Pitelemätön perhekeskeinen matka, jossa päästellään: mennään manan majoille, manalaan, maan alle, jossa pitäisi olla täysi rauha, ja vapaus työnraadannasta.
Peikot, örkit, kääpiöt, zombiet, duunarit uurastavat vaarallisessa kaivospisneksessä ja koka- ja puuvillapelloilla, plantaaseilla, popkulttuurissa, historiassa, fantasiassa, noirissa. Entä tässä? Viittauksia myös viktoriaanisen ajan lapsityövoiman käyttö.
Huumori on liikkuvaa, voimavaraa. Mahdollisten - ja mahdottomien - sankarien on kilvoiteltava. Hengestään.
Tämä on sopivaa luettaavaa mm elokuvan Mickey 17 jälkeen. Elämä on haasteellista maan päällä, mutta kyllä se on haastellisempaa maan alla..
Lukukeskissä siis Toni P. J. Saarinen: Kuolleita kukkia Miasmalasta, Osuuskumma 2024. Luettuna 14.03.2025-
Kotimainen spefi nyt kiinnostaa aina.
Mainos / digitaalinen kirja saatu kustantajalta.
Teos on filosofinen, eikä pelkästään liskon näkökulmasta. Eräskin otsikko kuulostaa M. A. Nummisen tulkitsemalta... Wittgensteinilta (Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen) Se oli hauskaa lukea Wittgensteinin syntymäpäivänä!
Teos on maalauksellinen, mieleen piirtyy kuva romantikosta... Caspar David Friedrichin maalauksesta Vaeltaja sumumeren yllä. Myös Shelley mainitaan
Toisaalta isoisä jääkaapilla -kohtaus piirtyy mieleen hämäränä seepiana, kuin raaputettuna taideteoksena, ehkä kuivaneulatyönä.
Neljäs seinä rikotaan paikoin, ja keskustellaan lukijan kanssa. Onko tässä epäluotettava kertoja?
Raikas teos
Mukavia, kuvaavia, sarjakuvamaisia suomalaisia sanoja kuten rohmu ja perso.
Veijariromaanina kurkotetaan kauemmas kuin ladonovien harmaat ja narisevat laveat maalaisproosat kasarilla. Näinkin voi kirjoittaa ja vilvoitella. Muitakin maailmoja on.
Tämä on kuin Emmerdale, joka on kreisi, älyllinen ja kompleksinen. Tai itse asiassa ei Emmerdale-yhteisö ollenkaan. Koska tämä ei ole saippuaa vaan ilkamoivaa spefiä, välillä hyvinkin tuhmaa, vihjailuneen. Mistäköhän Emmerdale-yhteisö, kylä tuli mieleen, koska osa porukasta on hunsvontteja, hylkiöitä ja hämäriä tyyppejä, joilla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan, eikä omia jauhoja ainakaan. Ehkä kun veljen nimi oli Abel tässä, ja Cain Emmerdalessa, jota olen katsonut viimeksi viime vuosituhannella.
On omituinen perhe, myös lemmikki-lisko puhuu. Rietas, kaunis veli on joutunut ahdinkoon, Luutar on kahmaissut hänet Kyyneltenjärven syvyyksiin. Onko se saamelaisten sauvo-järvi*, onko Luutar kuin Järven neito. Fantasiassa on tuttuja ja outoja elementtejä. Ihan hetalkuun alkaa tapahtua kuten Xena-sarjassa. Vai voiko referenssiä käyttää kun kyseessä on kaunokirjallinen, leikittelevä teos. *= Saivo, sáiva
Kirjan alussa on myös alueen kartta, kuten fantasiaan kuuluu. Että tiedät minne kadota. On rakkautta, on anarkiaa. On pilkettä. Vasta siis lukemisen aloitin, ja kun lopetan, on tästä täsä blogissa lisää. Vähintäänkin kiinnostava lisä kirjahyllyyn.
Kirjan vauhdikas eteneminen on mukavaa, tempaavaa luettavaa, koska huumori on omalaatuista, ja metaforat naurattavat - ei mennä siitä mistä aita on katalin...
#ToniSaarinen #KuolleitaKukkiaMiasmalasta #Miasmala #Osuuskumma #uutuuskirja #lukeminenkannattaaaina #suomispefi #spefi #fantasia #Osuuskumma2024 #kirjat #books #reading #kirjavuoReni2025 #kirjavuosi2025 #kirjavuoteni2025
Kirjan esittely:
Toni P. J. Saarisen #esikoisromaani Kuolleita kukkia Miasmalasta kutsuu myyttiselle matkalle kuolleiden valtakuntaan 01.10.2024.
”Mikä kerran on tullut Miasmalaan, se Miasmalaan jää…”
Kulttuurintutkija Toni P. J. Saarisen esikoisromaani kutsuu lukijan myyttiselle matkalle kuolleiden valtakuntaan. Teos pureutuu ajankohtaiseen kysymykseen siitä, miten paljon olemme valmiita uhraamaan työnteolle. Miasmalan kuvitteellisessa valtakunnassa työ ei lopu edes kuoleman jälkeen – tällaista suorittamistako mekin haluamme?
Saarisen laaja mytologinen tuntemus yhdistyy proosatuotannossa hersyvään ja morbidiin huumoriin. Kuolleita kukkia Miasmalasta on monikerroksinen, pinnaltaan irvokkaan koominen mutta syvästi inhimillinen teos: Miasmalan mädän kuoren alla sykkii suuri sydän.
”Tuuli ei tänne pysähtynyt, se ymmärsi oman parhaansa.”
Oudosta maailmastaan hirtehisesti kertovan Margaretin perhe on kaoottinen ja anarkistinen. Pelastakseen kuopuksensa Miasmalasta omalaatuiset perheenjäsenet joutuvat vastentahtoisesti liittoutumaan keskenään. Matkasta alisiin muotoutuu älykäs satiiri ajastamme. Ikiaikaisia sääntöjä rikkova perhe haastaa Miasmalan despoottisen hallitsijan Luuttaren vallan, sotkee myyttisen tasapainon ja käynnistää työläisten vallankumouksen.
”Onneksi meillä on jotain anteeksipyyntöä järeämpääkin. Aseita.”
Kaiken keskellä on Kuolleiden kukkien Lucretia, lumoava yhdistelmä hehkua ja haurautta. Margaretin tärkein kyky on tähän asti ollut täydellinen huomaamattomuus, mutta nyt Lucretian silmät kohdistuvat häneen – ensimmäistä kertaa Margaret haluaa tulla nähdyksi. Yhteiskuntakriittiseen maagiseen realismiin nivoutuu herkkä rakkaustarina. Mutta voiko mitään kuoleman omaa viedä mukanaan?
”Todellinen rakkaus syntyy siitä, kun kaksi ihmistä lähettää yksityisetsivät toistensa perään ja tajuaa sitä kautta toisen olevan juuri samanhenkinen ihminen kuin itse.”
Toni Saarinen on pitkän linjan spekulatiivisen fiktion kirjoittaja, jonka palkitut ja äkkiväärät novellit ovat tehneet vaikutuksen moniin. Saarinen on ollut julkisuudessa myös väitöskirjatutkimustaan koskien: hän tutkii nykyaikaista salaliittoteoria-ajattelua myyttitutkimuksen näkökulmasta Helsingin yliopistolla. "
Sosialistisesta mediastani:
