on Valon, osa Pimeyden puolella. Normaalin ihmisten maailman lisäksi Muihin kuuluvat voivat halutessaan siirtyä Hämärään, joka on ihmisille näkymätön tietoisuuden tila. Aikoinaan osapuolet sotivat toisiaan vastaan, ja kun maailma oli tuhon partaalla, solmittiin hauras aselepo. Valon voimat muodostivat Yöpartion, joka pyrkii rajoittamaan Pimeyden voimien toimintaa, etteivät esimerkiksi vampyyrit metsästä ihmisiä luvatta. Pimeyden voimat taas muodostivat Päiväpartion, joka valvoo Yöpartion toimintaa. Antonin, Yöpartioon kuuluvan keskitasoisen velhon on karaistuttava tai hän menettää järkensä. Kaikki juonittelut, kompromissit, moraaliset dilemmat ja loputon työnteko raastavat hermoja. Eräänä iltana Anton huomaa metrossa nuoren naisen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa raunioittaa koko Moskovan. Anton joutuu mukaan peliin, joka ylittää hänen kykynsä.



Tetralogian ensimmäinen osa Yöpartio on omaperäinen sekoitus vampyyritarinaa, fantasiaa ja kauhua. Se on Venäjällä kulttikirjan maineessa – suositumpi kuin Taru sormusten herrasta ja Harry Potter. Maailmanmaine alkoi kirjaan perustuvasta venäläisestä elokuvasta v. 2004 (ohj. Timur Bekmambetov) ja elokuvan jenkkilevitys vuonna 2006 räjäytti pankin.



Nykyään päätoiminen kirjailija Sergei Lukjanenko (s. 1978 Kazakstanissa) on alun perin ammatiltaan psykiatri. Hän on saanut lähes 50 kirjallisuuspalkintoa ja hänen teoksiaan on käännetty mm. saksaksi, englanniksi ja ruotsiksi, tsekiksi, puolaksi ja ukrainaksi sekä useille Kaukoidän kielille.(Into)”


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Lepakkolinna vampyyrioperetti ja Kivikasvot-elämänkerta. Tämä silmäkarkki sekotti mut v 1980

Tämän Kivikasvot -kirjan ostin pelkästään Lepakkolinna - tv elokuvan takia. Ah. Tämä silmäkarkki sekotti mut v 1980. Täysin. Kivikasvot Georg Dolivo oli huikein kotimainen Dracula, jossa on riipaisevaa surullisuutta. Hysh! Nyt lukurauha! ;) Varsinaista vampyyritaidetta. Myöhemmin oli hauska kuulla Pastori Silli Emmi Jurkkana kabareessa näytelmässä soivassa monologissa Ilta Emmin kanssa. Tuota mustalaisruhtinatarta...

Ismo Sajakorpi: Kivikasvot ja mä – 50 vuotta viihteellä, Docendo

Ismo Sajakorpi on myös merkittävä harvinaisen kotimaisen kauhun, kauhukomedian, ja kumman tekijä. Sokoksen ale 70%. Joten ostin kirjan. Kirja on mukava esine kirjahyllyssä. Nämä kuvat ja tekstit, ja palaan 1980-luvulle, jolloin kaikki oli paremmin. Limpsa oli Plutoa, ilma oli puhdasta,  ja isosta telkkarista tuli Lepakkolinna! Se oli aika ennen VHS, ennen videonauhuria ja ajastuksia. Kylille tuli ekat vhs:t noin 1984, sopivasti nähtiin Hohto sekä Hanoi Rocksin klassikkohaastattelu. Ah.