sunnuntai 31. joulukuuta 2023

2021: Luetut kirjat 43/2021: Kotimainen sarjamurhaajakeissi. Martta Kaukosen psykologinen jännäri, rikostarina Terapiassa ⭐⭐⭐

Luetut kirjat 43/2021: Kotimainen sarjamurhaajakeissi. Martta Kaukosen psykologinen jännäri, rikostarina Terapiassa, wsoy 2021, on 43. tämä vuonna lukemani kirja, Nextoryllä. ⭐⭐⭐

Luin trillerin ensin puolet sähkökirjana, loput äänikirjana. Äänessä on neljä ihmistä, jotka jokainen vuorollaan kertoo minämuodossa. Äänikirjassa on myös neljä eri kertojaa, mikä toimii.

Ira on 20 vee, vapaa sarjamurhaaja, nuori nainen, valehtelija, arpeutunut viiltäjä, hän voi huonosti, hän torjuu lapsuuden hirvittävät muistot, hän on  anorektikko. Clarissa on hänen, ja muiden kaltaistensa kalpeiden tyttöjen menestynyt terapeutti, keski-ikäinen, julkkis, joka pukeutuu liian paljastavasti peittäen älykkyyttään, mutta pukeutuu turkkiin, eli on ällö, alkoholisti.

Kylmäävä rikostarina. Miksi lapsia ei uskota, miksi ei kuunnella. Miksi lapsen elämä tuhotaan.

Miksi onnellisia hetkiä tallennetaan, miksi niitä lavastetaan. Valokuvat. Väkivalta ei näy perhealbumeissa.

Miksi on kylmäävä, koska suomalainen, ollaan Oodissa, ollaan Kampissa, helsinkiläinen tarina. Naapurissa. Liiankin lähellä. On jotenkin 90-lukulainen olo, vaikka nykyaika. Ei wanhanaikainen, eikä Seitsemän eikä Uhrilampaat. Vaan mikä, ehkä vahvat naiset, rikkinäiset naiset. Mukana myös kaksi miestä, aviopuoliso ja toimittaja. Voi olla sipulinkuorintatekniikkaa, että silmiä kirveltää. On kerroksia. 

24.03.2021

#kotimainen #sarjamurhaajakeissi #kotimainenkirja #kotimainenSarjamurhaajaKeissi #terapiassa #terapiassaromaani #rikosromaani  #marttakaukonen

#nextory #nextoryllä ilmestyi 15.03.2021 #wsoy 

Google playssä on uusia ilmaisia  sähkökirjoja: paranormaaleja romansseja ja paidattomia aikamatkoja Ylämailla.

Muutakin...

Luetut kirjat 41/2023: Juri Nummelin: On Suurten Muinaisten aika, Helmivyö 2019 ⭐⭐⭐

Luetut kirjat 41/2023: Juri Nummelin: On Suurten Muinaisten aika, Helmivyö 2019. 31.12.2023. ⭐⭐⭐

Vuoden viimeisen kirja oli spefi-, kauhu-, satiiri-, huumori-, kuriositeetti yms Juri Nummelin: On Suurten Muinaisten aika, Helmivyö 2019, muttei uusin painos. 

Onhan tässä vinhaa logiikkaa 

Väykkä ilmoitti presidenttikisastaan, ja Helmivyö ilmoitti, muistutti Kirjasta

Juri Nummelin: On Suurten Muinaisten aika, 2019, siis täydennetty laitos. Kustantaja: Kustantamo Helmivyö. 

Julkaistu: 18.07.2023. 

Tuotekuvaus

" On Suurten Muinaisten aika on kosmoksen paras (anti-)vaalikirja, jossa paljastetaan Paavo Väyrysen yhteydet Shub-Niggurathiin ja muihin vekkuleihin! Vuonna 2012 ilmestyneestä kirjasta julkaistiin vuonna 2019 uusi, täydennetty laitos, jossa oli kaksi uutta novellia. Vuonna 2023 Paavo Väyrysen jälleen ilmoittauduttua presidenttikisaan kirjaan lisättiin vielä kolmas uusi novelli, joka on Lovecraft-tuntija Lauri Latun käsialaa."

On suurten muinaisten aikaOn suurten muinaisten aika by Juri Nummelin
My rating: 3 of 5 stars

Luetut kirjat 41/2023: Juri Nummelin: On Suurten Muinaisten aika, Helmivyö 2019. 31.12.2023. ⭐⭐⭐
Vuoden viimeisen kirja oli spefi-, kauhu-, satiiri-, huumori-, kuriositeetti yms Juri Nummelin: On Suurten Muinaisten aika, Helmivyö 2019, muttei uusin painos.

Onhan tässä vinhaa logiikkaa

Väykkä ilmoitti presidenttikisastaan, ja Helmivyö ilmoitti, muistutti Kirjasta

Juri Nummelin: On Suurten Muinaisten aika, 2019, siis täydennetty laitos. Kustantaja: Kustantamo Helmivyö.

View all my reviews

perjantai 29. joulukuuta 2023

Luetut kirjat 40/2023 : Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar, Gummerus 2022. Alun perin Storytel Original 2019 ⭐⭐⭐ 28.12.2023

Luetut kirjat 40/2023 : Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar, Gummerus 2022. ⭐⭐⭐ 28.12.2023. 

Alun perin Storytel Original 2019 äänikirjana ilmestynyt kotimainen dekkari on saatavilla kovakantisena fyysisenä kirjana. Kiitos Päivi Alasalmelle kirjoista, nämä kaksi toi Kusti kun pilki. Polki! Mutta pistin kuusen alle, ja ajattelin joulun aikaan lueskella illoin. 

Vauhtia (spiidiä) on vaikka muille jakaa. Nordic noir ja kovaksi keitetty genre on lähimpänä, ehkä tämä on Manse noir. Äänikirjana en ole vielä kuunnellut, myöhemmin sitten, mutta näkisin tämän kyllä tv:ssä vaikka minisarjana ellei elokuvana.

On mukava lukea lumisessa, rauhallisessa Pohjoisessa tätä Tampereen alamaailmaan sijoittuvaa rikosromaania. Päähenkilönä on kyttä, Hallavainen, mies, suomalainen mies. Hänellä on toimiva työpari, mutta ripustautuva tyttöfrendi.

Toinen päähenkilö on humaani ja kiltti Anu, joka muuttaa Tampereelle Astarten taloon - tekemään työtä väkivaltaisten naisten kanssa. Romaani alkaakin Anun lapsuudenmuistolla jossa häntä intiaanileikissä ammutaan nuolella. Kauhuromantiikkaa voi edustaa doppelgänger-tematiikka vaikka d-sanaa ei käytetä, vaan hauskempaa. Myös hullut naiset ullakolla -tematiikkaa. Leffafestareilla kysyttiin v. 2017 joko nainen saa olla hirviö. Madrid vie myös Almodovaarin suuntaan hektisessä spektrissä. 

Huumori on hirtehistä välillä, mutta nykymaailman huumetilanne järkyttävää, muuntopaska ja välien selvittelyt. On kyseessä rappioromantiikkaa, kun kirjan nimikin on Alamaailman kuningatar.

Paikka paikoin luen kirjaa ja mietin olenko itse pyörinyt paikoissa. Viime vuosina olrn käynyt Tampereella vain teatterissa, museoissa, Hesburgerissa ja valookuvaamassa. Liian harvoin on aikaa Hugo Simbergin töitä tuijottaa.

#kirjavuosi2023 #kirjavuoReni2023 #kirjavuoteni2023 #books #reading #kirjat #lukeminen #päivialasalmi #alamaailmankuningatar #dekkarit #dekkari #rikosromaani 🎶 #kovaksikeitetty #mansenoir

tiistai 26. joulukuuta 2023

Luetut kirjat 39/2023: Juli Zeh: Yli-ihmisiä, Huippu 2023. Kuinka mainio kirja ⭐⭐⭐⭐⭐

Luetut kirjat 39/2023: Juli Zeh: Yli-ihmisiä, Huippu 2023. ⭐⭐⭐⭐⭐ 27.12.2023.

Kuinka mainio kirja ensimmäiset 70 sivua! Korona-ajan maallepakoa, multitaskausta, äärioikeiston ja muiden natsien nousua, jatkuvasti itse haalittuja ylitöitä kapitalismin rattaissa, oravanpyörästä irtautumista. Olen vieläkin tämän kirjan jonossa Hesulin kirjastoon, niin pitipä lainata muualta. Nautinto lukea, kiitoksia suomennoksesta, että vuoden 2021 kirja on tuotu lähelle. Koska sitä ei sähkökirjana ole näkynynnä, niin tartuin fyysisesti, kun viimeksikin pääsin. Kirja on hyvin elokuvallinen, minulle tulee mieleen montakin elokuvaa, jossa on käsitelty tätä aikaa, kuten vasta nähty veteraaniohjaajan Ken Loachin leffa The Old Oak. 

#yliihmisiä #yliihmisiäromaani #huippu #julizeh #kirjavuoReni2023 #kirjavuoteni2023 

Zehin romaanissa olemme 1. koronavuodessa 2020. Päähenkilö Doran mielestä Berliini on liian suuri siti. Tai ei vaiskaan niin kuin iskelmässä, mutta Dora kuitenkin muuttaa maalle kauhuromanttiseen tai vain raunioituneeseen talon tönöön, ja villiin puutarhaan. Pois oravanpyörästä. Hän on, tai oli jatkuvasti työssä ja liikkeessä oleva copywriter, jonka työpäivä oli 10 tiimaa, jonka jälkeen nukkumaanmenoon asti vastasi sähköposteihin, vessassakin, ja oli aina saatavilla, eikä ottanut pois ylituntejaan. Alansa oli, ja on mainosala. Kuten Tom of Finland sanoi elokuvassaan mainospiirtäjänä, että myy turhaa tavaraa niille joilla ei olr tarvetta. Vai miten se menikään, Dora sanoo samaa. Kun Dora on luova ja sukkela sanasirkka mainostekstien väsääjä, niin näin hänen nimensä ensin keskiaikaisin koukeroin (anfangi) vakavana, stabiilina, ja osin hieman sitten hupakkona. Samaistuin hyvinkin eksäänsä, koska en syö eläimiä ja välitön tästä maapallosta, koska se on ainoamme. Ilmastokriisi ja Greta vetää eksän puoleensa, eikä vain perjantaisin. Eksällä menee yli tämä aktivismi ja ekologinen käytäntö. Hän myös vihaa lapsia ja kavereitaan jotka rakentelevat perheitä tähän tellukselle. Eksä saa Doran muuttamaan eettisempään mainostoimistoon, jossa Doran titteli on pienempi, samoin palkka, mutta saa tehdä töitä mm vegaanisten kenkien kanssa. Kerskakulutuksen ja eläinrääkkäyksen sijaan. Kivassa asunnossa Eksä vie kaiken tilan, vain hän saa käyttää työhuonetta koska on freelänseri ja kirjoittaa napakoita kolumneja, miten ilmastonmuutoksessa ja -kriisissä voi ja pitääkin käyttäytyä, kuluttaa, valita, valistaa ja lukea dataa, ja faktaa. Doran mielestä hän on menossa kohti maailmanloppua. He eroavat. Tai ainakin Dora muuttaa maalle.

Kaiken huipuksi tulee korona, jonka eksä miltei aavistaa. Tietää, että se ei ole kaukana Kiinassa vaan heti kohta meillä (Saksassa). (Kirjailija ei kirjoita, että tämäkin epidemia ei alkanut tofusta, vaan eläinrääkkäysestä, villieläinten laittomilta toreilta, joissa uhanalaisia eläimiä pilkotaan osiksi laitonta kauppaa, jos heppi ei nouse tai muuhun taikauskoon. Tämänhän me jo tiedämme ja osa ilmoittaa tämän kauniimmin). 

Koronan aikana ei oikein voi liikkua kodin ulkopuolella. Hommat kusevat myös mainosalalla, jossa sekä asiakkaat ja pomot ovat vastuuttomia tuuliviirejä. Kirjailija ei näin sano eikä kirjoita, mutta näin sen melkein ymmärtää. 

Yli-ihmisiäYli-ihmisiä by Juli Zeh
My rating: 5 of 5 stars

maanantai 18. joulukuuta 2023

Luetut kirjat 38/2023: Andreas Winkelman: Ei kauniimpi toista, BookBeat 2023. ⭐⭐ Tänään 18.12.2023 ilmestyi. Taas uuden kirjan napsin jonoon.

Taas uuden kirjan napsin jonoon. Luetut kirjat 38/2023: Andreas Winkelman: Ei kauniimpi toista, BookBeat 2023. ⭐⭐ Tänään 18.12.2023 ilmestyi mm sähkökirjana Storytelissä... Sarja: Kerner & Oswald.
Osa: 2. Alkuperäinen teos Die Lieferung. © 2019 by Rowohlt Verlag Gmbh, Hamburg ja BookBeat 2023. Käännös: Anne Kilpi. 

Kansi: BookBeat. #AndreasWinkelmann #lukukeskissä2023 #kirjavuosi2023 #kirjavuoReni2023 #kirjavuoteni2023 #books #reading #kirjat #lukeminen #lukujono2023 #dekkarit #dekkari #jännäri #rikosromaani

Tietoa kirjasta
" Violalla on ollut jo viikkokausia tunne, että joku seuraa häntä: aivan kuin häneen olisi takertunut kiinni varjo, joka kuitenkin katoaa aina hänen kääntyessään. Vai kuvitteleeko hän vain kaiken? Paras ystävä on ainoa, joka uskoo häntä, mutta sitten ystävä yhtäkkiä katoaa. Viola ei enää uskalla poistua kotoaan ja tilaa ruokansakin noutopalvelulla. Eräänä iltana Violan pitsa kuitenkin jää syömättä…

Hampurilaisella rikospoliisilla Jens Kernerillä on pöydällään erikoinen tapaus: kaupungin lähellä sijaitsevalla retkeilyalueella otetaan kiinni kalmankalpea ja häiriintyneen oloinen nainen, joka on täysin aliravittu. Jens ei ehdi kuulustella naista ennen kuin tämä kuolee. Yhdessä toimistotyöntekijänsä Rebecca Oswaldin kanssa Jens alkaa jäljittää tekijää, joka vaikuttaa kylmäverisemmältä kuin he osaavat edes kuvitella. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan… "

Ei kauniimpi toistaEi kauniimpi toista by Andreas Winkelmann
My rating: 2 of 5 stars

Taas uuden kirjan napsin jonoon. Luetut kirjat 38/2023: Andreas Winkelman: Ei kauniimpi toista, BookBeat 2023. ⭐⭐ Tänään 18.12.2023 ilmestyi mm sähkökirjana Storytelissä... Sarja: Kerner & Oswald.
Osa: 2. Alkuperäinen teos Die Lieferung. © 2019 by Rowohlt Verlag Gmbh, Hamburg ja BookBeat 2023. Käännös: Anne Kilpi. Kansi: BookBeat.

#AndreasWinkelmann #lukukeskissä2023 #kirjavuosi2023 #kirjavuoReni2023 #kirjavuoteni2023 #books #reading #kirjat #lukeminen #lukujono2023 #dekkarit #dekkari #jännäri #rikosromaani

Tietoa kirjasta
" Violalla on ollut jo viikkokausia tunne, että joku seuraa häntä: aivan kuin häneen olisi takertunut kiinni varjo, joka kuitenkin katoaa aina hänen kääntyessään. Vai kuvitteleeko hän vain kaiken? Paras ystävä on ainoa, joka uskoo häntä, mutta sitten ystävä yhtäkkiä katoaa. Viola ei enää uskalla poistua kotoaan ja tilaa ruokansakin noutopalvelulla. Eräänä iltana Violan pitsa kuitenkin jää syömättä…

Hampurilaisella rikospoliisilla Jens Kernerillä on pöydällään erikoinen tapaus: kaupungin lähellä sijaitsevalla retkeilyalueella otetaan kiinni kalmankalpea ja häiriintyneen oloinen nainen, joka on täysin aliravittu. Jens ei ehdi kuulustella naista ennen kuin tämä kuolee. Yhdessä toimistotyöntekijänsä Rebecca Oswaldin kanssa Jens alkaa jäljittää tekijää, joka vaikuttaa kylmäverisemmältä kuin he osaavat edes kuvitella. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan… "

View all my reviews

perjantai 15. joulukuuta 2023

Luetut 37/2023: Mattias Edvardsson: AIVAN TAVALLINEN PERHE, Like 2018. ⭐⭐ Suomentanut Taina Rönkkö. Tämä kirja, ja filmatisointi vai oliko sarja, trendaa nyt. Mikä ettei.

Luetut 37/2023: Mattias Edvardsson: AIVAN TAVALLINEN PERHE, Like 2018. ⭐⭐ Suomentanut Taina Rönkkö. Tämä kirja, ja filmatisointi vai oliko sarja, trendaa nyt. Mikä ettei.

Aivan tavallinen perhe viettää idylliä eli arkea, jossa on säntillisesti mm harrastuksia tiettyinä päivinä. On selkeästi tapoja mitä tehdä minäkin päivänä, milloin on mikäkin ruoka. Mikä on arki ja mikä on vapaa. Paitsi vanhemmat eivät ole ihan taviksia, vaan suurituloisia ja akateemisia. Minäkertoja on perheen isä, pappi. Sitten tapahtuu rikos. 

Voiko hyvän perheen tyttö olla syyllinen? Cozy crimen, leppoisan murhan ja nordic noirin välimaastossa, yhteiskunnallisestikin. Ruotsi on luokkayhteiskunta. Jossa on näitä parempaa, ylempää - tirsk - keskiluokkaa joka pärjää, ja kaikki on tiptop. Joille ei koskaan käy huonosti eikä hassusti. Ja sitten on roskasakkia, tai alue on ainakin "rauhaton". 

Aloitin vasta 12.12.2023. Sähkökirja mm Nextoryllä. Toimivaa. Mitä tapahtuu kun ylemmän keskiluokkaisen porvariarki särkyy. Miten hyvän perheen tytär on syytettynä, onhan isä pappi ja äiti juristi, eikä kotoa puutu mitää... 15.12.2023 luin loppuun. 

 "Pidin lujasti kiinni Ulrikan kädestä ja ajattelin, ettemme ole sellaisia vanhempia. Meillä ei ole päihdeongelmaa, olemme akateemisia ja suurituloisia. Olemme terveitä, niin ruumiiltamme kuin sielultamme. Emme ole mikään resuinen perhe syrjäytyneiden asuinalueelta, jolla on sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia. Olemme aivan tavallinen perhe. Ei meidän pitänyt istua tässä. Ja silti istumme." 

 #aivantavallinenperhe #lukukeskissä2023 #kirjavuosi2023 #kirjavuoReni2023 #kirjavuoteni2023 #books #reading #kirjat #lukeminen #rikosromaani #dekkari 

Alkuteos: En helt vanlig familj. 

Esittely " Psykologinen jännäri palasiksi murenevasta perheestä. 19-vuotias Stella saa syytteen 32-vuotiaan poikaystävänsä murhasta. Kun Stellan isä ja äiti ryhtyvät pelastamaan tytärtään, pappi-isä unohtaa totuuden ja asianajaja-äiti oikeuden. "

maanantai 11. joulukuuta 2023

2022: Luetut kirjat 06/2022: Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat, Tammi 2022

Luetut kirjat 06/2022: Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat, Tammi 2022 Aloitin uuden kirjan. Goottilaisen! Tai itse asiassa pistin muistiin. Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat, Tammi 2022. # Harbinder Kaur tutkii. Storytelin sähkökirjana, ilmestyi 17.01.2022. #muukalaisenpäiväkirjat

Päähenkilö Clare vetää edesmenneen salaperäisen kauhutarinoiden kirjailijan R. M. Hollandin kotona, pelottavassa talossa, kauhukirjallisuuskurssia, ja taitaa palata halusta kirjoittaa tuosta hyytäviä kertomuksia kirjoittavasta klassisesta mysteerikirjailijasta henkilökuvan, elämänkerran. 

🏰

Hersyvä goottilainen mysteerijännäri, joka tuntee, ah, genren.

#goottilainen #gothic #gotiikka #gotiikkaa #kauhu #feminismi #kauhukirjallisuus #kauhuromantiikkaa #kauhuromantiikka #kauhuromanttinen #gothicNovels 

🏰 #harbinderkaur

Harbinder Kaur on uusi tuttavuus, tarpeeksi ristiriitainen ja monisäikeinen uusi poliisihahmo, joka ensimmäisessä tarinassaan toivotetaan tervetulleeksi dekkaripiiriin. Raikas. Kirjailija ironisesti kirjoittaa hänet, joka ei romantiikasta välitä, eikä ole menossa naimisiin, mukaan austenlaiseen koomiseen kaanoniin, jossa äitee on joka käänteessä naittamassa sinne tai tänne, ja toivoo lastenlapsia. Austenilla oli syynsä, miksi äidin pitää huolehtia tyttärensä kunnollisiin naimisiin. Etteivät joutuisi tyhjän päälle, kun naiset/tyttäret eivät saa periä eikä omistaa kotia. Nykyaikana periaatteessa kuka tahansa saa opiskella mitä tahansa, ja mennä töihin mihin alalle haluaa. Mutta silti on näitä vanhanaikaisia piirejä, tapoja ja perinteitä, joihin nykynaisetkin ja tytöt halutaan sulloa.

🏰

Kolmantena kertojana on dramaattisen kauniin Claren tytär Georgia, Georgie, joka on vaikea teini, mutta niinhän teinit aina ovat. On myös jännää, miten teinitytöistä kirjoitetaan kauhuromantiikassa.

🏰

Feministinen kirja, paneudutaan varmaankin Hulluihin naisiin ullakolla, ja muistutetaan hysteriasta, jonka alle miehet niputtivat niin synnytyksen jälkeisen masennuksen kuin naisen oman tahdonkin. Että oliko ennen paremmin, kun harjut humisivat, ja lemmenliekit lepattivat vaarallisesti, ennen sähköä, ennen nykyistä hirvittävää "arkkitehtuuria".

🏰

Kuudes tänä toisena koronavuonna lukemani kirja 19.01.2022 helkkari annoin ⭐⭐⭐⭐⭐ ja ah 🧐

06/2022 #kirjat2022

maanantai 4. joulukuuta 2023

Lukukeskissä 12/2023 Sofia Rutbäck Eriksson: Joulun murhamysteeri, Lind & Co 2023

Lukukeskissä 12/2023 Sofia Rutbäck Eriksson: Joulun murhamysteeri, Lind & Co 2023. Kääntäjänä Reija Rasinkangas. 

Lukijana Mikko Leskelä. Suosittua on joulukalenterin muodossa olevat dekkarit. Uusi, lyhyt tarina ilmestyy joka päivä aattoon asti. Äänikirja. Mm Storytelissä. 

Joulukalenteri 2023. Dekkarit; Käännetty kaunokirjallisuus. Koko kirja, äänikirja, 04.12.2023.

Kirjailijanainen tulee lumipyryssä kirjoittamaan kirjaa pikkupaikkakunnan idylliin ja eristykseen. Deadline on jouluaattona. 

#SofiaRutbäckEriksson #Joulunmurhamysteeri #joulu #dekkari #murhamysteeri #joulukalenterikirja #joulukalenteri #kirjavuoteni2023 #books #reading #kirjat #lukeminen #lukujono2023 #lukukeskissä2023 #kirjavuosi2023 #kirjavuoReni2023 #cosycrime #jul #joulu #cozycrime

Tuotekuvaus

" Pienessä Arvidträskin kylässä asukkaat kokoontuvat kylätalolle avaamaan joulukalenterin ensimmäistä luukkua. Ulkona sataa lunta, joulu tekee tuloaan. Yllättäen luukusta paljastuu uhkaava viesti, joka saa kylän asukkaat pelon valtaan. Osa heistä muistaa aivan liian hyvin yli neljäkymmentä vuotta aikaisemmin tapahtuneet järkyttävät murhat, joiden tekijää ei koskaan onnistuttu selvittämään.Uhkaavan viestin seurauksena kylän eläköitynyt poliisi, Rolf Ström, päättää löytää murhaajan, joka on onnistunut piilottelemaan häneltä kaikki nämä vuosikymmenet. Avukseen Rolf saa paikkakunnalle vastikään muuttaneen dekkarikirjailija Riitta Niemen. Mutta ehtivätkö Rolf ja Riitta estämään seuraavan murhan? Aika käy vähiin ja vain yksi asia on varma - murhaaja on joku kyläläisistä."

perjantai 1. joulukuuta 2023

Luetut kirjat 36/2023: Joulukuu alkoi. Nys sitä saa. Marko Hautala: Pohjanmaan tonttuverilöyly. Jouluinen kauhutarina, Haamu 2023 ⭐⭐⭐⭐

Luetut kirjat 36/2023: Joulukuu alkoi. Nys sitä saa. Marko Hautala: Pohjanmaan tonttuverilöyly. Jouluinen kauhutarina, Haamu 2023. ⭐⭐⭐⭐ Mm Nextoryllä sähkö- ja äänikirjana. Lukija ja musiikit Anssi Rantamäki. 01.12.2023. Luen ensin. Kuuntelen sitten. 

Jos on aineksia, viittauksia tai minulle mielleyhtymiä, kuvassa, kannessa, sisällössä niin tässä verenpunaisessa, maukkaassa rosollissa voi olla satsi Teksasin moottorisahamurhaa, Tseehovia, Tarantinoa, Kuutamosonaattia, Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri -romaania, Game of Thronesia, Niskavuoren naisiakin. Toisaalta Mansonin "Perheen" ruokailu, jossa oli tarkka järjestys kuka syö ensin. 

Päivitettynä sosialistisella medialla, sen näkyvyydellä ja onnistuneella tinder-mätsillä. Kuinka tärkeää on näyttää hyvältä, ja sitä kuinka VIP on. Kun kaiken pitää olla lyxusta ja kateutta aiheuttavaa. Mutta entäs kun koittaa jouluruoka Pohojanmaalla. Se aito joulu. Kun ei riitä vain katsoa jotain kaunista näkymää, vaan siitä ottaa idyllisen someotoksen. 

Minun joulukauhuni alkoi Night Visions Maximum Halloween festareilla, jossa ennakkonäytettiin There’s Something in the Barn! norjalainen, osin suomalainen kauhukomedia, tonttukauhua siis. Tullee enskaan tänään yleisessä jakelussa. 

Kotimaista kauhua on aina mukava lukea ja lueskella, sisällä, turvassa ja lämpimässä. Kun ei ole missään kolkossa rämpimässä, ainakaan fyysisesti. 

Joskus meilläkin vietiin tontuille ruokaa. En muista oliko klassista puuroa. Saunatonttu kuitenkin piti asujat terveinä, talon onnellisuuden tasapainossa, kun saunassa ei huudettu, ei riidelty, ei rikottu kiulua. Riiheä ei varmaan enää ollut, eikä tallia. Ainoastaan sauna. 

#pohjanmaantonttuverilöyly #kauhutarina #jouluinen #jouluinenkauhutarina #haamukustannus #markohautala #kirjavuoteni2023 #books #reading #kirjat #lukeminen #lukujono2023 #lukukeskissä2023 #kirjavuosi2023 #kirjavuoReni2023

Tuotteen kuvaus

" Dina on tavannut Tinderissä hurmaavan Vikin. Lyhyen ja intensiivisen seurustelun päätteeksi pari kihlautuu Dubain paahtavan auringon alla. Mies on kuin unelmien täyttymys: menestynyt, maanläheinen ja sopivasti juureva, mutta silti seurapiirityyppi ja maailmankansalainen. Lumituiskuisessa Suomessa odottaa vielä yksi etappi, joulunvietto Vikin perheen sukutilalla Etelä-Pohjanmaalla.

Kun porstuan ovi sulkeutuu matkalaisten takana, Dina huomaa hypänneensä kuin toiseen aikaan ja maailmaan. Perheen äiti on vahvatahtoinen matriarkka, jonka terävä katse arvioi Dinaa päästä varpaisiin. Myös Vikistä paljastuu uusia puolia. Mutta Dina päättää suorittaa sukujoulun kunnialla läpi. Kaikkihan ovat vähän omanlaisiaan perheen parissa. Ja onhan vanhoissa traditioissa oma viehätyksensä, kuten joulupuuron viemisessä luhtiaitan tontulle.

Pohjanmaan tonttuverilöyly on sarjassaan viides Marko Hautalan jouluisista kauhunovelleista. Synkällä huumorilla sävytetty, aikuisille suunnattu tarina osoittaa, että joskus tonttuja kannattaa pelätä jopa enemmän kuin joulupukkia.

Novelli julkaistaan vain äänikirjana ja e-kirjana ja se on saatavissa Haamun yhteistyökumppaneiden palveluiden kautta."