torstai 9. elokuuta 2018

Aila Meriluodon ja Lauri Viidan jäljillä: Lastenlinnantie

Toisenlaisia kulmia nykyiseen kaupunkiini, Helsinkiin. Mitä tapahtuu, tapahtui harmaiden seinien takana, ennen kuin kirjat ilmestyivät kirjahyllyyn... Nyt on hieman ambivalentti suhtautuminen Putovia enkeleitä -elävään kuvaan, joka oli löytö-dvd. Pitäiskö siitä kirjoittaa muualle? Feministinä suuri raivo herää aina kun kirjoittava nainen, runoilija nainen, on vain siippansa oikolukija tahi sihteerikkö... jalustalle nostettu rettelöivä ukkeli ei tue taas kummallakaan lailla puolisoaan joka on kolleega... Kaiken huipuksi näin Tommi Korpelan eilen, kahvilassa, minä en tietenkään istunyut kahvilassa, kellä siihen on varaa, vaan kaasutin ohi, en niinkään katkerna, mutta mutta, pystyn samaistumaan eilisen hulluun rakkauteen kuin myös psykoosiin ja vainoharhaan. Kuinka ihminen voi tuke toista, mt-kuntoutujaa.



Aila Meriluodon ja Lauri Viidan jäljillä: Lastenlinnantie,
googlekirjoissa:

 

ja lasinkirkas, hullunrohkea, niin ikkään löytökirja, ilmainen kirja:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.