keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Kun Sherlock & Moriarty Jätkäsaaren kirjastoon astu 20.02.2016: sekä Holmesin perintö 2020

Kun Sherlock & Moriarty Jätkäsaareen astu. Tai eiväthän he - eivät näyttelijät eivätkä fiktiiviset hahmot kummatkaan astuneet. Heidän henkensä kylläkin, vahvasti. Eikä kyse ollut pelkäsään Uusi Sherlock -sarjasta, mikä oli, ja on mainio nykypäivänä, se sekä kunnioittaa vanhaa henkeä ja myös päivittää. Asiantuntijat Jätkäsaaren kirjastossa esittelivät mm Suomessa esitettyjen sarja- ja mykkäelokuvien Sherlock Holmeseja, joista alla kuvia.  Erityisen kauniita elokuvamainoksia, typografialtaan. Oi niitä aikoja. Itse tekstiä en tiedä missä muistiinpanoni olevat, siksi digitaaliset valokuvat ovat helpommin haettavissa, varmuuskopioitavissa ja jaettavissa. Itse olen suuri Jeremy Brettin ja Christopher Leen sekä Peter Cushingin ystävä, kannattaja, mutta kyllä nämä uudetkin ovat aivan omaa luokkaansa elokuvanmitallisella kerronnalla, jossa jo sisällä on jaksossa parissa fanifiktiota ja monenkirjavia teorioita - jota Uusi Sherlock mielellään ruokkii. Ehkä.  

 Sherlock Holmes Finland ry:n järjestämä tapahtuma Jätkäsaaren kirjastossa 20.02.2016: olisiko Moriarty voinut selviytyä? Kuka tai mikä Moriarty on? Kuka tai mikä selviytyy, selviää luodista kallon läpi? Ketä kuuluu organisaatioon? Miksi? Millainen viirus? ????? Moriarty on kuollut. Kauan eläköön Moriarty. Miten The Abominable Bride tähän liittyy? Onko Molly uhka? Mistä kimpoaa Sherlockiin liittyvä naisviha? tätä mietin kun viimeisimmän Sherlock Holmes uutisen kuulin hurjana vuonna 2020 jolloin kaikki oli mullin ja mallin. Että:

" KIRJAILIJA Arthur Conan Doylen perikunta haastaa suoratoistopalvelu Netflixin oikeuteen, kertoo uutistoimisto AFP.

Syynä on se, että perikunnan mielestä Netflix-elokuva esittää Sherlock Holmesin hahmona, jolla on tunteita ja joka kunnioittaa naisia. Nämä piirteet ovat perikunnan mukaan vielä tekijänoikeussuojan alaisia. " tarkemmin Arthur Conan Doylen perikunta haastaa Netflixin oikeuteen, koska uusi elokuva esittää Sherlock Holmesin liian tunteellisena ja naisia kunnioittavana
Kirjailijan perikunnan mukaan Netflix rikkoo tekijänoikeuksia. Hesari 26.06.2010

Eira Lindh: Moriarty: mies vai mörkö? Analyysia Uuden Sherlockin kylmäävimmästä kelmistä
Mörkö. Ja mitä Andrew sanoo roolistaan.


Holmesiini, hieno julkaisu
Sannan esitelmä linkkeineen löytyy pdf-muodossa: Suomessa esitettyjen sarja- ja mykkäelokuvien Sherlock Holmes



Sanna Haukkala: Suomessa esitettyjen sarja- ja mykkäelokuvien Sherlock Holmes
Elina Karvo: Parodiaa ja pastisseja - Sherlock Holmes -tulkinnat 1970- ja 1980-luvuilla
pidän tavattoman paljon tästä elokuvasta, allekirjoittanut. " Kertoa se mitä Conan Doyle jätti kertomatta "



Sherlock Holmes Finland ry:n järjestämä tapahtuma Jätkäsaaren kirjastossa 20.02.2016: " Sherlock Finland ry. ja Jätkäsaaren kirjasto esittelevät ylpeinä teemapäivän ohjelman:
Sherlock Holmesin elämä valkokankaalla

12:00-12:05 Aloitus (Sherlock Finlandin esittely)
12:05-12:50 Sanna Haukkala: Suomessa esitettyjen sarja- ja mykkäelokuvien Sherlock Holmes
12:50-13:05 Esittely: Animaatio-Holmesit (Venla Hietala)
13:05-13:50 Elina Karvo: Parodiaa ja pastisseja - Sherlock Holmes -tulkinnat 1970- ja 1980-luvuilla
13:50-14:00 Tauko
14:00-14:15 Esittely: Neuvostoliiton Holmes-sarja (Suvi Laine)
14:15-15:00 Eira Lindh: Moriarty: mies vai mörkö? Analyysia Uuden Sherlockin kylmäävimmästä kelmistä"


Jätkäsaaren infokeskus ja kirjasto, HelMet, Sherlock Holmes, Jätkäsaaren kirjasto, Moriarty, Sherlock Holmes, Uusi Sherlock, Sherlock, Sovjet Sherlock Holmes. Kirjoitan tätä ja postitan vasta 5.3.2016, koska 5.3.1927 Arthur Conan Coylen viimeisin Sherlock Holmes tarina julkaistiin Liberty-lehdessä

Kun Sherlock & Moriarty Jätkäsaareen astu

Kun Sherlock & Moriarty Jätkäsaareen astu

Sherlock Holmes Finland ry:n järjestämä tapahtuma Jätkäsaaren kirjastossa 20.02.2016: " Sherlock Finland ry. ja Jätkäsaaren kirjasto esittelevät ylpeinä teemapäivän ohjelman:
Sherlock Holmesin elämä valkokankaalla

12:00-12:05 Aloitus (Sherlock Finlandin esittely)
12:05-12:50 Sanna Haukkala: Suomessa esitettyjen sarja- ja mykkäelokuvien Sherlock Holmes
12:50-13:05 Esittely: Animaatio-Holmesit (Venla Hietala)
13:05-13:50 Elina Karvo: Parodiaa ja pastisseja - Sherlock Holmes -tulkinnat 1970- ja 1980-luvuilla
13:50-14:00 Tauko
14:00-14:15 Esittely: Neuvostoliiton Holmes-sarja (Suvi Laine)
14:15-15:00 Eira Lindh: Moriarty: mies vai mörkö? Analyysia Uuden Sherlockin kylmäävimmästä kelmistä"
Jätkäsaaren infokeskus ja kirjasto" HelMet, Sherlock Holmes, Jätkäsaaren kirjasto, Moriarty, Sherlock Holmes, Uusi Sherlock. Sherlock. Sovjet Sherlock Holmes. Kirjoitan tätä ja postitan vasta 5.3.2016, koska 5.3.1927 Arthur Conan Coylen viimeisin Sherlock Holmes tarina julkaistiin Liberty-lehdessä




You may kiss the Bride. Andrew Scott on niin valmiina....

You may kiss the Bride. Andrew Scott on niin valmiina.... Professori Moriarty, Andrew Scott, Abominable Bride, Kun Sherlock & Moriarty Jätkäsaareen astu -jatkoa. 20.02.2016:




Sherlock Holmes Finland ry:n järjestmä tapahtuma Jätkäsaaren kirjastossa 20.02.2016: " Sherlock Finland ry. ja Jätkäsaaren kirjasto esittelevät ylpeinä teemapäivän ohjelman:
Sherlock Holmesin elämä valkokankaalla

12:00-12:05 Aloitus (Sherlock Finlandin esittely)
12:05-12:50 Sanna Haukkala: Suomessa esitettyjen sarja- ja mykkäelokuvien Sherlock Holmes
12:50-13:05 Esittely: Animaatio-Holmesit (Venla Hietala)
13:05-13:50 Elina Karvo: Parodiaa ja pastisseja - Sherlock Holmes -tulkinnat 1970- ja 1980-luvuilla
13:50-14:00 Tauko
14:00-14:15 Esittely: Neuvostoliiton Holmes-sarja (Suvi Laine)
14:15-15:00 Eira Lindh: Moriarty: mies vai mörkö? Analyysia Uuden Sherlockin kylmäävimmästä kelmistä"
Jätkäsaaren infokeskus ja kirjasto" HelMet, Sherlock Holmes, Jätkäsaaren kirjasto, Moriarty, Sherlock Holmes, Uusi Sherlock. Sherlock. Sovjet Sherlock Holmes. Kirjoitan tätä ja postitan vasta 5.3.2016, koska 5.3.1927 Arthur Conan Coylen viimeisin Sherlock Holmes tarina julkaistiin Liberty-lehdessä

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Rosa Liksom ja Riikka Ala-Harja muistelivat Veijo Merta ja vähän lipsahti Aleksis Kivenkin puolelle.

Rakkaudesta kirjoihin, runoihin, fantasiaan, kauhuun, sarjakuvaan, elämänkertaa, noitia, lastenkirjoja, steampunkin kirjallisia maailmoja... Ja ihania ihmisiä kirjojen takana:  Rosa Liksom ja Riikka Ala-Harja muistelivat Veijo Merta ja vähän lipsahti Aleksis Kivenkin puolelle. Helsingin Kirjamessut 29.10.2016




Helsingin Kirjamessut 29.10.2016 kuvasatoa.
Helsingin Kirjamessut, kuvasatoa, Helsinki, kirjamessut, book fair

torstai 16. heinäkuuta 2020

2016: Juuret! Saamelainen kulttuuri-ilta: Ante Aikio

Juuret! Saamelainen kulttuuri-ilta: Ante Aikio: Pasilan kirjastossa, Helsingissä torstaina 15.9.2016 esiintyi mm Ante Aikio esitellen omaa perintöänsä ja saagaansa: Aigi-kirjasarjaa, josta on ilmestynyt Jänkäjärven syöverit (2013) ja Lovi (2015). Kuulimme myös joikua. Goranus kustannus. Kuvituksissa mm Njavezan. Järjestäjänä mm City-Sámit. Lue lisää: Ry City-Sámit Ry | Buresboahtin!  Mukana myös  Saamelaiskulttuurikeskus Helsinkiin -hanke. Keywords: Sápmi, joiku, drum, Lapland, Samiland, heritage, culture, indigenous, saga, fantasy books. © Satu Ylavaara Photography 2016:






© Satu Ylavaara Photography 2016


Juuret! Saamelainen kulttuuri-ilta,  Pasilan kirjasto, Helsinki



lainaus Goranus/hahmot -sivulta:

"Njavezan

Elipä aikoinaan Njavvis-niminen mies, joka onnistui naimaan itsensä Beaivin(auringon) kauniin tyttären. Tyttöä alettiin puhutella Njavezaniksi. Jonkun ajan kuluttua Njavezan tuli raskaaksi Njavvisille, mutta ikäväkseen mies tuli murhatuksi yhdessä kuun tyttären Hahtezanin puolison kanssa ennen lapsen syntymää. Hahtezan oli yhtaikaisesti raskaana Njavezanin kanssa ja suurin piirtein samoihin aikoihin he sitten synnyttivät lapsensa – Njavezan sai pojan ja Hahtezan tyttären. "

lainaus Messis-sivulta:
" Kirjailijahaastattelussa Ante Aikio
Kirjaston 2. kerroksessa on näyttely saamelaisen mytologian hahmoista.
Kirjailija Ante Aikio, Aigi-sarjan luoja, kertoo hahmoista sekä kirjoistaan
Jänkäjärven syöverit (2013) ja Lovi (2015).
Lopuksi Ante Aikio esittää perinteisiä joikuja rummun säestyksellä.
Tapahtumassa on myös saatavilla Aigi-kirjoja."

lainaus FB-tapahtumasta:

"Juuret! Saamelainen kultturi-ilta on elävän saamelaiskulttuurin juhlaa. Ohjelmassa on mm Hilda Länsmanin konsertti ja Ante Aikion kirjailjahaastattelu, jonka lopuksi Aikio esittää joikuja rummun säestyksellä.


Illan aikana pääsee myös pelaamaan seikkailupeliä ja tutustumaan kolttasaamelaiseen juurikäsityöhön.

Bures boahtin ~ Puä´đ tiõrvân ~ Pyereestpuáttim ~ Tervetuloa!  "

lainaus Pasilan kirjaston sivulta;

"Juuret Saamenmaassa

Syyskuu on Juuret Saamenmaassa -teemakuukausi Pasilan kirjastossa. Kuukauden ajan kirjastossa voi tutustua saamelaiseen taiteeseen, käsityöhön, kieleen ja kulttuuriin useassa muodossa: mytologian hahmoista multimediateoksiin ja kuvataiteesta perinteisiin käsitöihin.

Saamelainen kulttuuri on elävää kulttuuria. Sen voi hyvin todeta Pasilan kirjastossa, sillä teemakuu tuo kirjastoon mm. joikua ja kolmea maassamme puhuttavaa saamenkieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea.

Näyttelyt:

Severine Cuénod, kuvataidetta – Galleria, 1. krs
Kolttasaamelaista perinnekäsityötä – Galleria, 1. krs
Susanna Ruotsalainen & Johanna Ruotsalainen, multimediataidetta, valokuvia, grafiikkaa – S-point, 1. krs
Pohjoissaamelaista perinnekäsityötä – Allas, 1. krs
Sami Myths by Goranus & Ante Aikio, maalauksia, grafiikkaa – Näyttelytila, 2. krs
Pasilan kirjaston saamelaisaiheista aineistoa – 1-2 kerroksen porrastasanteella

Teemakuukauden järjestää City-Sámit ry yhdessä Pasilan kirjaston kanssa.
Juuret Saamenmaassa -näyttely on osa City-Sámit ry:n Saamelaiskulttuurikeskus Helsinkiin -hanketta.

Tervetuloa! "

Juuret! Saamelainen kulttuuri-ilta,  Pasilan kirjasto, Helsinki

valokuvat Satu Ylävaara, Satu Ylavaara Photography

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Kirjastokaista: Jorma Etto, Rovaniemen kirjaston legendaarinen johtaja muistelee

Kirjastokaista: Jorma Etto, Rovaniemen kirjaston legendaarinen johtaja muistelee. Minä muistan tuon kirjaston paikkana jonne jäin lukemaan kun vanhemmat oli ostoksilla. Siis 70-luvulla. Kuinka tärkeitä kotikirjastot ja muutkin kirjastot ovat tärkeitä. Myös kiertävä kirjastoauto.




 

maanantai 13. heinäkuuta 2020

2015: Joakim Pirinen! Helsingin 30. Sarjakuvafestivaalit 2015

Helsingin 30. Sarjakuvafestivaalit 2015 ja vieraana Joakim Pirinen! Hänen sokkeri-Sakari oli erityisen merkittävä sarjakuva minulle tuolloin 90-luvulla. By  © Satu Ylavaara Photography 2015:


© Satu Ylavaara Photography 2015


 Helsingin 30. Sarjakuvafestivaalit 2015 Joakim Pirinen! © Satu Ylavaara Photography 2015:

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Kalevalanpäivä 28.02.2016: eeppinen päivä

Kalevalanpäivä 28.02.2016. Eeppinen päivä. Kansalliseepos Kalevala, our national epic Kalevala, which hugely influenced Lord of the rings etc, or did it? the finnish flag with thing like Rover from serie the Prisoner.  I´m not a number! Kalevalanpäivä 28.02.2016 on day of Kalevala. Louhi is my favourite charachter. But here. only Tuonen Tytti, the girl from underworld.






Kuva, jonka Valokuvaaja (@satuylavaara) julkaisi
#TuonenTytti takes you to #Mana #Manala #Tuonela #KuolemanValtakunta #Death #kingdomofDeath #underworld. #shaman can travel there by #trance satuylavaaraThis is #detail from a #painting I found #fleamarket some years ago... Or maybe this is just a #photocopy under glass.. Anyways, it's old

2020: Eilen hankin tämän e-kirjan koska halusin, ja sain. Anne Leinonen: Metsän äiti.


Anne Leinosen Metsän äiti, ihmiset jotka etääntyvät luonnosta eli metsästä, suvusta ja sen rasitteesta, joka on lahja. Yliluonnollisesta, lähihistoriasta, tutkijoiden tärkeydestä.


Eilen 01.07.2020 hankin tämän e-kirjan koska halusin, ja sain. Anne Leinonen: Metsän äiti. Seuraavana jonossa.

Anne Leinosen Metsän äiti, ihmiset jotka etääntyvät luonnosta eli metsästä, suvusta ja sen rasitteesta, joka on lahja. Yliluonnollisesta, lähihistoriasta, tutkijoiden tärkeydestä.


Haapa. Niin meidänkin sukupolvi unohtaa kuinka tehdä kuusen parantavasta pihkasta voidetta. Tai miten auttaa haapa. Haavan pinnalla on oranssia ja keltaista jäkälää, ja kuin häjyjen timantti-/ruutukuviota. Itse lehdet havisevat, vapisevat korkeuksissa. Anne Leinosen Metsän äiti avaa toisenlaista kanttia yliluonnollisuuteen kun vertaa sitä seuraavaan romaaniin Katve, jossa päähenkilö on mies joka vastaa parapuhelimeen ja kertoo säikähtyneille ihmisille, mikä heidän näkemänsä outo valoilmiö oli. Että se ei ollut ufo. Että se voidaan paikantaa. Tässä kirjassa Metsän äiti ollaan naiseudessa, kansanperinteessä, metsässä ja myyteissä. Ollaan vielä, jollain säikeillä kiinni vanhassa tasapainossa luonnon ja luonnonvoimien kanssa. Tai metsänvoimien.


Luin sinut





Metsän äitiMetsän äiti by Anne Leinonen
My rating: 5 of 5 stars

Anne Leinosen Metsän äiti, ihmiset jotka etääntyvät luonnosta eli metsästä, suvusta ja sen rasitteesta, joka on lahja. Yliluonnollisesta, lähihistoriasta, tutkijoiden tärkeydestä.


Eilen 01.07.2020 hankin tämän e-kirjan koska halusin, ja sain. Anne Leinonen: Metsän äiti. Seuraavana jonossa.

Anne Leinosen Metsän äiti, ihmiset jotka etääntyvät luonnosta eli metsästä, suvusta ja sen rasitteesta, joka on lahja. Yliluonnollisesta, lähihistoriasta, tutkijoiden tärkeydestä. Haapa. Niin meidänkin sukupolvi unohtaa kuinka tehdä kuusen parantavasta pihkasta voidetta. Tai miten auttaa haapa. Haavan pinnalla on oranssia ja keltaista jäkälää, ja kuin häjyjen timantti-/ruutukuviota. Itse lehdet havisevat, vapisevat korkeuksissa. Anne Leinosen Metsän äiti avaa toisenlaista kanttia yliluonnollisuuteen kun vertaa sitä seuraavaan romaaniin Katve, jossa päähenkilö on mies joka vastaa parapuhelimeen ja kertoo säikähtyneille ihmisille, mikä heidän näkemänsä outo valoilmiö oli. Että se ei ollut ufo. Että se voidaan paikantaa. Tässä kirjassa Metsän äiti ollaan naiseudessa, kansanperinteessä, metsässä ja myyteissä. Ollaan vielä, jollain säikeillä kiinni vanhassa tasapainossa luonnon ja luonnonvoimien kanssa. Tai metsänvoimien.


Luin sinut

View all my reviews


sosialistisesta mediastani:






Eilen 01.07.2020 hankin tämän e-kirjan koska halusin, ja sain. Anne Leinonen: Metsän äiti. Seuraavana jonossa. Anne Leinosen Metsän äiti, ihmiset jotka etääntyvät luonnosta eli metsästä, suvusta ja sen rasitteesta, joka on lahja. Yliluonnollisesta, lähihistoriasta, tutkijoiden tärkeydestä. Haapa. Niin meidänkin sukupolvi unohtaa kuinka tehdä kuusen parantavasta pihkasta voidetta. Tai miten auttaa haapa. Haavan pinnalla on oranssia ja keltaista jäkälää, ja kuin häjyjen timantti-/ruutukuviota. Itse lehdet havisevat, vapisevat korkeuksissa. Anne Leinosen Metsän äiti avaa toisenlaista kanttia yliluonnollisuuteen kun vertaa sitä seuraavaan romaaniin Katve, jossa päähenkilö on mies joka vastaa parapuhelimeen ja kertoo säikähtyneille ihmisille, mikä heidän näkemänsä outo valoilmiö oli. Että se ei ollut ufo. Että se voidaan paikantaa. Tässä kirjassa Metsän äiti ollaan naiseudessa, kansanperinteessä, metsässä ja myyteissä. Ollaan vielä, jollain säikeillä kiinni vanhassa tasapainossa luonnon ja luonnonvoimien kanssa. Tai metsänvoimien. #anneleinonen #anneleinosenMetsänäiti #metsänäiti #metsäterapiaa #foresttherapy #metsä #mänty #pinewood #MetsänäitiRomaani #romaani #eekirja #kirjaploki2020 #kirjabloggaus #kirjahullunkirjahyllystä #kirjahullunkirjahyllystä2020 #kirjahullunkirjahylly @atenakustannus #atenakustannusoy #atenakustannus #elisakirja. Luin sinut 07.07.2020, ilmeisesti.
Henkilön Satu Ylävaara (@kirjahullun_kirjahylly) jakama julkaisu

2020: Kylä nyt on varsinaista nordic noiria, kaivertavan synkkää: Kristina Ohlsson: Nukketalo.

nordic noiria, kaivertavan synkkää: Kristina Ohlsson: Nukketalo. Ekirjahyllyssä sopivasti Noran eli Nukkekodin vierellä. Sain tai valitsin tämän ilmaiseksi, niin pakkohan koko sarja on lukea. Ehkä. Pohjoismaisten dekkareiden lukeminen sai aikaan pelon pysähtyvistä pakettiautoista.


Kylä nyt on varsinaista nordic noiria, kaivertavan synkkää: Kristina Ohlsson: Nukketalo. Ekirjahyllyssä sopivasti Noran eli Nukkekodin vierellä. Sain tai valitsin tämän ilmaiseksi, niin pakkohan koko sarja on lukea. Ehkä. Pohjoismaisten dekkareiden lukeminen sai aikaan pelon pysähtyvistä pakettiautoista. Oikeastaan pelkää kaikkia ja kaikkea. On varuillaan. Tässä käydään erityisen syvällä. Dekkarin pitääkin täräyttää polvilumpioon ja sieluun. En halunnut viime aikoina lukea rikoskirjallisuutta kun koronan aikana, katveessa ja eristyksessä katsoin rikostarinoita useammasta tuutista. Mutta tämä #ekirja oli lukemati. Missä valossa Kansankoti esitetään. Tai tarkemmin pimeydessä.




NukketaloNukketalo by Kristina Ohlsson
My rating: 3 of 5 stars

Kylä nyt on varsinaista nordic noiria, kaivertavan synkkää: Kristina Ohlsson: Nukketalo. Ekirjahyllyssä sopivasti Noran eli Nukkekodin vierellä. Sain tai valitsin tämän ilmaiseksi, niin pakkohan koko sarja on lukea. Ehkä. Pohjoismaisten dekkareiden lukeminen sai aikaan pelon pysähtyvistä pakettiautoista. Oikeastaan pelkää kaikkia ja kaikkea. On varuillaan. Tässä käydään erityisen syvällä. Dekkarin pitääkin täräyttää polvilumpioon ja sieluun. En halunnut viime aikoina lukea rikoskirjallisuutta kun koronan aikana, katveessa ja eristyksessä katsoin rikostarinoita useammasta tuutista. Mutta tämä #ekirja oli lukemati. Missä valossa Kansankoti esitetään. Tai tarkemmin pimeydessä.

View all my reviews


 sosialistisesta mediastani:
ja



Kylä nyt on varsinaista nordic noiria, kaivertavan synkkää: Kristina Ohlsson: Nukketalo. Ekirjahyllyssä sopivasti Noran eli Nukkekodin vierellä. Sain tai valitsin tämän ilmaiseksi, niin pakkohan koko sarja on lukea. Ehkä. Pohjoismaisten dekkareiden lukeminen sai aikaan pelon pysähtyvistä pakettiautoista. Oikeastaan pelkää kaikkia ja kaikkea. On varuillaan. Tässä käydään erityisen syvällä. Dekkarin pitääkin täräyttää polvilumpioon ja sieluun. En halunnut viime aikoina lukea rikoskirjallisuutta kun koronan aikana, katveessa ja eristyksessä katsoin rikostarinoita useammasta tuutista. Mutta tämä #ekirja oli lukemati. Missä valossa Kansankoti esitetään. Tai tarkemmin pimeydessä. #kristinaohlsson #Nukketalo #KristinaOhlssoninNukketalo #nordicnoir #dekkari. Luin sinut eilen 10.07.
Henkilön Satu Ylävaara (@kirjahullun_kirjahylly) jakama julkaisu

Eero Aarnio Akateeminen kirjakauppa 7.5.16! Finnish Design Superhero

Eero Aarnio puhui epäonnistumisista ja uudelleen yrittämisestä, vastoinkäymisistä, luovuudesta, Espalla kävelystä, ja keksinnöistä, visioista, voitoista. Eero, olet parhaimpia muotoilijoitamme for ever! Työ, asenne, ikä, kerrokset, nauru ja tarinat, myös musitoja Kalliosta ja pommituksista. Helsinki, helteinen päivä, seuraavaksi oopperaan kuuntelemaan Oopperan kummituksen aarioita, ilmaiseksi ja sitten teatteriin: Family Affairs ensi-iltaan. Justa  perfect day. Eero Aarnio Akateeminen kirjakauppa 7.5.16. © Satu Ylavaara Photography 2016:





© Satu Ylavaara Photography 2016


populäärikulttuurissa pallotuoli on ollut framilla viimeks mm Simpsoneissa ( Kellopeliappelsiini-jakso ) ja Uusi Sherlock -sarjassa jossa täysin toimintakykyinen sosiopaatti mår illa..
Kuva, jonka Valokuvaaja (@satuylavaara) julkaisi