Mainos / fyysinen kirja saatu kustantamolta.
Perin goottilainen kansi on hämärässä seepian sävyinen, siinä on myös poltettua sienaa. Siinä on juuri ja juuri näkyvissä viktoriaaninen pariskunta. Takakannen tekstissä henkinen salaliittoteoreetikkoni herää höpsähtäen nähdessään sanat Sickert ja Whitechapel.
Vaikka Viiltäjä-Jackin tapaus on true crimeä, tosielämän murhatatarinaa sarjamurhaajasta joka aloitti 1900-luvun karmeimmillaan, on lopulta kyse naisvihasta. Ja miksei syyllistä rangaistu, tai löydetty, tai miksi keissi hyssyteltiin maton alle. Monia vaihtoehtoja on elokuvissa ja sarjakuvissa nähty, kirjoissakin.
Minulle tulikin pari viikkoa vapaata päivisin, niin luen mukavia kirjoja. Käyn toki epämukavuusalueillakin. Sääli että naapurin zombiet remontoivat, ettei kuule oikein omia ajatuksiaan. Kirja on julkaistu aiemmin vain sähköisessä muodossa (Storytel Original 2019, 2022).
Kirjailija on keksinyt kiehtovan kotimaisen kulman, ja onhan Svart mainio synkkä sukunimi. Olemme vuodessa 1888. Kaasulyhtyjen, korsettien ja keksintöjen, kuten valokuvien aikaa. Rakastan viktoriaanista aikaa, mutta omistan ainoastaan viktoriaanisen marmeladilusikan. Viktoriaaniset ylemmät keskiluokkaiset kodit ovat ihanasti, boheemisti tavaraa tulvillaan. Rakastan myös humahtamista meedioiden aikaan, spiritistisiin istuntoihin, joita meemeissä verrataan nykyisiin zoom-kokouksiin, Jorma, oletko siellä... Ihmisen herkkäuskoisuuteen, show-menoon ja yliluonnolliseen.
Viktoriaaninen #kauhuromanttinen tarina rakkaudesta, kaiken mitä se kestää.
Jatkan tähän blogiin myöhemmin
Tietenkin olisi toivonut, että päähenkilö Svart taidemaalari, opiskelija olisi ollut nainen kuten Atskin näyttelyssä, jonne yritän ehtiä. Mutta luen nyt kirjaa niin kuin se on kirjoitettu. Viktoriaaninen aika oli teollistumisen aikaa ja "kehitystä". Ehkä ihmiset ajattelivat, että mikä tahansa on nykyään mahdollista, herätä kuolleista, keskustella henkien kanssa. Uskonnoissahan sitä on tapahtunut jatkuvasti, kyseenalaistamatta.
1800-luvun lopun kuvastoa käytetään miljöössä pakottomasti, pesukannu, tärkätyt kaulukset, kavioiden kopse, kylmät ullakkohuoneet, Vladimirinkatu, krinoliinit, silinterit, intriikki, humpuukia.
Ollaan Kingin ja Poen teemojen kaltaisissa tiloissa menetetyn rakkaan, jalustalle nostetun rakkaan kanssa. Vihreäsilmäinen vitaalinen Helen on vahva naishahmo, salaperäinen. Hän on Axelin ystävän Kasperin sisar, ja heidän tätinsä on ompelija. Tämä taas toi, loi assosiaation Astrid Lindgrenin lastenkirjaan Veljeni Leijonamieli. Jotain dickensmäistä, ja lovecraftmaista on Axelin vanhassa inhassa opettajassa, edesmenneessä. Myös Hitchcockin Vertigo välähtää mielessä, vaikka eri vuosisadalla ollaan.
Svartholmin synkkä kartano sijaitsee kuten pitääkin, goottilaisesti " uhmakkaan kalliotöyrään laella ", vaikka meri sen alta on kadonnutkin. Kauemmas. Svartholm on kestänyt satoja vuosia, jopa kasakkojen sapeliniskut isovihan aikaan.
Axel ja Kasper omaavat vastakkaiset mielipiteet teollistumisesta, uusista keksinnöistä, sähköstä.
Mikä on teoksen kieli, entä rakenne. En koskaan ajattele niitä, vaan annan mennä. Mitä ilmeisimmin kieli kulkee, tarina etenee. Kieli on kauneimmillaan Helenin ja Axelin koskettaessa toisiaan.
Kirjan teema voi kysyä, saammeko toisen mahdollisuuden? Vai pitäisikö tämä hetki, tämä elämä elää, ja käyttää niin, ettei kadu rakastaen, nauttien, kunnioittaen.
Hautakello on hyvin filosofinen kirja, jossa on viittauksia aina Platonin luolasta lähtien.
Onko ihmisessä ruumis ja henki, joillakin sielukin.
Sadistinen, väkivaltainen, ankara opettaja on dickensmäinen, koska tuntuu historiallisesti aidolta virkavallan ja patriarkaatin edustajalta, jonka käytöstä kansan kynttilänä ei kukaan kyseenalaista. Lovecraftmäisyyttä on hänen mahdollinen yliluonnollisuutensa. Tai mielenvikaisuutensa.
Kirja sijottuu menneeseen maailmaan, jossa etuoikeutetut pojat ja miehet saivat tehdä töitä tai periä, omistaa kartanoita, oppia ja opettaa. Varsinkin etuoikeutetut rikkaat, parempi väki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.