sunnuntai 8. joulukuuta 2024

2017, 1999: Kalkkimaan Pappi oli 1800-luvun tornionlaaksolainen standup-filosofi, pilkkarunoilija, kylähullu

Pälvi Rantalan hieno, tuore kirja. Kalkkimaan Pappi oli 1800-luvun tornionlaaksolainen standup-filosofi, pilkkarunoilija, kylähullu. Tuuppaan tänne myös kaikkea Kalkkimaan pappiin liittyvää. Ennen Terveet Kädet hc-orkesteria Torniossa kohistiin Kalkkimaan papista 1800-luvulla. Isorättyän Pekka ja Teija ikuistivat sekä Terveet Kädet että Kalkkimaan papin teokseen Särkynyt lyhty, joka on tärkeimpiä Tornion turistikohteita, oikeinpa pyhiinvaelluskohteita. Apropoo: Lappi oli viimeisin alue joka pakolla käännytettiin uuteen uskontoon 1600-luvulla. Pthyi.
     Kalkkimaan Pappi oli myös aikansa 1800-luvun performanssitaiteilija, hovinarri ja pilkkakirves! 1800-luvun sanansäilä! Hän oli aikansa teräväkielinen kohujulkkis, joka grillasi silmää tekeviä. Ennen Uutisvuotoa, YleLeaksiä, Iltalypsyä, Hukkaputkea. Köyhä, isätön kulkuri työllisti itsensä älykkyytensä, niokkeluutensa ja häijyytensä voimalla, hän oli myös imitaattori & muisti pappien jargonit paremmin kuin nämä itse. Omat saarnansa olivat varmaan hurjaa tajunnanvirtaa - jossa viina lisännyt puhtia, rohkeutta. Kalkkimaan pappi kulki yks hame vyötäisillä, toinen kaulan ympärilä kuin ennustaen Greenawayn barokkia... Ihmiset maksoi hänelle sekä runon laulamista että hiljaaolosta. Kalkkimaan Pappi tunsi arvonsa. Hänellä oli Oscar Wilden & rocktähden ego...



Kalkkimaan Pappi obeliski, Tornio Pekka ja Teija Isorättyän taideteos Särkynyt lyhty. Pekka and Teija 
Isorättyä' s statue

Lappi oli viimeisin alue joka pakolla käännytettiin uuteen uskontoon 1600-luvulla.

Kalkkimaan pappi: elämä ja kaikki tunnetut runot Kalkkimaan pappi: elämä ja kaikki tunnetut runot



DIGI - KANSALLISKIRJASTON DIGITOIDUT AINEISTOT artikkeli linkissä 
Kalkkimaan pappi II, 11.01.1899 Tornio no 2 - Sanomalehdet - Digitoidut aineistot - Kansalliskirjasto

mm Meän Torniolaakson verkkokaupasta rahalla saa
Kalkkimaan pappi muualla:
Rantala, Pälvi: Erilaisia tapoja käyttää kylähullua : Kalkkimaan pappi aatteiden
ja mentaliteettien tulkkina 1800-luvulta 2000-luvulle. Turun yliopisto, k&h, kulttuuri-
historia, 2009.
Rantala, Pälvi: Kylähullut kertomuksissa : mikrohistoriallinen näkökulma 1800-
1900-luvun vaihteen kylien erikoispersooniin. Lapin yliopisto, 2003.
(Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja. B. Tutkimusraportteja ja
selvityksiä ; 45). Pro gradu -työ. 

Rantala, Pälvi: Muistakko sie sen Kalkkimaan papin? Tornionlaakson 
kylähullu muistoissa ja kertomuksissa.
Teoksessa: Suuret herrat susia, pienet herrat piruja : kahdeksan 
näkökulmaa elettyyn elämään. Toim. Mervi Autti ja Marja Tuominen.
Lapin yliopisto, 2005. (Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisuja. C. 
Katsauksia ja puheenvuoroja ; 29).

Rantala, Pälvi: Pilkkana ryhmäin ja hulluin vain. 
Teoksessa: Rajoilla : puheenvuoroja rajojentutkimisesta ja tutkimuksen rajoista. 
Toim. Pälvi Rantala ja Marja Tuominen. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 2005.

Rantala, Pälvi: Muistettu, vaiettu : kansanrunoilija ja kylähullu kertomuksissa.
Teoksessa: Lähde - historiatieteellinen aikakauskirja. Labyrintti ry, Joensuu 2005, ss. 94-111.

Rantala, Pälvi: Ammattina pilkkarunoilija.
Elore, vol. 13 - 2/2006.
Rantala, Pälvi: Menneisyyden portinvartijat - kotiseutumiehet Jalmari Puoskari ja Arvid Oukka "Kalkkimaan pappia" koskevan perinteen välittäjinä. - Teoksessa: Ääniä arkistosta (toim. Outi Fingerroos ja Tuulikki Kurki). Helsinki : SKS, 2008 s. 207-260.
ISBN 978-952-222-028-8

Tornio rajattomien mahdollisuuksien kaupunki - Kalkkimaan pappi

Pyllisti ja pieraisi oikeussalissa – ennen kylähullut kehtasivat kaikkea
Aikanaan kylähullut olivat vähintään omituisina pidettyjä yksilöitä, jotka poikkesivat jyrkästi yhteisön pääsuuntauksesta. Professori Pekka Laaksosen mukana kylähullun merkitys yhteisössä on sanoa ääneen asioita, joita muut eivät uskalla sanoa. YLE uutiset

ERILAISIA TAPOJA KÄYTTÄÄ KYLÄHULLUA - KALKKIMAAN PAPPI AATTEIDEN JA MENTALITEETTIEN. TULKKINA 1800-LUVULTA 2000-LUVULLE. Lectio praecursoria Lapin yliopistossa 23.5.2009. Pälvi Rantala pdf




Nimeke: Erilaisia tapoja käyttää kylähullua : Kalkkimaan pappi aatteiden ja mentaliteettien tulkkina 1800-luvulta 2000-luvulle
Tekijä: Rantala, Pälvi
Päiväys: 2009
Kuvaus: Lectio praecursoria Lapin yliopistossa 23.5.2009.
Avainsanat: Kalkkimaan pappi; Herajärvi, Pietari; poikkeava käyttäytyminen - sosiaaliset normit; sukupuoliroolit; kulttuurihistoria; maaseutukulttuuri - Tornio - Tornionjokilaakso; kylähullut - kertomusperinne - tulkinnat - 1800-2000; narrit; kansantarinat - kerronta
Lähdeviite: Elore 16 (2009) : 2, s. [1-6];  linkissä

#KalkkimaanPappi 1800-luku Tornionlaakso standup-filosofi, #pilkkarunoilja #kylähullu. #kirjaploki. Pälvi Rantala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.